älä lue liian tosissasi?

Saturday, July 29, 2006

Viimeset pari viikkoa on tuntunut liikaa siltä kun olis palannut kotiseuduille, ihmiset puhuu vähän samanlaista kieltä ja meininki on aika samaa. Tuunaamista, kaljaa, murteita ja metsäreissuja.

Liikaa muistoja. Kaikki vajaan 15 v paska tulvii päähän sellasena saatanan tsunamina ettei sitä voi purkaa osiin. Kaikki se saatanan fyysinen kipu ja ennen kaikkea nöyryytys, henkisen ja fyysisen väkivallan uhrin avuttomuus ja se, että kun siitä kerran kaks uskals jollekin puhua niin sille naurettiin. "Älä viiti, eihän se sellasta, kyl me se tunnetaan". Mulla on nykyään aika fanaattinen suhtautuminen perheväkivaltaan, mutta jos joku saatanan kyrpäaivo tulee jauhaa mulle sitä paskaa että kyllä naisetkin lyö, niin opettakoot vittu faijaansa nussimaan. Turpaan tulee, MOT.

En tiedä, onko se muija vaan vähän naiivi vai romantisoiko se itse paskaa omalla tavallaan, mutta vittuili netissä mulle siitä et mä "romantisoin ja ihannoin douppeja ja et sen mielestä siin ei oo mitään coolia" tjsp. Tekopyhää eliittipaskaa, ja viel luulin vitun fiksuksi tyypiksi. Jos tyyppi ei tajua et asioista puhuminen kevyeeseen sävyyn on epätoivoinen yritys tulla toimeen sen kanssa ja pystyä puhumaan siitä edes jotenkin niin siin tapauksessa sellasen on turha tulla puhumaan. Kannattais ensin kattoa niitä kavereitaan joista yhdestä ei oo jäljellä ku nahka ja silti se hype on niin coolia. Mut sen douppihan onkin madmaa, ei mitään "nistikamaa".

Mä en tiedä mistään mitään. Mä en oo ikinä nähny pohjamutaa mut oon nähny sen pinnalla kelluvan paskan jonka perusteella voi sanoa ettei mulla oo tarvetta - en mä uskalla enkä halua uskaltaa - olla katu-uskottavampi sillä et olisin kokenut jotain enemmän. Mulle riittää tää saatanan noviisivaihe. Mut tekopyhyyttä ja moralismia mä en voi sietää, sen määritelmä on vaan muuttunut aikojen myötä. Joskus itsekin selittänyt julkisestikin sellaista paskaa etten voi sanoa muuta kuin etten paremmin tiennyt.

Jotku vitun vihreetkin vielä. Jonkun pitäis näyttää niille joskus hiven horkkakouristelua omissa piireissä. "On se harmi ettei meitä äänestä ku korkeesti koulutetut, kun ne on ainoita jotka tajuaa et meidän argumentit on parhaita." Pikkusormi perseessä tehdään politiikkaa. Ihme että niillä muutamilla joilla on jotain käsitystä asioista tai edes halua ymmärtää asioita joita eivät tunne - Heidi, Alangon Outi, Komsi, Kokko, ja jotkut niistä jotka ovat hiljaa ja kuuntelevat sitä pikkusormiperseilyä sanomatta mitään - on uskoa ja voimia yrittää. Joutuvat kuitenkin kantamaan puolueen nimissä vastuuta asioistakin joiden eteen ovat tehneet parhaansa. Jatkakaa hyvää työtä.

Kenenkään kunnon kansalaisen ei tarvii tietää mikä on vaikkapa kongi tai vva. Mut mun epäilyt vahvistui sinä päivänä joskus kauan sitten kun ViNOn pj ei tiennyt mikä on VVA, kun puhe oli sosiaalipoliittisista järjestötutustumisista Stadis. Politiikkaa voivat tehdä luojan kiitos tietyillä tasoilla muutkin kuin kermaperseet, mutta se halveksunta ja esineellistäminen mitä joilta tahoilta puolueesta ja kansalaisjärjestöstä riippumatta on "omia" ihmisryhmiään kohtaan joutunut ottamaan vastaan, tekee niin perkeleen katkeraksi. Tosin eipä niistä kukaan kai tiennyt et olin lähempänä Niitä kuin niitä.

"Meitä" käsitellään ryhmänä, syrjäytyneinä, douppareina, narkkareina, mielenterveysongelmaisina tai ellei muuta keksitä niin sitten traumatisoituneina väkivaltauhreina.

Ehkä sitä voi myöntää olleensa niitä heikkoja nuoria, joilla oli tarve etsiä ryhmää ja identiteettiä - liikkeestä, aktioryhmistä, lopulta puolueista. Nykyään on eri asia pitää leukansa pystyssä kertoessaan kuka on ja mihin sidosryhmään kuuluu. Silti on ihan sama ihminen ja ihan yhtä nisti kun silloinkin kun oli sitä kaikkea muuta. Melkein kahden vuoden jälkeen kaikki sanoi ettei niil ollu aavistutstakaan. "Missä välissä se oikein ehti?"

Hei vanhat frendit - tai ne joiden kans vaihdettiin numeroita demoja järkätessä ja puhuttiin epäpersoonallista poliittista teoriarunkkausta Kuplassa - koittakaa jaksaa järkkäillä juttuja. Valitkaa toverit niin ettei niihin tarvitse pettyä, koska jos yhteisöönsä pettyy niin voi yllättyä siitä että onkin niin heikko että tarvitsee jotain muuta mistä pitää kiinni.

My Dear Condy, ...

Condoleezza katsoo seinältä. Joku väänsi tääl tilataidetta. Iloinen virne ja vilkutus lähi-idän vierailulla Israelin pommitettua Libanonia, kädet veressä ja tikkataulussa käytetty verisiä spiguja. Mun on vaikea suhtautua siihen huumorilla koska en haluis katsella noit vermeit enää, mutta ehkä kerrankin on isketty siihen mihin ne kuuluu. Niinkun naapurin Lohari tilataiteesta totes, niin "terävä muija" tms...

On se hyvä et joku jaksaa täs talos ylläpitää poliittista uhoa :).

ehkä huomenna

Tänään on vaikea kirjottaa, asiat meinaa jäädä sisälle. Jossain vaiheessa ne on pakko purkaa, koska olen pahoillani siitä etten kyennyt kirjottamaan sillon kun päivät oli tunnista toiseen sellasia ettei uskoisi enää kestäneensä sitä edes puoliksi järjissään.

Edellisen kerran jälkeen - torstaina? - asiat repes käsistä. Vainarideliriumeja, käsi kurkussa kiinni sen kahen kossupullon jälkeen, kämppä siinä kunnossa - skeidaa pitkin seiniä - et sillä meni luuttuamiseen pieni hetki. Kahden tunnin riehumisen jälkeen se sammui nojatuolille kun olin luvannut kääntää sille sätkän ja tuoda kasan jyviä jos se menee pitkälleen, ei tarvinnut ehtiä vaivautua.

Naapuri, jonka kanssa se oli ne kosanderit juonut, koputti ovelle just kun Yks oli sammunu. Hyssyttelin ovella et yks sekos, ei herätetä, se ties et Yks oli käyttänyt meidän vikat massit viinaan enkä mä ollu syöny muutamaan päivään. Se on ite umpiköyhä pummi, mut ojens muovikassillisen leipää ja terassilta löydetyn norttiaskin... Mitä tuohon pitäs sanoo?

Eilen illalla puhuttiin naapurin Nyrkkeilijän Loharin kans siit mitä on tietää alusta asti ettei toista pysty ikinä muuttamaan muttei silti ole valmis luopumaan, pyrkii vaan molemminpuolisiin kompromisseihin ja sopeutumaan niin ettei kumpaakaan satu liikaa, millään tavalla, niin että se tuntuu kaikesta huolimatta siltä jatkuvasti että haluaa.

Puhuttiin myös siitä, että täällä - varsinkin mun rapussa - on se asenne et toisten asioihin ei puututa ja poliisia ei soiteta vaikka kuinka kirkuis henkensä edestä. Eihän ne raadot niille kuulu, ja tulee HUONOA MAINETTA TALOYHTIÖLLE jos possut juoksee vähän väliä. Oli hyvä kuulla jonkun toisen vahvistus kokemuksen rintaäänellä sille, että jos joskus viel jotain jonkun - oman tai ulkopuolisen taholta - joutuu pelkäämään henkensä edestä niin on omillaan. Taloyhtiön hallituksen äijä vetää vaa välioven kiinni ettei kuulu huuto niin pahasti.

Oli helvetin hauska yö. Pyydettiin Nyrkkeilijä ja Lohari yöllä väsää skruudist, kaljat oli melkee lopussa ja meidän soittolistalta tai dc:ltä löyty kaikki jokaisen toivebiisit. Toiset tanssii parisuhdettaan kuntoon meidän olkkarin lattialla ja selvis ettei Nyrkkeilijän muijakaan ihan puhtonen historialtaan oo ;). Miehet laitto ruoan gourmet-laadulla ja tarjoili sen meille ämmille suoraan nojatuoliin. Korkattiin mun vuoden jemmattu vierasvarapullo korealaista Jotain, joka maistu vähän siltä et siel ois uitettu kobraa mut en valita mausta. :) Yö meni selvinpäin ja porukka tanssii ja ja syö ja nauraa aamuviiteen asti ja tuntui siltä et ehkä tässä on vähän jeesattu yhtä parisuhdetta, edes meidän ulko-ovelle asti.

Molemmilla miehillä on nyt tiukka tiukan viinan kielto omilta lohikäärmeiltään. Ei deliriumeja, ei aggreja, ei lovia oviin. Yhel on viel mun huoneen oven kolon kittaaminen edessä, en ees halua tietää mitä se siihen sillon joskus heitti.

Tänään on taas koittanut siivota. Eilen luututtiin suurin osa kämpästä tiptop-kuntoon. Nyt äijät lähti taas hakee bissee, mut sillä ehdolla et mulle tuodaan kolmasosa jemmaan... ;)

noviisina on helppo puhua

Thursday, July 27, 2006

Voi luoja että mä oon kiitollinen et on ollu Yks pitämässä mut erossa sosiaalisista kuvioista. En mä haluis todeta viidettä kertaa puolen vuoden aikana et taas tippu yks frendi. Mulle ne on yleensä vaan nettituttuja, joiden kans on jauhanu öitä myöten paskaa. Yks snepas kuulemma tänään tai eilen, edellisestä alle kuukaus. Joskus joistain niistä mietti et vitsi ku noi haluis tuntee livenä, nyt oon vaan ilonen etten tuntenu, ei tunnu niin pahalta ja on vaan tyytyväisempi siit et on jaksanu yrittää reflailla tähän asti. Kai sitä voi olla tyytyväinen siitä että on jossain nii saatanan noviisi.

(Ei otsikkoa)

Yks oli ehtiny jonottaa alan miesten kans handelin ovel jo ysiltä, heräsin ennen yhtätoista enkä ehtiny ku puolipulloon megeen.

Tänää kaikki on yllättäen ollu hyväl tuulel ;). Yks lähti yläkerran pummin kans uusintareissulle alkoholiliikkeeseen, ehkä täs viel kännin saa aikaan tänään. Jos pahin nyt alkais olla ohi, niin ehkä se jeesais.

Sillon ku valvoo öitä yksin - niinku taas viime yön - miettii sitä, miltä tuntu sen vajaa kaks v ku frendit ympäril puhu narkkareista ym, ja ite piti vaa pitkähihasta paitaa ettei jäljet näy kyynärtaipeissa. Ymmärtääköhän ne koskaan mistä siin on kyse ja mitä se on? Montako niis piireissä on nidei joista mäkään en tiedä, sellasia jotka on vetäny samalla tavalla hihoja alemmas ku mäkin.

Ihan salee enemmän ku ikinä uskotte.

Pitäis olla miettimättä, mutta on pakko vetää päänsä täyteen tai ees puolilleen ettei stressaa liikaa siitä mitä tän jälkeen. Mul on kaikki edessä, opiskelupaikat ja kaikki, mut emmä tiiä jaksanko sitä skeidaa. Sanotaan pohjasakasta mitä hyvänsä, nii se posse on silti lähempänä ku kaikki ne tekopyhät akateemiset huoraäpärät tai ne blossepäät jotka nostaa ittensä jalustalle ku "mehän vedetään vaa luonnontuotteita eikä tueta järjestäytynyttä rikollisuutta".

