Lotto ja sattuman huuma

Saturday, November 29, 2008

Maksoin neljä riviä lottoa. Yksi rivi koostuu omista ja Yhen syntymäpäivistä, nimipäivistä ja kihlapäivästä. Kaksi muuta on myös vakiorivejä ja neljäs on se randomsattumarivi, johon kootaan epätodennäköisen tuntuiset numerot.

Sattuman mahdollisuus on huumaava. Mitä tahansa voi tapahtua sattumalta. Kaikki, mikä on epätodennäköistä on yleensä mahdollista, joten jos luottaa sattumaan haaveilukin on ihan järkevää. Jos siivooja voi löytää roskiksesta suklaakääreen jolla voittaa turistimatkan avaruuteen, niin minäkin voin jonain päivänä katsella pientä sinistä palloa sukkulan ikkunasta. Jos vain laitan lottorivin, ei ole mitään muuta kuin huono säkä, joka voi estää minua tulemasta aivan törkeän rikkaaksi.

Aika monta sattumaa on jo osunutkin kohdalleen. Monta merkityksellistä ihmistä on tavannut sattumalta, monesti on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai sanonut juuri oikean asian tietämättään oikeassa kohtaa, mistä on taas seurannut kaikenlaista. Huonot jutut on yleensä niitä, jotka hivuttautuvat elämään pikkuhiljaa ja kestävät pitkään, hyvät niitä jotka sattuma tuo.

Eli toivotetaanhan toisillemme onnellisia sattumia? Ja minulle lotto-onnea...

2 kommenttia:

Ilkka said...

Seitsemän oikein -rivi kierroksella oli 3, 4, 11, 13, 25, 26 ja 28. Lisänumerot olivat 5, 7 ja 20.

Erroristi said...

Jep, meni yksi oikein joka rivillä.