Sunday, November 19, 2006
Monille asioille haluis olla immuuni. Manipuloiville miehille, paniikkikohtauksille, työnarkomanialle, narkomanialle, pitkäaikaiselle fyysiselle kivulle, vaalikuumeelle, talvelle, vieroitusoireille, provosoivan rasittavan typerille wb-nuorisopoliitikoille ja niiden aiheuttamalle aggressiolle, kaamosmasennukselle ja melatoniinillekin edes osittain.
Vaikeaa olla kotona, yskin yksin krapulassa ja ahdistaa. Yks heitteli taas ympäriinsä perjantaina, ja leukaluut ja pää on vielä vähän kipeitä. Leuka ottaa päähän. Jälkiä ei näy, niinkuin ei yleensäkään. Tietäähän se mitä tekee.
Lähdin seuraavana aamuna aikaisin töihin ja se yritti pyytää anteeksi, mutten halunnut enkä ehtinyt puhua. En halunnut kotiin illalla, joten möngin baarista kotiin aamuviideltä ja lähdin taas tänään duuniin pian heräämisen jälkeen.
Se ei ole kotona, sillä ei oo puhelinta ja soitti tuntemattomasta numerosta kysyäkseen nopeasti tutun skypenikkiä. Mulla on pitkään ollut tunne, ettei se halua olla kotona mun seurassa muutenkaan, ja nyt kun ei olla puhuttu perjantaista se käyttäytyy kuin mua ei oliskaan.
En haluakaan puhua siitä mitä tapahtuu. Niin kauan kuin se ei puhu mulle kuin ihmiselle vaan lässyttää haluavansa puhua voidakseen parantaa omantuntonsa seuraavaa kertaa varten, niin ei huvita pahentaa omaa oloaan enempää puhumalla niitä samoja ja samoja asioita läpi taas kerran. Se ei kuitenkaan tule koskaan pyytämään anteeksi sitä, että perjantaina kertoi minun ansainneen kaiken, koska kuulemma provosoin. Se yksi hitti seinään ainakin tuli, kun otin laturiani seinästä, toinen, kun olin kokoamassa puhelimeni osia maasta. En uskaltanut puhua mitään muutenkaan, mutta ehkä sitten vain jotenkin kuitenkin provosoin. Niinpä niin.
En halua puhua sen kanssa asiasta. Ei minun tarvitse pahentaa oloani enempää sen takia, että sillä olisi ripitetty ja anteeksiannettu olo. Jos vain voitaisiin näytellä ettei mitään ole tapahtunut, paitsi että nukun nyt itekseni.
Keski-ikänen duunituttu yritti saada mua kotiinsa viime yönä baarista 6h dokaamisen jälkeen. Oon kuulemma superkaunis ja tuon sen mieleen Joan Baezin ja vanhan hyvän 60-luvun. Kyllä mulle kelpais uus mies, mutta vanhat sedät ei oo mun tyyppiä.