Terve epäluulo ja pimityksen viisaus

Saturday, November 29, 2008

Kokosin joskus kauan sitten sen verran tervettä ennakkoluuloa, etten vahingossakaan myöntänyt säännöllistä päihteidenkäyttöä terveydenhuoltohenkilökunnalle. Kerroin kokeilleeni, mutta koska bentsorespojen kanssa ei ole ollut ongelmia suuntaan eikä toiseen, niin sain olla rauhassa väärinkäyttöepäilyiltä.

Alkukesän repsahdusten jälkeen päätin hakeutua katkolle, jos vetämisen lopettaminen ei kesän aikana onnistu. Parin päivän päästä tulee täyteen viisi kuivaa kuukautta, enkä vieläkään ole käynyt osastolla kuin viemässä tupakkaa ja suklaata.

Katu-uskottavuuteni ilmeisesti kärsii tästä. Jos kotivieroitus onnistuu, se on tietysti merkki siitä ettei koskaan ole koukussa ollutkaan. Tosinistin olisi kuulunut ravata katkoilla, sairaalassa, linnassa, putkan pahnoilla ja lepositeissä. Tosinisti on hankkinut vetämisestään mappikaupalla virallisia tositteita; kuulustelupöytäkirjoja, haastekirjelmiä, sakkolappuja, ulosottokirjeitä, potilaskertomuksia ja reseptejä.

Oma pöytäni tuntuu kovin puhtaalta. Ei sakkoja, ei kuulusteluja, ei kotietsintöjä, ei päihdemerkintöjä tk:lla, ei hepatiitteja tai hiviä. Kaikki raajat ja luottotiedot on tallella. Jäljellä on pari snadia arpea ja enemmän tai vähemmän pysyvä ab-hepatiittirokotesuoja.

Ongelma on siinä, miten rakentaa uutta kun vanha on salaisuus? Olen suhteellisen hissunkissun aiheesta ja keskitän siitä viestimisen nettiin. Vanhoille tutuille on hankala kertoa kuulumisia, kun elämä on täysin tapahtumaköyhää ja sen sisältö pyörii jonkin-tekemättömyyden eli kuivilla olon ympärillä. Tämän viikon suurin juttu oli lottoarvonta ja pilaantuvien asioiden siivoaminen jääkaapista.

Tiettyjen juttujen salaaminen oli monta vuotta järkevää. Silti harmittaa Yhen puolesta, kun sitä rangaistaan rehellisyydestä ja venytetään loputtomiin. Lomia ei ole vieläkään, vaikka puhtaita seuloja on ties kuinka monta kauniissa rivissä. Viikosta toiseen lomia luvataan "seuraavalla viikolla" ja pompotetaan seuloihin ikäänkuin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sieltä tulee se positiivinen, jonka perusteella lomista keskustelua voidaan taas kerran lykätä. Jos labra hukkaa seulan, papereihin tulee merkintä positiivinen; jos seula on puhdas mutta Yks myöntää itse ennen seulaa ottaneensa pamin tai pari, merkintä on positiivinen. Jos puhaltaa enemmän kuin 0,00, jää ilman päivän lääkettä ja seuraavan päivän annos on 75% normaalista. Bentsojen suhteen on nollatoleranssi, missä suhteessa paikallinen klinikka on ilmeisesti melkoinen poikkeus.

Sekä minulla että Yhellä itsellään alkaa olla kasvava luottamuspula klinikkaa kohtaan. Aion varoa pirun tarkkaan mitä sanon niille. Hoidon ei teoriassa tulisi estää työssä käyntiä, mutta 4-5kk ilman yhtäkään lomapäivää estää sitä minusta aika tehokkaasti. Hoitsujen mukaan duuniin menoa ei kannattaisi edes harkita alle puolen vuoden, mielellään vuoden hoidon.

Koska en itse joudu juoksemaan klinikalle päivittäin, on hankala eläytyä moniin juttuihin lomia lukuunottamatta, niiden jumitus kun rajoittaa omaakin liikkumista. Sen sijaan haittaa paljonkin se, että korvaushoitoklinikan muuttaessa paikallinen Vinkki siirtyy osaksi kaupungin omaa huumehoitoklinikkaa, eli Vinkissä ja k-hoitoklinikalla istuu jatkossa samat hoitsut ja samat lääkärit. Ei ole sitten suuresti asiaa sinnekään.

Vinkkien ehdoton valttikortti on niiden erillisyys kunnallisesta terveydenhoidosta ja asioimisen anonymiteetti. Nyt sekä terveysneuvontapisteen rooli että henkilökunta lääkäriä myöten muuttuu. Omat kontaktit siirtyy muualle ja samalla meiltä katoaa ainut toimiva ja luottamuksellinen hoitosuhde. Tuntuu vähän siltä, ettei jotkut tahot taas ole ihan tajunneet Vinkin virkaa.

edit. En btw voittanut lotossa. Arvasittekin varmaan.

Lotto ja sattuman huuma

Maksoin neljä riviä lottoa. Yksi rivi koostuu omista ja Yhen syntymäpäivistä, nimipäivistä ja kihlapäivästä. Kaksi muuta on myös vakiorivejä ja neljäs on se randomsattumarivi, johon kootaan epätodennäköisen tuntuiset numerot.

Sattuman mahdollisuus on huumaava. Mitä tahansa voi tapahtua sattumalta. Kaikki, mikä on epätodennäköistä on yleensä mahdollista, joten jos luottaa sattumaan haaveilukin on ihan järkevää. Jos siivooja voi löytää roskiksesta suklaakääreen jolla voittaa turistimatkan avaruuteen, niin minäkin voin jonain päivänä katsella pientä sinistä palloa sukkulan ikkunasta. Jos vain laitan lottorivin, ei ole mitään muuta kuin huono säkä, joka voi estää minua tulemasta aivan törkeän rikkaaksi.

Aika monta sattumaa on jo osunutkin kohdalleen. Monta merkityksellistä ihmistä on tavannut sattumalta, monesti on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai sanonut juuri oikean asian tietämättään oikeassa kohtaa, mistä on taas seurannut kaikenlaista. Huonot jutut on yleensä niitä, jotka hivuttautuvat elämään pikkuhiljaa ja kestävät pitkään, hyvät niitä jotka sattuma tuo.

Eli toivotetaanhan toisillemme onnellisia sattumia? Ja minulle lotto-onnea...

Rahattomuus raitistaa

Thursday, November 27, 2008

Olen pohjaton kaivo, rahanreikä, moolok.

Maksan laskuni niin ajoissa kuin muistan (yleensä ensimmäisen muistutuksen jälkeen), vuokran aina kun voin ja elän halvalla. En omista autoa (en ole saanut säästettyä edes ajokorttiin), en syö ulkona, en käy baareissa, en käytä kamaa, en osta pillereitäkään juuri koskaan ja jos ostan, niin kohtuuhinnalla yhden illan iloksi.

Bisseen menee yhteensä pari euroa päivässä, tupakkaan 10e viikossa ja nuuskaan puolet siitä. Sipuli maksaa 1,30e/kg, maitolitra euron ja tölkki kermaa 60 senttiä. Juuri muuta ei osteta, juusto liftataan tarvittaessa lähimarketista. Jos tuntee olevansa rikas, voi alkoholiliikkeestä hakea kerran kaks viikossa pienen Valdemarin ja tarjota pari röökiä tupakkapaikalla.

Kuun alussa kasautuneiden laskujen ja vuokran jälkeen tilille jäi 30e. Sen jälkeen on tehty hissukseen velkaa entisten päälle, lainattu naapureilta joilta kehtaa, pyydetty vanhemmilta, haettu ruokajonoista sen mitä saa, poimittu joka ikinen pullo ja tölkki tienvieriltä ja busseista talteen ja siivottu kämppä mullinmallin moneen kertaan etsiessä viiden sentin kolikoita maton alta ja nojatuolin tyynyjen välistä.

Osaan elää nollabudjetilla, kunhan on vessapaperia. Mielellään myös kahvia ja maitoa. Ilmaisia ruoka- ja kahvipaikkoja, päiväkeskuksia, Elokoloja ja leipäjonoja on sen verran, että nälkään ei kuole ja röökinkin yleensä saa, mutta ei se tarkoita että elämä tuntuisi sillä tavalla pidemmän päälle kovin mielekkäältä. Päivätuvat tosin tekevät köyhäilystä edes jotenkin mielekästä ja menevät sosiaalisesta aktiviteetista, jossa kaikki ovat samassa jamassa. Mutta silti. Tarvitsen edes muutaman tupakan ja yhden bissen päivässä, niin tulen toimeen.

Elämä rajoittuu liikaa, kun sen joutuu karsimaan ehdottomiin välttämättömyyksiin. Ei huvita nähdä ketään, kun ei ole varaa maksaa omaa kahviaan, kaljasta puhumattakaan, enkä ole tähän mennessä kehdannut kutsua kavereita kahville tai syömään Vinkkiin. Velkaa en halua ottaa enempää, ja haluaisin nollata velkasaldon ennen joulua. Ajatukselle leffaan menosta ollaan naurettu jo pitkään (onko mitään älyttömämpää kuin upottaa 20e parin tunnin leffaan), mutta ravintola-ateriasta halvassa raflassa ollaan haaveiltu kuukausia. Ja siitä unelmasta en aio luopua, ennen joulua sinne raflaan mennään ja ostetaan vielä lonkerotkin ruokajuomaksi. Niih.

Tekisi mieli kitistä siitä, miten köyhäily on taas ihan vaan Yhen syytä, mitäs bentsokuosaa vähintään kerran kuussa ja upottaa taskunpohjakolikot valtion monopolille, mutta kun ei sekään olisi ihan reilua. Se on tyytyväinen vähään, kunhan saa kaljaa, nuuskaa ja suklaata, ja tämän kuun talousahdinko johtuu pääasiassa kesällä hankituista vuokrarästeistä ja siitä, että maksamattomia laskuja oli päässyt kertymään pinoksi asti. Joulukuussa lyhennetään tuttuvelat pois ja kevään ajan vuokrarästejä, joten kai tähän pitää tottua.

Olisin varmaan katkera, jos voisin syyttää tilanteesta jotakuta muuta. Ihan itse kuitenkin olen elänyt yli varojen; käskenyt toisen tuoda mullekin samalla kaljaa kaupasta, hakenut kerran dormareitakin, päästänyt ne helvetin laskut kasautumaan, polttanut liikaa tupakkaa ja antanut joskus myöten karkkihampaallekin. Olin vain jotenkin saanut päähäni, että kun ei enää vedä niin rahaahan on väkisinkin vähän löysempään elämään kuin ennen. Ja höpöhöpö.

Huomenna saa rahaa, tupakkaa ja kylmän keppanan työpäivän jälkeen ja ensi viikolla tulee tuet, joten ainakin vähäksi aikaa voi henkäistä. Juhlin sitä kolmen euron viinipullolla, ostamalla tölkin (ehkä jopa kaksi!) kermaa jääkaappiin, euron suklaajoulukalenterilla ja hakemalla lopultakin bentsot apteekista. Jospa se riittäisi nyt minun kulutusosuudekseni maailmantalouden elvyttämisessä...

Mahan täydeltä Jeesusta

Tuesday, November 25, 2008

En tunnu pääsevän riippuvuuksista eroon. Olen nyt syönyt Efexoreja reilut puoli vuotta, ja vielä muutama kuukausi opettelin muistamaan niiden syömistä päivittäin ja unohdin suunnilleen joka toinen päivä. Silloin se ei ollut ongelma, mutta herranen aika jos nyt unohtaa lääkkeet yhtenä päivänä.

Unohdin ne toissapäivänä, ja eilinen kului siis itkupotkupaniikkiraivareissa huutaen ja itkien vuorotellen. Onneksi jäljellä oli pari tennaria joilla pahimman kärjen sai taitettua ja nukuttua pari tuntia pahaa oloa pois. Mielentilani on yleensä aika vakaa ja ns. normaali, eli ärsyttävät asiat vituttaa ja siisteistä tulee hyvälle tuulelle, mutta eilinen oli taas niitä päiviä, jolloin tunsin olevani täydellisen kelpaamaton, huono, vailla minkäänlaista mahdollisuutta elämisen arvoiseen tulevaisuuteen ja valmis hyppäämään parvekkeelta. Onneksi Yhdellä on hiukan kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä.

Tänään en mennyt töihin, koska tunsin tarvitsevani toipumispäivän eilisestä. Sitäpaitsi on oikeastikin ärsyflunssa ja selkä hajalla, joten omatuntoni on puhdas. Samoin kuin työtoverillani, jonka mukaan toissailtainen talvisalamointi oli Raamatun ennustamia merkkejä maailmanlopusta ja tuomion päivästä, ja koska hän on meitä varoittanut ottamaan Jeesuksen sydämiimme ajoissa, hänen sielunsa on puhdas syyllisyydestä meidän tuomiomme suhteen. Kun Raamatun ennustama päivä tulee ja kaikki joutuvat tuomiolle, on turha piiloutua metsiin ja luoliin, koska luolat romahtavat päälle ja tuomio tulee.

Olin juuri saanut sätkän käännettyä, kun toinen työtoverini kirkkain silmin alkoi ylistää tuomiopäivän ihanuutta, kun itse herramme Jeesus saapuu valossaan ja kirkkaudessaan ilmestymään niille, jotka ovat hänet ottaneet sydämiinsä. Tässä vaiheessa nousin vähin äänin ja lähdin (puolen muun porukan tavoin) tupakkapaikalle puhdistamaan sieluni tulikivenkatkuisista saarnoista epäkristillisesti kiroilemalla muiden kanssa hurskaita käännyttäjiä.

Rinnastan vannoutuneet uskovaiset aika pitkälti vegaaneihin ja muihin vegeihin. Hyvä juttu, jos kukin löytää itselleen sopivan elämäntavan ja on tyytyväinen eläessään sen mukaan, mutta toisten dissaaminen erilaisten valintojen takia on vaan niin perseestä. Kasvisruoka on usein hyvää ja Jeesuksesta voi näköjään saada kovatkin kiksit, mutta taidan saada molempia nyt ihan sopivina annoksina.

edit. Televisiossa sanottiin, että lumet sulaa sohjoksi ylihuomenna. Vaikken ole talvi-ihminen muuten lainkaan, niin huomattavasti mieluummin katson ikkunasta lumisia puita kuin lammikkoja, vesisadetta ja loskaa.



Ikuistin ikkunanäkymiä niin kauan kuin aamuhämärää ja lunta riittää. Samalla yritän opetella käyttämään kameraa...

Itsekontrolli ja pöhköjä unia

Thursday, November 20, 2008

Kahvikuppi on puolillaan, kuusen oksilla lunta ja ensimmäinen vapaapäivä koko viikolla. Ensi viikon voisi ottaa kevyemmin. En tiedä jaksaisinko tehdä täyttä viikkoa jouluun asti, vaikka kuinka saisi 40e viikolta käteen.

Aamun treeni jää tekemättä, kun en tajunnut aloittaa ajoissa enkä enää jaksa. Kuvittelen vatsan pienenevän hitaasti mutta varmasti, mutta silti ennen löysät vaatteet kiristää edelleen. Kroppa ja minä käydään nyt uuvutustaistelua. Tässä on kyse kontrollista ja itsetunnosta - kumpi meistä määrää?

Kroppa hivuttaa pikkuhiljaa tavaraa vatsasta reisiin ja yrittää saada mut luulemaan että laihdun. Tarkkailen vainoharhaisesti etenemistä ja yritän tapella vastaan. Enää ei tee edes mieli makeaa tai rasvaa, aloin tehdä selkä- ja vatsatreeniä (!) ja kuntosalikorttikin on harkinnassa. Ensi kesänä nähdään kumpi voittaa.

Vihjaisin parille viihdekäyttäjätutulle, että kauppaavat appelsiineja sitten joskus kun niitä kävelee vastaan riittävän halvalla. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin kokeiltua rajojaan - välillä pää vaatii nollaamista ja humalajuominen ei oo mun juttu.

Siitä meinaan pitää kiinni, etten ala enää sähläämään värkkien kanssa vaan annan käsien parantua ja arpien vaaleta rauhassa. Ja sitäpaitsi, eihän jotain snorttailua edes lasketa. Eihän?

Yks näkee öisin painajaisia lapsia silpovista lapsisotilaista ja kuolemanpartioista, ja taitaisi olla aika ottaa taas seerumit ja tarkistaa lääkityksen taso. Painajaiset, ahdistus ja ruokahaluttomuus viittaisivat liian pieneen annokseen, mutta sitä tuskin nostetaan enää ylemmäs. Lomatkin saattavat ehkä alkaa juosta lähiaikoina, lopultakin 4kk jälkeen.

Itsehän näin romanttista unta duunikaveristani, joka on hyvä tyyppi muttei silti eroottisten unelmieni kohde. Hämmennyin unesta itsekin ja varmaan punastelen maanantaina kahvipöydässä samalla lailla kuin unessa saatuani pusun. Pitäisiköhän hiukan tehostaa kotoisan arjen romantiikkaosiota ja tehdä kunnon illallinen ja kynttiläkylpy joku päivä, ettei tarvi uneksia työkavereistaan...

Taas niitä päiviä

Tuesday, November 18, 2008

Sain Stanstalta blogitunnustuksen ja mietin totta puhuen pitkään, että "onpa hassunpunainen haukkalintu ja miten se liittyy blogaamiseen, mut ihan cool". ;) En voi olla ainut, joka näkee tuon kuvan lintuna eikä ruusuna sitten millään? Kiitos siis tunnustuksesta, vaikka olinkin vähän pettynyt kun tajusin etten saanutkaan haukkaa...

Säännöt:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä ’seitsemän’ muuta ja linkitä heidän bloginsa. (määrä vapaa, itse päädyin kymmeneen)
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.


En ole kovinkaan monen blogin vakioasiakas, joten säästän tämän jakamisen myöhempään... Yritän keksiä. :)

Kaksi työpäivää takana ja olen olevinaan muka ihan poikki. Pitkään on tehnyt ihan pirusti mieli ihanihan snadeja, kun joka paikkaan särkee, flunssa vituttaa, niskat on jumissa ja Efexorien unohtelu saa flippaamaan. Kaiken lisäksi kuulin, että Mr. MTV on taas alkanut vetää eikä ilmeisesti sen takia ole ollut yhteydessä viime käynnin jälkeen. Harmittaa ja olen pettynyt, koska se kuulosti niin monesti niin väsyneeltä ja sanoi, että joko lopettaa tai hyppää jojoon. Lapsetkin kasvaa ja kaikkea, ja oikeasti uskoin jossain vaiheessa että se jaksaa vielä sen pari viikkoa, mikä olisi ollut jäljellä ja se olisi ollut terve.

Toivottavasti tyyppi nyt tajuaa olevansa edelleen yhtä tervetullut meille syömään ja kaljalle, veti tai ei. Kun oltiin kavereita senkin jälkeen kun blisaaminen loppui, niin miksei nyt. Takaraivossa kihisee pieni ajatus siitä, jospa se tai joku muu vetävä tuttu tarjoaisi ihan snadit (siis pyytämättä, koska en kehtais itse ottaa puheeksi), koska jos lähden rahan kanssa liikkeelle niin siitä saattaa tulla vaikka tapa... Huoh ja joopajoo. Tällaisia päiviä taas.

Jouluhuumaa - nyt jo?

Wednesday, November 12, 2008

Ensimmäiset joulumainokset tuli postiluukusta, ja ostosvimma iski. Tili näyttää nollaa ja lohduttaudun sillä, että ei kuitenkaan kannata ostaa vaatteita ennen kuin paino on tippunut entiselleen. Huomaan saavani thinspirationia kuvista, joissa tyypeillä on hoikka kroppa - niinkuin mullakin joskus - ja yritän vakuuttaa itseni siitä ettei sen saavuttaminen voi eikä saa olla mahdotonta. Ja silti olen tänäänkin syönyt mahan täydeltä voileipiä.

Ostosvimma ei rajoitu vaatteisiin. Haluan myös suklaajoulukalenterin (kun en lapsena saanut - äiti vastusti krääsäkulutusta ja lapsiin vetoavaa mainontaa - niin tässä iässä saan jo sellaisen ostaa), iPodin (ei mitään hyvää syytä, ne kuoret vaan näyttää niin kivalta), isohkon litteän näytön ja näppiksen (selkä hajoaa, kun näpyttelee nojatuolista sohvapöydällä olevaa läppäriä), mustan istuvan maiharitakin (aina halunnut ja nyt kun näin kuvan niin haluan entistä enemmän) ja ison tauluteeveen (...).

Haluaisin myös meikkejä, tuoksuvia suihkushampoita, kynsilakkaa, pitkiksiä ja sukkahousuja, ison läjän uusia rintsikoita (lihominen teki tehtävänsä sielläkin) ja polvipituisen silkkiaamutakin. Ja ehdottomasti uudet tyynyt sänkyyn (kaikki on ikivanhoja ja pihistetty kai aikanaan molempien himasta kotoamuuttaessa), lämpimät peitot talveksi (herään joka aamuyö hillittömään paleluun) ja villasukkia Yhelle. Hitto kun en osaa neuloa. Pitäisiköhän opetella?

Ja tietysti haluan joulukuusen, ja haluaisin lopultakin alkaa keräämään ja tekemään joulukuusenkoristeita sitä päivää varten, kun joskus on oikeasti oma koti ja lapsia. Siitä voisi melkein tehdä ympärivuotisen harrastuksen. Haluan myös piparintuoksua, kardemummaa kahviin, glögiä ja manteleita, kulkusten kilinää ja narskuvaa lunta kirkkaassa yöpakkasessa. Tiedän, että joulumielikuvani ovat kliseistä nostalgiahöttöä, mutta se on se mitä lapsuuden jouluista lumisella maaseudulla jäi.

Kyynisen teini-iän joulut olivat aina vain vaivautuneita tilanteita, sulkeutumista omaan huoneeseen ja itkuista kotoamuuton odottelua. Viidennellä luokalla avasin pehmeää pakettia sukulaisperheeltä, ja kääreistä kuoriutui kirkkaan lila Muumi-collegepuku. (Äiti haukkui minut moneen kertaan seuraavan vuoden aikana siitä, etten käyttänyt "ihan hyviä vaatteita, kato kuin pehmeitäkin vielä".) Samaksi jouluksi vaari oli tilannut joulupukin ja pakotti minut suvun kuopuksena istumaan pukin polvelle. Joululauluja en suostunut laulamaan vaan pakenin paikalta naama punaisena.

Mutta ne lapsuusjoulut, ja samoin ne joulut jotka vietin kaikessa rauhassa yksin kotona kaikkien kavereiden kaikottua perheidensä luo. Rakastin niitä jouluja. Paria lasillista punaviiniä, lastenohjelmia telkkarista, musiikin kuuntelua kaikessa rauhassa, herkkuja ja hiljentymistä kynttilöiden kanssa samalla, kun ulkona koko maailma tuntuu pysähtyneen muutamia baareja lukuunottamatta. Yksinäiset joulut on olleet ehkä niitä parhaimpia. Avopuolisoitumisen jälkeen jouluista on kadonnut se pieni taianhiven, ja se on arkeistunut ruoaksi ja siivoamiseksi.

Yhen lyhytjänteisyys ärsyttää. Sillä ei ole itsekuria nimeksikään, ja pelkään sen hoidon jatkumisen puolesta. Tuntuu, ettei se jaksa skarpata sen vertaa, että lomat lähtisivät juoksemaan ilman suurempia mutinoita, ja samalla se turhautuu siihen, ettei lomia saa.

Ja päivän helppo resepti:

Pilaantumisuhkavuokaruoka

Vihannekset, jotka pitää saada kulumaan ennen kuin menevät pilalle (esim. parsakaalia, kukkakaalia)
Paketti lihasuikaleita (woo, jos nämä jättää pois niin saa helppoa vegeruokaa!)
Maitoa
Juustoa (kuivanut känttykin kelpaa)
Kasvisliemikuutio
Pippuria ja suolaa lihalle
Piripiriä kasviksille
Sipulia (pari kpl, ei liian pieniksi paloiksi)

Rehut ja sipulit paloiksi ja uunivuokaan. Suikaleet pannulle, maustetaan siinä ja vuokaan vihannesten sekaan. Samalla voi väsätä helpon juustokastikkeen (tippa vettä kattilan pohjalle kuumenemaan, sitten puolisen litraa maitoa ja kasvisliemikuutio (tai puolikas) kattilaan, kun maito on kuumaa niin sekaan sulatetaan juustoa pieninä paloina ja sekoitetaan koko ajan) lasagnereseptejä muistellen ja laittaa uunin kuumenemaan 200-225 asteeseen.

Kun juustokastike on valmis, valutetaan se tasaisesti eri puolille vuokaa. Tässä vaiheessa voi vielä lisäillä piripiriä niin, että sitä menee vähän vihanneksillekin. Viimeistellään vuokaruoka latomalla maun mukaan juustosiivuja safkan päälle ennen uuniin laittoa. Uunitusaika rehupalojen koosta ja nesteen määrästä (pitää olla riittävästi) riippuen 20min tai vähän päälle. Kokonaisvalmistusaika noin 35min.

