Aikaansaamattomuus

Wednesday, November 01, 2006

En jaksa millään herätä aamusin tentteihin tai luennoille. Herääminen ja nouseminen on ylivoimasen vaikeeta, ainakin ellei joku tuo kahvia valmiiksi eteen. Ajan kulumista ei tajua ja lopulta ei enää jaksa edes painaa torkkua, vaan haluaa vaan nukkua.

Oon koittanut lukea, muttei venäjän kielioppi tahdo pysyä päässä ja valtiosääntöoikeuskin on vaan tylsää. Onneksi ens viikolla pitäs vähän aktivoitua.

Täällä on ollut melkein kaksi viikkoa ensilumet maassa, ja pakkanen on jatkuvasti yli -10. Fillarit on syyhkitty, joten kouluun voi onneksi mennä hyvällä omallatunnolla bussilla. Paitsi että siihen ei oo rahaa ennen kun tuet tulee... Mitenköhän meinataan päästä lentokentälle huomenna ilman rahaa?

Yhen kanssa ollaan tultu hyvin toimeen sen jälkeen kun tulin Hgin reissulta. Sanoi ikävöineensä paljon ja heränneensä jatkuvasti yksin öisin painajaisiin siitä että olin häipynyt ja tajunneensa ettei oikeasti halua sitä. Kaksi viikkoa on ollut ihan unelmaa. En kuvittele että se jatkuu ikuisesti pinkkinä unelmasuhteena, mutta ehkä tilanteiden ratkaisu on jatkossa helpompaa. Ollaan puhuttu enemmän kuin ennen, hyvä asia.

Katsotaan. Duuni alkoi tänään, joten voin kohdistaa eskapismia jatkossa siihen, jos kotona tai lähinnä koulussa alkaa ahdistaa. Luennoille meno on muutenkin aika mahdotonta ilman kasaa xanoreita, niiden avulla pystyy suunnilleen istumaan ihmisjoukkojen keskellä muutaman tunnin ilman paniikkia. Ei koululla viitsi viettää aikaa ellei ole ehdoton pakko...


0 kommenttia: