Tule hyvä kakku

Friday, November 26, 2010

Enää ei ole montaa kuukautta jäljellä, ja maailma kutistuu sitä mukaa kun maha laajenee. Ei jaksa oikein kiinnostua mistään muusta, kun maailma aivan selvästi pyörii oman navan ympärillä. Kaikki huomio menee Möhöksi kasvaneen Muhkuran muljuamiseen, syömiseen, vaivalloiseen pungertamiseen ylös ammeesta ja jatkuvalta tuntuvaan ravaamiseen labroissa, Kelassa, polilla, klinikalla ja fattassa.

Takana on kolme kuukautta ilman ylimääräisiä mömmöjä, ja pohjustaakseni jakautumisen jälkeisiä suhteita lastensuojelun suuntaan suostuin käymään viikottain seuloissa. Samapa tuo, kun ei onneksi ole tarvetta laskeskella päiviä tai kikkailla kreatiinilla. Ei seulontaa miellyttäväksi voi sanoa, mutta toistaiseksi sen sietää, kun tietää virallisen streittiysnäytön helpottavan viranomaisasiointia jatkossa.

Yllättävää kyllä, pitkä psyykkinen varautuminen vieroitukseen yhdessä niiden mystisten tiineyshormonien kanssa on pitänyt kaikenmaailman ahdistukset ja mieliteot poissa. Makeaa lukuunottamatta. Ei ole mikään ongelma tavata vanhoja tuttuja, kun kukaan ei kuitenkaan vahingossakaan tarjoa tai tyrkytä mitään. Taputellaan vaan olalle ja onnitellaan ja huokaillaan, että voi, kyl mäkin joskus, voi kun itekin onnistuis lopettamaan, mut... No, jos se olisi ollut joka kerralla näin helppoa, olisin varmaan itsekin onnistunut useammin. Syksyllä kuukauden kestänyt valvominen tosin tuntui aiheuttavan ellei kuolemaa, niin vähintään pysyvän aivovaurion. Vasta nyt tuntuu siltä, ettei muisti enää pätki miten sattuu tai aikakäsitys heittele, vaikka jo kuukauden verran on voinut nukkua normaalisti.

Parasta on, että Möhö kasvaa kaikkien oppikirjojen ja käyrien mukaisesti. On sykkeet, kaikki aivojen osat, sydänkammiot kohdillaan ja sopiva määrä raajoja, hyvä painonnousu ja vähän turhankin aktiivista jumppaamista. Lojun aamuisin pitkään sängyssä ja taputtelen vastaukseksi potkuihin. Ihan hyvä kakku siitä pitäisi kuulemma tulla.