Ei oo montaa vuotta siitä ku jauhoin samaa paskaa. En voi sanoa et hävettäis se kaksinaismoralistinen naiivius, voi vaan todeta et eläessä ja erheillessä oppii. Mut joka vitun "tää lajike on parempaa ku se toinen, eikä meitä saa sotkea OIKEISIIN huumeidenkäyttäjiin" - vetäkää saunan takana kakspiippunen kitalakeen ja painakaa kerranki oikeeta nappia. Turha tulla selittää, samanlainen mäkin olin joskus.

identiteetti

Wednesday, July 26, 2006

Aktivisti, puoluenuori, pitkäaikanen partiolainen, opiskelija, nisti. Mitä itestään pitäs ajatella? Aina ollut se, jolle sanotaan et "kui sää ehit tuon kaiken, voi ku sää jaksat vääntää?". Entä kun ei enää jaksa. Haluaa levätä hetken.

Ja silti. Mikään ei estä sitä, että kahden kuukauden päästä harhailet silmät kiiluen tallinnanaukiolla ja kysyt kaikilta koirilta et onks poistaa? vitun väliä. joku voi tunnistaa. Mitä väliä?

Tähän maailmaan mahtuu liian monta todellisuutta vaikka se klisee onkin. Mä en oo käynyt pohjalla mut se ei oo omaa ansiota. Nähny väläyksen siitä mitä se on kun henki on halpaa. Mulle riitti, mul on unelmia olla parempia ku ne jotka aina sano mulle ettei musta tuu ikinä mitään. Kiitos teille lapsuuden traumoista.

nikke t & hopea

paikannan itteni historias mones kohtaa tekemäs väärin
ja monia mut tavanneita ihmisiä ehkä tavallaan jopa säälin
mut maailma nyt vaan työnsi meidät siihen samaan väliin
maailma nyt vaan ryösti meilt just sen aikavälin
jona asiat ois ollu syytä tehdä toisin

mut ois kai aika naiivii kelaa et ois oltu ainoita
aika hölmöö miettii et vaan just mun aivot
ois rakennettu heikoiks kusetukseen

se on akuuttii kroonisesti et elämä jatkuu loogisesti
siit mitä eilisest opittiin tai jätettiin oppimatta
se mitä haluttiin maanisesti toikin depression

monii virheit hirveit kirvelevii haavoi
turhan tuskan vääristämii irvistävii naamoi
painajaiset noudattelee just niit samoi kaavoi

valitettavasti vaa maailmas saa sen mitä tilaa

akuuttii kroonisesti tunnen maanisdepressiivisesti
takautuvasti mietittynä myös aggressiivisesti
se on vaa genetiikkaa ja ympäristön vaikutusta

oon hetkeks huipulla toiseks taas täysin pohjalla
selviytyminen on vaikeet ku tunteit ei voi ohjailla

mul on liikaa mun omii huolii et voisin huolehtia susta
mä olin toivonu et sä osaisit kunnol huolehtia musta
tää kolmijalkanen tuoli ei kauaa kestä heilutusta
ylikierroksel käyvät aivot kaipaa uneen keinutusta

seuraan tän homman toivottavasti onnelliseen loppuun asti
mut pelkään et joku mussa muuttuu täs matkal peruuttamattomasti

ehkä ennenaikaista optimismia

tämä päivä näyttää hyvältä, tai siis edelliseen kolmeen viikkoon verrattuna. Mä jaksan kirjottaa, Yks jaksaa säätää omia juttujaan. Kumpikaan ei makaa apaattisena tuijottamassa nojatuolissa tärisemässä. Paleltaa vielki, mut mieliala on luottavaisempi. Alkaa jo uskoa, että tämä loppuu joskus.

Tässä vaiheessa ei vain halua ajatella mitä sitten. Yhtä oltiin laittamassa katkolle et se sais ensiapua refloihin. Vitun skarppia. Toinen sanoo tulleensa kaupunkiin lopettaakseen, ja ne meinaa laittaa sen johonki missä tapaa sit koko alan köörin ja se ois menoa. "Joo, ai sä haluut lopettaa, tuu meille, me tutustutetaan suhut niihin kaikkiin muuhun et tiiät jatkossa mistä saada kamaa, että voit jatkossa vaivata ku haudankaivajaa".

Mä en jaksa tänään mitään. Muutaman keppanan, jauhaa paskaa netissä ja olla tyytyväinen siit ettei koske niin paljoa et ois pakko vetää päänsä täyteen. Kuunnella stadiräppiä ja muistella vanhoja.

