Arki vakiintuu

Monday, March 28, 2011

Kiitoskiitos onnitteluista. Tyttöhän sieltä tosiaan tuli, pieni rauhallinen ja aktiivinen pörröpää.

Oli kuinka kliseistä tahansa, niin tämä vauva-aika on ehkä tähänastisen elämäni parasta aikaa. Pienen kanssa on rentoa köllötellä päikkäreillä tai heilutella jalkoja ja piippauttaa nenää. Tyyppi rakastaa vaipanvaihtoa ja hymyilee aina hoitopöydällä ja virnuilee niillä hampaattomilla ikenillään, ja asiaakin on paljon ihan juteltavaksi asti. Vasta viime päivinä on ollut selittämätöntä itkeskelyä ja huutoa ja rintaraivareita, vaikkakin osa noista menee ilmavaivailun piikkiin. Luojalle kiitos Manducasta, se tuntuu olevan patenttilääke vaivaan kuin vaivaan silloin, kun mitkään asentokikkailut eivät helpota massupipejä tai kitinälle ei muuten löydy syytä.

Lastiksesta "myönnettiin" lastensuojelun avopalveluna viikoittaista perhetyötä - sanamuoto kuulostaa siltä kuin sitä olisi erikseen haettu... Työntekijät ovat mukavia, mutta taitaa kaikille muillekin tulla hiljalleen sellainen olo, että onko tässä nyt mitään järkeä. Saan lastenhoitovinkkejä pääosin muualta ja vertaistukea bondaamalla synnärikontaktien ja muiden vanhempien kanssa ihan ilman opastusta tai tukiryhmätoimintojakin, ja päihteettömyys nyt ei ole ollut mikään juttu enää ikuisuuksiin. Pari kaljaa join jonkin aikaa sitten, muttei se ollut imetystauon arvoista. Ovatkin todenneet, että kaikki menee hyvin eikä mitään huolta lapsesta ole, mutta tapaamisilla kuulemma tuetaan vanhemmuutta ja päihteettömyyttä. :) Samapa tuo, ei käynneistä mitään haittaa ole, ja tuskin niitä ikuisuuksia jatketaankaan. Puolisen vuotta varmaan näin alkuun.

Arjessa on sisältöä ihan eri tavalla kuin ennen, ja Pien on päivisin niin paljon valveilla juttelemassa ja jumppaamassa, ettei tule tylsääkään. Eiköhän tässä pärjätä.