Arki vakiintuu

Monday, March 28, 2011

Kiitoskiitos onnitteluista. Tyttöhän sieltä tosiaan tuli, pieni rauhallinen ja aktiivinen pörröpää.

Oli kuinka kliseistä tahansa, niin tämä vauva-aika on ehkä tähänastisen elämäni parasta aikaa. Pienen kanssa on rentoa köllötellä päikkäreillä tai heilutella jalkoja ja piippauttaa nenää. Tyyppi rakastaa vaipanvaihtoa ja hymyilee aina hoitopöydällä ja virnuilee niillä hampaattomilla ikenillään, ja asiaakin on paljon ihan juteltavaksi asti. Vasta viime päivinä on ollut selittämätöntä itkeskelyä ja huutoa ja rintaraivareita, vaikkakin osa noista menee ilmavaivailun piikkiin. Luojalle kiitos Manducasta, se tuntuu olevan patenttilääke vaivaan kuin vaivaan silloin, kun mitkään asentokikkailut eivät helpota massupipejä tai kitinälle ei muuten löydy syytä.

Lastiksesta "myönnettiin" lastensuojelun avopalveluna viikoittaista perhetyötä - sanamuoto kuulostaa siltä kuin sitä olisi erikseen haettu... Työntekijät ovat mukavia, mutta taitaa kaikille muillekin tulla hiljalleen sellainen olo, että onko tässä nyt mitään järkeä. Saan lastenhoitovinkkejä pääosin muualta ja vertaistukea bondaamalla synnärikontaktien ja muiden vanhempien kanssa ihan ilman opastusta tai tukiryhmätoimintojakin, ja päihteettömyys nyt ei ole ollut mikään juttu enää ikuisuuksiin. Pari kaljaa join jonkin aikaa sitten, muttei se ollut imetystauon arvoista. Ovatkin todenneet, että kaikki menee hyvin eikä mitään huolta lapsesta ole, mutta tapaamisilla kuulemma tuetaan vanhemmuutta ja päihteettömyyttä. :) Samapa tuo, ei käynneistä mitään haittaa ole, ja tuskin niitä ikuisuuksia jatketaankaan. Puolisen vuotta varmaan näin alkuun.

Arjessa on sisältöä ihan eri tavalla kuin ennen, ja Pien on päivisin niin paljon valveilla juttelemassa ja jumppaamassa, ettei tule tylsääkään. Eiköhän tässä pärjätä.

Ähinää, tuhinaa ja maitotahroja

Sunday, February 13, 2011

Pien tuhisee ja pieni maha pullottaa. Se on pehmeä, tyytyväinen ja lämmin ja tuoksuu niiltä samoilta maitotahroilta, joita tuntuu olevan omatkin vaatteet täynnä.

Kaikki meni hyvin, Pien oli varsin hyvän kokoinenkin ja pari päivää kestäneet Efexor-vieroitusoireet menivät ohi synnärillä hyvissä ajoin ennen kotiinpaluuta. Sen ajan Pien oli touhottava, hermostunut ja vähän itkuinen, mutta söi kuitenkin koko ajan hyvin ja rauhoittui sylissä. Efexorien käyttö pienellä annoksella raskausaikana oli lääkärin kanssa käyty läpi, mahdolliset vieroitusoireet olivat tiedossa ja muita vaikutuksia niillä ei sitten pitäisikään olla.

Osastoajasta jäi ristiriitaisia tunnelmia. En viihtynyt ryhmähuoneessa lainkaan, ja odotin innolla kotiinpääsyä. Tieto vain ei oikein kulkenut. Lääkärintarkastuksen jälkeen sanottiin, että seuraavan päivän kotiinpääsylle ei ole esteitä, ja unohdettiin myöhemmin kertoa, että lääkäri oli sittenkin tullut siihen tulokseen, että kotiin päästään vasta pari päivää myöhemmin, jotta oireilu on loppunut. Olin jo täpinöissäni pakkaamassa tavaroita, kun paperitöiden ohessa selvisi, että visiitti venyy. Tippa tuli silmään, kun olin niin valmistautunut jo, mutta onneksi Pienen isä tuli juuri silloin käymään (valmiina siis saattamaan meidät kotiin) ja sai olon paranemaan olemalla järkevä ja empaattinen. Kerrankin...

Samana päivänä vanha halpolin hoitajani tuli vierailulle ja kuulin, että osastolta oli tehty lastensuojeluilmoitus, koska synnytyksen jälkeinen näyte oli bentsopositiivinen. Olin päivää ennen synnytystä ottanut yhden Oxamiinin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon, kun tuskainen paniikkiahdistus iski. Nekin ovat reseptillä ja niiden käytöstä tarvittaessa oli sovittu sairaalan oman lääkärin kanssa. Hoitaja oli vähän järkyttynyt kuullessaan, ettei minulle oltu kerrottu eikä edes kysytty lääkityksestä, ja hoiti puolestani asian kansliassa niin, ettei papereihin jäänyt merkintöjä. En olisi itse jaksanut siinä vaiheessa enää riidellä, mutta tietty kaava tuntui olevan olemassa, kun myöskään Pienen kakkanäytekeräyksistä raskausajan päihteidenkäytön tutkimista varten ei oltu kerrottu. Monetkohan kerättäväksi tarkoitetut kakkanäytteet olin heittänyt roskiin vaippoja vaihtaessani?

