Raatoaamu

Wednesday, October 03, 2007

Uneton yö. Kävin pyörimässä 3-4h sängyssä, luovutin, otin toiveikkaana tennarin ja lähin röökille. Tässä sitä istuu vielki, vaik aamu on jo pitkällä. Kunnon kansalaiset riisuvat jo takkejaan duunipaikan naulakoilla.

Pakko mennä nukkumaan, vaikka siinä sitten meneekin koko päivä. Päässä pyöri yöllä vain ikäviä ja stressaavia asioita, joiden käsittelyä ei vain jaksaisi nyt. Ehkä nyt saisi unta. Valvominen tekee elämästä helvettiä, se, että jatkuvasti vaa väsyttää niin ettei pää toimi, joka paikkaan sattuu ja lähimuisti vippaa.

Masennus menee välillä överiks. Parin viikon sisällä lekuriaika masennuslääkeruinausta ja terapiaselvittelyä varten. En perkele päästä sitä kopeloimaan selkääni vaikka se viimeks siitä puhui, muut asiat ovat huomattavasti tärkeämpiä ja ennen kun arvet paranee en lähde hankkimaan päihdemerkintöjä turhan takia. Selkähoidon keskeytyminen aikanaan vieraan ja ahdistavan ihmisen koskettamisesta tulleisiin paniikkikohtauksiin näyttää jatkuvan vielä pitkään: arvilla kestää ainakin puolisen vuotta haaleta esittelykelpoisiksi, ja siinä ajassa on ihme jos pää kestää lähteä kopeloitavaksikaan.

Kai se on se liian kauan jatkunut fyysinen kipu ja tällä vuostuhannella kehittynyt ihmispelko, mutta mulla tulee ihan järjetön ahdistus, jos joku ihminen, josta en lainkaan pidä, pitää oikeutenaan kopeloida miten sattuu, vaikka pyytäisin koskemaan vain sen mikä on välttämätöntä. Jos minut haluaa selän/liikkuvuuden takia eri asentoon, niin siihen voi ohjata verbaalisestikin aika pitkälle, eikä taivutella käsin kuin rautalankanukkea. Jooei. Pidän lääkityksestä kiinni kynsin hampain siihen asti, että arvet paranee ja joskus pääsen käymään läpi tuota terapiassa tai muuten pystyn asennoitumaan siihen, että kehoni on vapaasti käytettävissä virka-aseman nojalla. Kun tätä ei kerta valkotakkien mukaan voi parantaa mitenkään ja vain oireita voi jotenkin kevyesti lääkitä, niin tunnustan vain oman lisääntyvän vastuuni treenaamisesta ja venyttelystä, mutta en muuten jaksa paljoakaan välittää siitä jos jatkotutkimukset siirtyvät edelleen...

Mutta sitä unta... Ehkä tuskasuus ei iske niin pahasti yksin nukkuessa - ahdistuin taas illalla niin pahasti toisen suhteen (kun musta se ei huolehdi musta riittävästi, vaikka tiedän hyvin et se on itekin väsynyt ja maassa), että sekin kiersi kehää päässä unentulon sijaan. Masiksessa kyseenalaistaa kaiken - onkohan tuokin vaan kusettanut mua koko tän ajan niinkun se yks toinen joskus teki eikä oikeesti välitä yhtään, onkohan mun koko minäkuva rakentunu vaan itsekusetukselle ja romahtaako se nyt pala palalta ihan loppuun asti, oonkohan mä oikeesti enemmän sekasin kun luulenkaan, vai onko toinen vaan vitun ilkee riitelijä? Todellisuudentaju tulee kyseenalaistettua moneen kertaan, kun itseensä ei usko enää lainkaan, vaikka olis pakko että jokin edes olis koossa.

Unta.