Reseptikuvia en napsi, kun ruokakin on vasta uunissa.

Luovutan ja mukatyöllistyn

Monday, November 10, 2008

Hmmmmmh. Lääkärin tapaaminen psykiatrian polilla ei ole kuulemma mahdollista ennen tammikuuta. Terveyskeskuksessa ei tällä hetkellä ole alueellani omalääkäriä, ja ajan saaminen jollekulle muulle voi kestää yhtä kauan kuin omalääkärin nimeäminen. Vuosi sitten lääkäriajan saamiseen meni kolme kuukautta, mikä uppoaa vielä hoitotakuun alle. Psykologini kehotti hakeutumaan yksityiselle.

Taidan vaan luovuttaa, mennä sinne työkokeiluun ja menettää oikeuteni kuntoutustukeen (ja siis todennäköisesti myös kuntoutusopiskeluun ensi vuonna) tällä kertaa. En kuitenkaan saisi sairaslomaa tälle ajalle. Ilmeisesti ei kannattaisi hakeutua päivystykseenkään, koska sieltä ei kuulemma voitaisi kirjoittaa riittävän pitkää takautuvaa saikkua.

Eli siis kuntoudun, laitan työmarkkinahakemuksen menemään ja soitan työkkäriin, että tekevät vaan päätöksen työkokeiluni hyväksymisestä ja alkavat maksaa 8e/työpäivä asap. Lyhyellä tähtäimellä ja nykyisessä rahapulassa (+30e loppukuulle, -50e laskuja maksamatta) tämä on varmaan fiksuin ratkaisu, mutta haaveet opiskelusta taitavat vähän lykkääntyä. Tai jos pääsen ensi vuonna opiskelemaan, niin varaudun jäämään saikulle ja keskeyttämään opinnot, jos en jaksa.

Viikon resepti, paitsi että juotiin jemmapunkku kaapista ja uuteen ei varmaan ole rahaa, joten voi lykkääntyä:

Lammas-chakhokhbili

* 500g karitsaa
* 2 sipulia
(* 2 rkl tomaattipyrettä)
* 1 rkl etikkaa
* Puoli kupillista lihalientä
* Sopivasti makeaa punkkua
* Muutama lusikallinen voita
* suolaa, pippuria
* Koristeluun ja lisukkeeksi yrttejä, sitruunaviipaleita ja pannulla paistettuja perunoita

Liha sopiviksi biiteiksi kattilaan, paistetaan voissa. Sekaan sipuli pilkottuna, tomaattipyree, etikka, punkku, lihaliemi ja sekalaisia rehuja (kaalia, munakoisoa, kesäkurpitsaa tms.) jos haluaa. Kuumennetaan pitkään kannen alla (reilu tunti, alle kiehumalämmön) ja lisätään tomaatit vähän ennen levyltä ottamista. Tarjoillaan yrttien ja sitruunaviipaleiden kanssa.

Ja sitä samaa rataa

Sunday, November 09, 2008

Sen jälkeen kun lakkasin olemasta superaktiivinen, illat alkoi mennä aiempien ylipitkien kokousten ja seminaarien ja öisten dyykkireissujen sijaan nojatuolissa. Alussa luin tenttikirjoja sun muuta jännää, sitten keskittymiskyky häipyi samalla kun masennus ja panikointi tuli tilalle. Vetäminen pakotti ravaamaan ympäriinsä pitkin iltoja, ja kun se loppui, alkoi tv-sarjojen säännöllinen seuraaminen.

Nyt tv on päällä melkee aina kun istun koneella ja tuijotan kahta ruutua vuorotellen. Mainokset ja ilmaisjakelulehdet kasaantuu eteisen lattialle ja itse muumioidun olkkariin. Perse leviää pitkin nojatuolia ja selkä alkaa kasvaa sammalta.

Kun päivät on liian pitkiä ei jaksa keskittyä mihinkään. Turhautuu vaan ja odottaa, että aika kuluu. Yksi brittisarja, sitten toinen, välissä nelosta tai subia ja sitten tuleekin jo Simpsonit.

Laihduttaminen on hyvällä alulla. Syön samoja linnunannoksia kuin silloin laihana (eikä enää tule edes nälkää!), annoin itelleni luvan mussuttaa jugurttia niin paljon kuin huvittaa ja sain pakkomielteisen ahmimisenkin kuriin yllättävän helposti, muutamassa päivässä. Ja minähän tulen olemaan ainakin 8kg hoikempi, kun joulu tulee. Pakko olla tai en pysty ahmimaan niinkuin jouluna vain kuuluu.