Huvittavaa tuossa lastensuojeluilmoitusepisodissa on se, että paikan omista tiedoista olisi kyllä selvinnyt, että lääkkeet olivat reseptillä, niistä oli keskusteltu paikan oman lääkärin kanssa, ja lisäksi paikan oma sosiaalityöntekijä oli tehnyt ennakoivan lastensuojeluilmoituksen jo ajat sitten hoitokontaktin alussa, ja kontakti lastensuojeluun oli siis valmiina. Taisivat luku- ja kirjoitustaitoinen olla eri vuoroissa.

Ilman noita pieniä kommunikointiongelmia osastoajasta olisi jäänyt myönteinen kuva. Vaikka oma olo olikin alussa aika kamala kipuilun, tahmaisen olon ja uupumuksen takia, niin neuvoja ja opastusta ja apua oli saatavilla riittävästi. Ruoka tosin oli pahaa. :) Sikäli kuin pahaksi voi sanoa mössöjä, joista on ilmeisesti neutraloitu kaikki etäisesti makua muistuttava.

Kotona on mennyt hyvin, paljon paremmin kuin osasin kuvitella, mikä varmaan johtuu pääosin siitä että Pien sekä syö että nukkuu hyvin ja antaa minunkin nukkua. Päivärytmi on lyhyessä ajassa vakiintunut aika hyvin yhden yöheräämisen ja pitkien päikkäreiden malliin. Oma kulta on aivan ihana tyyppi, rauhallinen ja selvä persoonallisuus ja kommunikoi sen mitä sellainen mytty nyt vain huitomalla ja ähkimällä voi.

Erroristi keskittynee lähiaikoina lähinnä möllöttelemään tisseineen Pienen vieressä valmiina Hänen Majesteettinsa palvelukseen.

Loppusuora

Monday, January 24, 2011

Tuskin jaksan enää kirjoittaa ennen h-hetkeä. Muutenkin blogaamisesta on tullut ylitsepääsemättömän hankalaa, kun sohvan käsinojalla ergonomia ei oikein toimi ja samassa asennossa ei muutenkaan kovin kauaa viihdy. Jalat eivät mahdu enää edes pehmeisiin löysiin tennareihin ja sormien taivuttaminen sattuu. Turvotusta on kasaantunut kymmenkunta kiloa muutamassa viikossa.

Muuten onkin mennyt varsin hyvin, ainakin minulla siis. Möhö on kasvanut tasaisesti, on keskivertoa hiukan isompi ja muksii sen mitä ehtii. Enemmän tai vähemmän odotetusti Möhön faijaa ei paljon näy. Syksyllä olin positiivisesti yllättynyt tuen, konkreettisen avun ja huomion määrästä, ja ehdin varmaan jo tottua siihen liikaa ja kuvitella, että se jatkuisi loppuun asti. Uuden tyttiksen löytäminen on ihan hyvä juttu ja olen iloinen sen puolesta, mutta ärsyynnyn niin helvetisti siitä, että silloin jos toista joskus ohimennen näkee tai siitä kuulee, niin minä olen se joka kuuntelee toisen vaikeuksista ja ihmissuhdehuolista ja jolta ruinataan pieniä palveluksia. "No kai sä nyt voit tämmösessä auttaa, eihän se mitään maksa, pieni vaiva."

Ei maksa ei. Toinen vain hermostuu, jos en aina jaksa olla bestiksenä ja olkapäänä, kun koskee ja väsyttää ja asiat on tekemättä, kun ei pysty olemaan riittävän kauaa jalkojen päällä. Kysyisi edes, että tarviisinko kauppa-apua, tai onko jotain raskaita juttuja missä se vois auttaa. Tarviin ja on, helvetti sentään.

Mutta no. Jos en olisi ollut valmis tarpeen tullen hoitamaan prosessia yksin loppuun asti, en olisi aloittanutkaan, joten kaikki I:n mukanaolo on ylimääräistä plussaa niin kauan kuin sitä kestää. Ja voihan ötökän synnyttyä tilanne olla taas aikansa erilainen, mutta varautumiset on kaiken varalta tehty ilman I:tä pärjäämistä silmällä pitäen. Kaiken lisäksi se yritti jossain vaiheessa hetkellisessä vieroituspsykoosissa kiskoa itsensä kiikkuun, mutta onneksi tyttis oli herännyt ja löytänyt hyvissä ajoin.

Oma vieroitus onkin jo menneen talven lumia, enkä olisi jaksanut ajatella koko aihetta aikoihin, elleivät säännölliset seulat ja ns. "tukikeskustelut" muistuttaisi asiasta. Lastensuojelun edellyttämät keskustelukäynnit päihdehuollon puolella ovat olleet yhtä tuubaa; päihteisiin ja vieroitukseen liittyvät puheenaiheet loppuivat heti alkuunsa, joten keskustellaan muutama tunti kuukaudessa lastenhoidosta, ruoanlaitosta ja vaunuhankinnoista. Viimeksi tosin puhuttiin addiktioiden korvaamisesta toisilla, ts. makeamässyistä ja raskausdiabeteksesta.

Suunniteltuun sektioon ei ole enää kauaa, ja lasken joka aamu päiviä. Olen tyytyväinen siitä miten helposti kaikki meni niin pitkään, mutta liikkuminen hankaloitui selvästi joulukuun aikana, ja tämän viimeisimmän turvotusryöpyn, Efexorien puolituksen, snadin isävitutuksen ja yleisvaivaisuuden takia tuntuu että mikä tahansa muutos saisi tulla jo.