Saturday, September 01, 2012
Ki Pu kyseli, miten nykyään menee. Kiitos kysymästä, hyvin. Olin jo melkein ehtinyt unohtaa Erhealbumin olemassaolon. Arjesta puuttuu nykyään se ahdistus ja draama mitä käsitellä kirjoittamalla. Takana on melko tarkkaan kaksi täysin streittiä vuotta. Tämän ajan päihteilyt rajoittuvat pariin satunnaiseen iltakaljaan kotona rikossarjojen äärellä Kylkiäisen nukahdettua, ja muistaakseni kahden baari-illan ylellisyyteen. Päihdekeskusteluissa ei ole tarvinnut käydä enää tänä vuonna, ja lastensuojelukin totesi jo ajat sitten pysyttelevänsä kartalla enää vain lapsen isän takia. Mahaloisesta on tullut Kainaloinen ja Kylkiäinen. Pienestä on kasvanut jo aika iso. Se kävelee, pistää kuusi palikkaa päällekkäin, potkii palloa, sekoaa aina nähdessään jotain elävää, liikkuvaa ja karvaista, rakastaa lampaanlihaa, suolasienisalaattia ja mansikkarahkaa ja haluaa iltaisin katsoa Nukkumattia. Hirmu hauska tyyppi, noin pääosin. Oma sosiaalinen elämä on ollut väkisinkin melko hiljaista, ja keväällä totesin, että nyt alkaa olla aika päästä joskus tapaamaan aikuisia ihmisiä muuallakin kuin hiekkalaatikolla ja puhumaan muustakin kuin lapsiarjesta. Kylkiäinen menee siis kohta hoitoon ja minä aloitan autokoulun, kun muunlaisiin kouluihin haku lykkääntyi ensi vuoteen rankan kevätväsymyksen takia. Rauhallista ja vähän turhankin tasaista sinkkumutsin arkea siis. Ollaan lapsen kanssa kai ihan toimiva tiimi, mutta pitää yrittää kouluttaa se tunnistamaan ja noutamaan äidille mukavia miehiä.
2 kommenttia:
Onpa tosi ihanaa kuulla, että teillä menee hyvin ja asiat on kohdallaan.
Toivon teille molemmille oikein hyvää jatkoa edelleen!
Moikka! Taas oli kiva lukea kuulumisia, nyt vaikuttaa tosi hyvältä.
Minä kävin avokatkon ja lopetin juomisenkin, kun se aina johti vetämiseen jossain vaiheessa. Reflat kesti pari kuukautta, mutta yllättävän helpolla tuli päästyä. Nykyisin vaan hiljaiseloa ja koirien kanssa touhuamista, paikkakunnan vaihdos juuri edessä ja maalaiselämään sopeutumista.
Ei ole ikävä entisiä aikoja, vaikka se käyttö oli muodostunut niin olennaiseksi osaksi elämää vuosi(kymmeni)en aikana, että luulin aina jääväni sellaiseksi.
Mulla on tukena pahamaineinen NA enkä siitä luovu, koska kaikki muut keinot oli jo kokeiltu.
Ihanaa jatkoa ja tsemppiä taaperon kanssa!
-minh-
Post a Comment