Löysin pari päivää sitten matkapäiväkirjan vuodelta 2001-2002, Genovasta ja muualta. Tuli tunne et on menettäny jotakin. Vaikka nekään tarinat ei olleet kauniita, niin baanan kohina, kun ei tiedä missä on, suunnalla ei ole paljon väliä ja jokainen minuutti on arvaamaton.. kohina alko soida korvissa, mut ehkä on liian vanha siihen jo? Kaipaan sitä tunnetta, kun tietää ettei ole mitään mihin nojata, ei paikkaa, ei ryhmää, ei aikaa, ainoastaan oma ittensä jonka rajat laajenee joka skeidan myötä. Se reissaava teini on jo historiaa, mutta pakko roikkua kiinni siinä ajatuksessa et niin kauan kuin haluu niin oppiminen ei lopu kesken.

Vitun vittu. kamaa kamaa kamaa. Ajatuskin saa silmät vilkkumaan blingblingiä. En epäile enää yhtään sitä vanhojen nindereiden sanoja siit et vaikka ois kuivilla nii ihan vitun sama vaiks piikissä ois vettä kuhan saa männän pohjaan.

Mitenköhän kauan kestää et tätä voi ajatella menneenä historiana samalla tavalla ku jotain vuotta 2001 menoja? Kaikki sanoo vaan et ei koskaan.

Erroristina ei voi kuin nauraa virheilleen. Paskaaks tässä :). Kuunnelkaa joskus kroonisesti akuuttia.

itkuturhautumista

Samassa rapussa asuu kalju farkkutakkinen natsinnäkönen jätkä, joka ei ikinä moikkaa rapussa.

Äsken rappukäytävästä kuulu eläimellistä huutoa, avattiin ovi ja kuunneltiin naisen huutoa. "Älä kurista, älä kurista", ja kirkumista. Sen jälkeen farkkutakki marssii ulos ja sen kamoja lentää rappukäytävään.

Vanha viha herää. Mä en vähään aikaan pysty kattomaan sitä jätkää ilman et alkaa kynnet puristua lihaa.

Pihalla roikku taas aamulla yks suomileijona, eilen oli yks letkeemmän olonen motoristi prätkineen. Mut alkaa tuntua et niit alkaa olla liikaa liian lähellä.

viime päiviä tai viikkoja, en muista

pateettisuus on joskus tervettä, soittaa hectoria ja vollottaa ku pentu. Rajansa kuitenki silläkin.

Aloittaminen on nii perkeleen vaikeeta. Langanpätkän saa kiinni ja mieleen tulee kymmenen muuta pientä tarinaa. Aikajärjestys, onko sillä väliä?

Alusta aloittaminen uudessa kaupungissa on usein hyvä alku. Sen varjopuolena on, että ne ihmiset jotka oli tuntenut tunteneensa iät ja ajat jäävät aina taa. Emmä vuoden kuluttua kenenkään nimiä muista, tai ehkä kaks. Aina jää ihminen tai pari, muilta ei sitten kyselläkään sohvaa yöksi enää parin vuoden päästä. Savo, Turku, Lahti. Mitä muuta. Terveiset vaan kaikille, ei mullakaan oo sohvaa tääl.

Kahvia kyl löytyy ja vierashuone.

Aina joku gubbe haluu tietää et miks helvetissä mää stadista muutin. Kerron ummet ja lammet siitä miten maalaistyttönä kasvanu ja betoni alkoi ahdistaa, vanhoista matkoista ja siitä miten silloin tutustui seutuun. Stadissa niille aktivisteille oli nii perkeleen iso kynnys kertoa mistä on kyse, kunnian ja itsekunnioituksensa takia, täällä siitä saattaa vaan tulla rehellisesti turpaan. Mä pidän sen suosiolla kiinni lopuista muuttovaikuttimista. Emmä niille kerro et tulin piikkiä pakoon.

Oon asunu tääl reippaat kolme viikkoa, ja reflat jatkuu edelleen. Ei pahasti, mut raajoissa ei oo voimaa ja palelee jatkuvasti. Tääl ne viel päättää sulkea päihdeklinikan ruuhka-ajaks, kun eivät pystyis hoitamaan kaikkia ennen duuninalkua katkolle haluavia. Yks sai päivystyksestä eilen kolmen tunnin venauksen jälkeen kaks jotain saatanan panacodia ja kaks tenoxia, mikä on puolet siitä mitä mä sain ensimmäisiks reseptilääkkeiksini perusselkäkipuihin eli sama ku antasit lapselle hattaran sijaan lusikallisen suolaa. Saatanan perseet, jos mestan kunnanviraston postiluukusta alkaa löytyä verisiä spiguja nii kattokoot peiliin. Niitä tääl riittää, ei kesken lopu.

