Alemmuuskomplekseja blogisuossa

Monday, January 21, 2008

Yksin kotona ennakkotankkaamassa, puolisko metsällä. Toinen vauveli vipeltää siltä salaa harvinaisen härskisti kielletyillä alueilla ja säpsähätkii vihollistestohajuja. Se ajautuu jostain syystä aina kohti kirjahyllyä ja jää kykkimään hissukseen aloilleen kirjojen päälle. Ehkä niissä on edesmenneen vanhuksen turvallisia hajuja, sekin istui usein hyllyssä järsimässä kynttilöitä.

Yks paiskas oven kiinni perässään ja jätti puhelimet kotiin, kun olin tiuskinut sille metisruinauksesta, viime yön hermopotkuitkureflailuahdistusunettomuudesta (siis kuinka pahasti se mua sätkimisellään valvotti, ruoja) ja oluista. Tässähän sitten hermoilin tuntikausia ennen kuin herra suvaitsi ilmoittaa saalisonnestaan.

Mennyt taas viime aikoina niin sähläämiseksi että melkein jo pitäs hävettää. Salattujen paheiden savuverho melkein rakoilee, enkä varmasti esittäydy enää kenellekään jota en tunne, ihan kaiken varalta. Dorkailu on petollista touhua eikä siinä ole kerrassaan mitään järkeä, koskaan.

Kolmen vuorokauden jälkeen ei oo kipeenä lievää hikoilua laskematta ja ärsyttää liikavarastointiin lipsuminen. Ehkä ne pahanpäivänvarat on toisaalta tällasissa pihtaustilanteissa ihan hyvä juttu, vaikka olisin ollut kyllä valmis jatkamaan sen nelisen viikkoa samantien...

Olen siirtynyt Cityn Rippituolista irl-tuttublogeihin, kun eläviä kuulumisia tulee harvemmin selville muuten kuin satunnaisesti Facebookista. Tuttujen blogit on edustustavaraa, joista selviää ajankohtaiset maailmanparannustavoitteet, niiden eteen aherretut tuntimäärät, päivän ruokaympyränmukaiset lounaslistat ja muutama umpisyvällispoliittinen lausahdus ja osalta vielä se tositietoinen typerä mukafiksu joko imaginääristä oikeistoa tai melkein yhtä imaginääristä luutunutta stallarivasemmistoa ärsyttämään tavoitteleva kiintiöprovo per viikko. Olen aika varma, että 99% niistä provosoituneista on käänteistrolleja.

Oikeasti taidan vähän inhota noita edustusblogeja, joiden mukaan maailma paranee jokaisen postauksen myötä ja ihanneavioliiton etenemisestä seuraaville asteille vihjaillaan tyylikkään varovasti. Minullahan sitä varten on vain kaikki se muu nettiläsnäolo, mutta blogiin pitäisi jaksaa valehdella useampien kokonaisten lauseiden verran, jos tällä meinaisi edustaa. Jos ottaisin tosissani niiden muiden blogien kuvaamat näkemykset eri elämäntavoista, niin niiden mukaan eläisin vähintäänkin häpeällisessä kaaoksessa, minun kuuluisi ainakin narkkarihuorata sillan alla, uhraan elämäni rappiolliseen siivelläeläjähulttiomieheen, ja tulevaisuuteni - samoin kuin perheen ja tuttavien tulevaisuus - on hukkaanheitetty. Yllättävää kyllä, Cityn Rippituolista sai ihan saman kuvan.

Annan ehkä vaan muiden olla fiksuja blogeissaan jatkossakin enkä trollaa niihin yhtään mukanarsistiskyynistä kommenttia. (ja ei, ei ne ole olleet minulta ennenkään)