Sopeutumista, Eskimoita, Vantaa.

Monday, June 25, 2007

Neljäs viikko Vantaalla, ja ennakkoluulojen muutosprosessissa ollaan itseoikaisuvaiheessa. Vantaan radanvarsilähiöissä ei asukaan pelkästään nitkuja ja neekereitä ja köyhiä opiskelijalapsiperheitä, vaan - ainakin tässä naapurustossa - hyvinvoivaa keskiluokkaa ja vanhuksia. Ykstoikkoista, mutta ehkä ihan hyvä pitää vaihtelu kodin ulkopuolella, tai siitä ei pääse eroon. Todennäköisesti jossain vaiheessa huomaan, että oikeasti kaikki naapurit on jotenkin viallisia, kun niitä ei koskaan näy. Toistaiseksi oletan että se johtuu siitä, etten ole yleensä hereillä ihmisten liikkuessa töihin.

Pääsykokeet on menneet aika vituiks, eli ehkä se pohjolan lumous ei vielä häviäkään vaan saan aihetta paeta täältä kerran kuussa pohjoseen tentteihin. Irtautumisprosessi sieltä oli rankempi kuin olis luullut; naapureilla oli viikko muuton jälkeen tavatessa tippa linssissä "lopullisten jäähyväisten" kanssa - vakuuteltiin puolin ja toisin yhteydenpitoa ja yhteydenottoja samalle paikkakunnalle sattuessa, vaikka tiedän ihan hyvin aiempien muuttojen perusteella että parin vuoden päästä ei muisteta nimiäkään. Duunin lopettaminen sen sijaan ei satu yhtään, paitsi että rahantulo lakkasi kertaheitolla kokonaan. Työstä alkoi tulla liian henkilökohtaista. Pitänee alistua opintolainaan, vaikka Yks onkin mulle pari tonnia auki kuluneen vuoden vuokraosuuksistaan. Niitä odotellessa - toistaiseksi sen ensimmäistä tilipäivää odotellaan ainakin siihen asti että se saa hoidettua verokortin, ja sittenkin kaikki rahat menee vuokriin ja laskuihin.

Ainakin mulla on nyt 10h päivässä omaa aikaa. Sitäkin olis 2h vähemmän, jos asuttais lähempänä keskustaa, eli on ihan hyvä syy olla valittamatta pitkistä välimatkoista. Yksinolo tulee tarpeeseen, varsinkin nyt kun reflat venaa kulman takana. Istun kaikki aurinkoiset iltapäivät parvekkeella nuolemassa suklaata mansikkaeskimoista, lukemassa kahdeksatta kertaa samoja uskomattoman vanhanaikaisesti ja pitkästyttävästi kirjoitettuja mutta muuten loistavia 1800-lukulaisia klassikkoromaaneja muuttolaatikoiden pohjilta ja elättelen toivoa siitä, että ruskettuminen häivyttäisi arpia sen verran, ettei ensi kuun sukujuhlille pukeutuessa tarvitsisi miettiä, voiko käyttää hihatonta mekkoa tai millä peittää käsivarret. Kauppaan ja kaupungille sen sijaan uskallan jo lähteä tuota miettimättä. En jaksa pilata enää toista kesää kosmeettisella stressillä.

Juhannus oli useimpien mittapuulla harvinaisen tylsä, mutta oikeastaan yhtä juhlaa. Kerrankin raahattiin ittemme ulos johonkin ja tehtiin jotain ilman kuukausikausien jahkaamista. Pääbileilta nyhjättiin kotona ja lauantaina juostiin hikisinä tunnin verran kaupan ja steissin ympärillä saalistamassa hatsia. Parin tsirran takaa löytyi lopulta kioski ja harpottiin ruokakassien ja makuualustojen kanssa Kaivariin Pihliksen lautalle. Vuorokausi tiukasti organisoinnun luonnon ja juhannusrääppijöiden keskellä rasittavia kanssatelttailijoita ja mustiinpukeutuneita ässäkorstoja vältellen, ilman kesäperinteistä värkkien kanssa puun takana sähläämistä, pirihikoilua tai darraa.

Alkoholittomuus alkaa lopulta tuntua just niin luontevalta kuin kuuluukin. En ole enää mukana laskuissa, ehkä viides tai kuudes viikko menossa yhden bissetölkin kokoista relapsia lukuunottamatta. Kaikkien muiden douppien huonot puolet kutistuivat murto-osaan ja tekivät tilaa uusille.

Yks on katkera elämänsä rajoittumisesta, mutta säännöllinen fyysinen työ tekee sille todennäköisesti joka suhteessa hyvää. Ekat pari viikkoa se varmasti kiukuttelee mulle siitä, että pystyn katsomaan Ozia ja myöhäisleffoja ja sen pitää herätä aikaisin töihin, mutta eiköhän se mene sitten ohi.