Tän on pakko loppua pian, pakko hokea tuota itelleen päivittäin tai menee järki. Kolme viikkoa, viimeks meni viis ja nyt määrät on puolet pienempiä. Vitun nisti. Että piti mennä sekin tosielämän elämysmatka kokeilemaan, ja vielä kahteen kertaan ku ei ekasta oppinu mitä on kouristella lattialla ja hakata päätään seinään et kallo edes murtuis ja tuska loppuis hetkeks.

Hain eilen dorca-respat tyhjiks, tiesin et kaikki on kondiksessa mut silti pelotti. Viimeks ku täs talos oli dorkia nii Yks melkee tappo mut, visko seinille, kuristi ja hakkas päätä lattiaan. Tajusin et jos en kohta saa henkeä nii se on sit siin, kähisin et älä tapa, oo kiltti älä tapa. Se anto hengittää hetken, sit jatku samaa mallia.

Menin oven taa itkemään, aivotärähdys veti sekavaks, oksetti, se toi mulle röökin ja stögiksen. Kaks minuuttia myöhemmin se tulee yhtäkkiä ovesta läpi hullun kiilto silmissä ja käy päälle, käski mun kertoo mis dorkajemmat on, ne jemmataan ain johki ettei niit vedetä kerralla.. Pelkäsin nii saatanasti, kaikkialle sattu, kerroin jemman ja aloin vaa toivoa et se vetää ittesä niil hengiltä ettei mun tartte enää ikinä pelätä. Tuntu etten mä vois enää ikinä asua tääl.

Kyl mä tiedän, kun vetää viinaa ja dorkia ei muista mitään. Mä en oo ikinä nähny tuon lyövän ketään vaikka kumipäissään kui ois riehunutkin. Ei se muista siit mitään vieläkään mut itki ku lapsi ku kerroin. Eilen ei ollu mitään ongelmia, se varmistettiin etukäteen ja nyt se tietää et mä osaan kyl käyttää kaasua jos viel säikähän. Pahat asiat on puhuttu ja sovittu, ja mul on keinot estää mitään tapahtumasta enää toista kertaa, vaikkei sitä oo syytä pelätäkään.

Vähemmän tuo satutti ku moni muu asia. Pahinta oli ne siitä alkaneet fläsärit siit ku himas hakattiin päätä hiuksista lattiaan, revittiin korviksia irti ja potkittiin kylkiluihin ja päähän. Ja ämmän kaksmetrinen kundikaveri vaa istu sohvalla ja katteli. Pahoinpitelyssä kipua pahempaa on nöyryytys, jos joku katselee miten avuton sä oot eikä sitä paskaakaan kiinnosta. Mut se 7-8v palas takas, ja se tarkottaa sitä et mä en pysty enää suhtautumaan väkivaltaan objektiivisesti.

Niin, se kaasu. Pari päivää tuon edellisen episodin jälkeen oltiin aamusta asti denailtu naapureiden kans, katottiin et nyt on poika siin kondikses et tarttes hoitaa himaan nukkuu. Minä ja Nyrkkeilijä talutettiin Yks kohti ovea, se sai jonku delirium-vainoharhakohtauksen ja alko riehua. Mä tiesin et Nyrkkeilijä tiputtaa sen millon vaan, mut sit Yks alko kaivaa ketjua ja mä tiesin et siin on terä päässä. Ikinä se ei sil ois lyöny, mut aattelin et otteet kovenee jos toinen luulee et se meinaa sitä käyttää. Menin hakee sen pois, se anto mulle sen ja kaasun, jossain vaiheessa hetkeä myöhemmin heitti mut asfalttiin ja siin vaihees kun mun pää kolahti jossain naksahti, et mun päätä ei ikinä enää hakata lattiaan ja sumutin sitä silmään 10cm päästä oc:lla.

