Loppusuora

Monday, January 24, 2011

Tuskin jaksan enää kirjoittaa ennen h-hetkeä. Muutenkin blogaamisesta on tullut ylitsepääsemättömän hankalaa, kun sohvan käsinojalla ergonomia ei oikein toimi ja samassa asennossa ei muutenkaan kovin kauaa viihdy. Jalat eivät mahdu enää edes pehmeisiin löysiin tennareihin ja sormien taivuttaminen sattuu. Turvotusta on kasaantunut kymmenkunta kiloa muutamassa viikossa.

Muuten onkin mennyt varsin hyvin, ainakin minulla siis. Möhö on kasvanut tasaisesti, on keskivertoa hiukan isompi ja muksii sen mitä ehtii. Enemmän tai vähemmän odotetusti Möhön faijaa ei paljon näy. Syksyllä olin positiivisesti yllättynyt tuen, konkreettisen avun ja huomion määrästä, ja ehdin varmaan jo tottua siihen liikaa ja kuvitella, että se jatkuisi loppuun asti. Uuden tyttiksen löytäminen on ihan hyvä juttu ja olen iloinen sen puolesta, mutta ärsyynnyn niin helvetisti siitä, että silloin jos toista joskus ohimennen näkee tai siitä kuulee, niin minä olen se joka kuuntelee toisen vaikeuksista ja ihmissuhdehuolista ja jolta ruinataan pieniä palveluksia. "No kai sä nyt voit tämmösessä auttaa, eihän se mitään maksa, pieni vaiva."

Ei maksa ei. Toinen vain hermostuu, jos en aina jaksa olla bestiksenä ja olkapäänä, kun koskee ja väsyttää ja asiat on tekemättä, kun ei pysty olemaan riittävän kauaa jalkojen päällä. Kysyisi edes, että tarviisinko kauppa-apua, tai onko jotain raskaita juttuja missä se vois auttaa. Tarviin ja on, helvetti sentään.

Mutta no. Jos en olisi ollut valmis tarpeen tullen hoitamaan prosessia yksin loppuun asti, en olisi aloittanutkaan, joten kaikki I:n mukanaolo on ylimääräistä plussaa niin kauan kuin sitä kestää. Ja voihan ötökän synnyttyä tilanne olla taas aikansa erilainen, mutta varautumiset on kaiken varalta tehty ilman I:tä pärjäämistä silmällä pitäen. Kaiken lisäksi se yritti jossain vaiheessa hetkellisessä vieroituspsykoosissa kiskoa itsensä kiikkuun, mutta onneksi tyttis oli herännyt ja löytänyt hyvissä ajoin.

Oma vieroitus onkin jo menneen talven lumia, enkä olisi jaksanut ajatella koko aihetta aikoihin, elleivät säännölliset seulat ja ns. "tukikeskustelut" muistuttaisi asiasta. Lastensuojelun edellyttämät keskustelukäynnit päihdehuollon puolella ovat olleet yhtä tuubaa; päihteisiin ja vieroitukseen liittyvät puheenaiheet loppuivat heti alkuunsa, joten keskustellaan muutama tunti kuukaudessa lastenhoidosta, ruoanlaitosta ja vaunuhankinnoista. Viimeksi tosin puhuttiin addiktioiden korvaamisesta toisilla, ts. makeamässyistä ja raskausdiabeteksesta.

Suunniteltuun sektioon ei ole enää kauaa, ja lasken joka aamu päiviä. Olen tyytyväinen siitä miten helposti kaikki meni niin pitkään, mutta liikkuminen hankaloitui selvästi joulukuun aikana, ja tämän viimeisimmän turvotusryöpyn, Efexorien puolituksen, snadin isävitutuksen ja yleisvaivaisuuden takia tuntuu että mikä tahansa muutos saisi tulla jo.