Yks pyörii edelleen pienessä kierteessään. Parin hupibentson jälkeen maailma ei enää riitä, tili tyhjenee lähikiskan jääkaappikaljoihin, sitten juodaan keittiön kaappiin hamsteroidut punkut ja liköörit ja sen jälkeen se mönkiikin mun bentsokulholle luvalla tai ilman. Sillähän tosin on ehdoton porttari mun bentsoihin ja Alkoon, mutta tiedän sen raottavan molempia aina ajoittain mulle kertomatta. Sillon se pysyy kuitenkin niin kohtuudessa ja on yleensä jotenkuten perusteltua, etten viitsi kitistä sen enempää.

En kiellä, etteikö itellä tekis mieli. Muutama selkäkipudesukka ajoittain tekee pelkkää hyvää (kunhan tajuaa olla lähtemättä ulos himasta), mutta inhoan morkkiksia...

Kun Yks nakertaa jyviä, tulee jano ja sitten voi käydä niin, että aamulla ei puhallakaan nollapromilleja ja jää ilman päivittäistä metkua. Ja kun ei saa metkua, kipeää oloa pitää paikata bentsoilla ja bissellä. Ja niin edelleen.

Törmäsin musiikkiin. Tällainenkin olo on joskus.

Köyhä ei sairasta

Thursday, November 06, 2008

Pilasin taas päiväni tänään lukemalla verkko-Hesarista SATA-komitean suunnitelmista työttömyysturvan suhteen. Luulin, että SATA-komitea olisi jonkinlainen askel kohti parempaa ja pidemmälle kehitettyä toimeentuloturvaa... Odotan mielenkiinnolla muita ehdotuksia perustoimeentulon eteenpäin viemiseksi.

Netti oli pari päivää poikki maksamattomien laskujen takia. Harva asia motivoi maksuautomaatille ravaamiseen ja pankissa jonotteluun yhtä tehokkaasti kuin se, ettei pääse lukemaan nettilehtiä, katsomaan päivän säätä, selailemaan blogeja tai irkkaamaan. Tunsin olevani ihan eristetty ja avuton ja buuttailin modeemia vähän väliä siinä toivossa, että online-valo alkaisi sittenkin palaa.

Tämän viikon kohokohtia tulevat olemaan kampaaja (= hiustenleikkuu, lopultakin) ja ruoka, kun pakastin alkaa nyt olla taas täynnä. Vaikkei tämä sivu olekaan varmaan parhaasta päästä, niin ideoita ja kokeilukelpoisia reseptejä löytyy parin kuukauden tarpeiksi. Pitää jossain vaiheessa kartottaa hyviä ruokasivustoja muutenkin.

Lähipäivien ruokalistalla on ainakin khinkalia, sienitäytettyjä pikkupelmenejä smetanalla, karitsaa punaviinikastikkeessa, kermaista lohikeittoa ja todennäköisesti niin paljon mozzarellapastasalaattia että alkaa kyllästyttää, koska teen sitä nykyään aina kun en jaksa tehdä mitään muuta. Ja paljon sipulia eri muodoissa - täytettynä, salaateissa, hapukoorin kanssa ja keitoissa, koska Yks osti sitä useamman kilon torilta kun niin superhalvalla sai. (Opin btw vasta nyt, että hapukoor, vuolukerma ja smetana ovat kaikki ihan virallisestikin samaa tavaraa. Varsinainen etnoruoanlaittaja taas...)

Työkokeilusoppari on allekirjoitettu, mutta koska menin tyhmänä nostamaan opintotukea vielä saikun alkamisen jälkeen, täyttyy 300 sairaspäivää virallisesti vasta 1-2kk päästä. Mietin nyt sitten, haluanko säilyttää mahdollisuuden hakea kuntoutustukea, koska muuten ei ole hajuakaan millä muka maksaisin lääkkeeni jos pääsen ensi vuonna opiskelemaan. Opintotuella elävän kun odotetaan nostavan ensin opintolainaa ja vasta sitten saa fattarahaa lääkkeisiin. Ja minähän kun en lainarahalla sairasta.