Kytät paukahti pihaan, tuikkasin kaasun taskuun ja kukaan ei tiennyt mistään mitään. "Tääl haisee meidän virkakaasu." Joku mölis jostain metsästä tulleesta nuorisojoukosta. Siat kysy Yhestä et onks se ottanu muuta ku viinaa - saatanan rastarasistit, vaikka muuten asiallisia olivatkin. Sanottiin et ei, et aamuysistä alkaen se on kiskonu kaljaa ja kirkkaita. "Puhaltaa 0.2, mitä se on ottanu?" Ei suostunu näyttämään lukemaa vaiks pyysin, luuleeko ne oikeesti et tuommonen bluffi menee läpi? Näkivät salee mittaristaan kuitenki et puhals varmaan lähemmäs neljää, turha sillon on douppien perään kysellä.

Kaasua ei koskaan löytyny mun hupparin taskusta, Nyrkkeilijä otti syyt niskoilleen mut eihän sitä uskottu. Toivottivat illanjatkot ja jatkovat seuraavaan tehtävään kohti keskiyön aurinkoa.

Tuon jälkeen vainoiltiin pari päivää. Kaikki spigut vittuun, kaikki veriset imulaput ja klikkikupit pois.. Venattiin etsintää, ne oli kuitenki kiertäny kämpän läpi ja salee nähny kupit lattial, jos ne niistä ny jotain tajus.

Kauppaan lähtiessä joku kaljupää seiso korva kiinni ovessa, tuijotti ja tuijotti. Vaihto kerrosta, oli muka menossa muualle. Yks "unohti" jotain, meni takas, siin se oli taas tulos kohti, meni kerrosta alemmas, Yks paukauttaa oven kiinni ja jäin siihen stondaa ja venaa tuleeks hiippari taas. Tuli, kysy et "jäiks teidän kämppä tyhjäks, onks siel ketään". Mokas ittesä niin pahasti ettei voinu olla kyttä, joku vitun knikke knakkerton. "Joo ei jääny, meinasitsä ryöstää sen vai etitsä jotakuta?" "Tyttöystävää...." ja liukeni. Mut kuultiin sen jälkeen naapureilta et edellisten asukkaiden muuttaessa pois meidän oveen oli vedetty punanen hakaristi.

Hyvä et laittovat knakkertonin asialle, ovatpahan selvillä et on uus väki tilalla. Ykskin natsi tälle ovelle nii mä alan väkivaltaseks ;).

juuret jäi joo

Monday, July 24, 2006

niin tyhjänä vuoteen nään
piilotan tyynyyn pään
ja jään miettimään
miksi täällä mä oon
teen sätkän ja hoitajan nään
ovelta katsovan
se kai luulee mun kuuluvan kalustoon

mä itseäin kotona löytänyt en
enkä juuri muitakaan
mä yksin jäin lopulta hakeutuen
vain joukkoon sieltä muuttavaan
me hautajaissaattona sieltä lähdettiin
ja kaikki juuremme katkottiin
nykyaikainen on tämä tie evakon
se johtaa kylästä kaupunkiin

me lähdettiin ja itkettiin kun tajuttiin
me eksyttiin

koulutuksen sain ja töitä hain ja aina meille kerrottiin
ei tänään ei tänään
odotin huomispäivää
ei vieläkään tänään
ei näy huomispäivää
mä tulin kaupunkiin
ja koitin löytää suhteen uusiin ihmisiin

me eksyttiin me itkettiin
me seottiin
niin jouduin näihin laitoksiin
maan uumeniin
me kadottiin

juuret jäi minustakin kauaksi niin
lapsi liian varhain vieroitettiin
nyt hetkittäin ajaudun maisemiin
joista minut irti revittiin
niin kuin vieras mies minuun peilistä kurkottuu
on sillä suu joka selittää
kenen syy on kohtalo evakon
se edustaa tätä järjestelmää

se tajuttiin me itkettiin
me näin seottiin

me eksyttiin

odotin huomispäivää...
mä tulin kaupunkiin...

piikin pyydän vain
se on minun huomistain
hoitaja pimentää mut puolestain

-hector

meitä istuu monta yksinäistä juuretonta

taivaankaarta valkopilvet uivat
ja ikimetsä huminoi

yössä yöttömässä nuoret unelmoi

tuttu paikka kaupungissa
on vain krouvi ostarissa

mies takametsien
käy yhä etsien
kai maata jonka luuli isänmaakseen