Wednesday, January 02, 2008
Levoton olo, ei osaa olla aloillaan, mutta mitään ei oikein saa tehtyäkään. Viime vuosina luovat toiminnot on vajunu pakkasen puolelle, nyt ei oo rahaa enää edes sisustamiseen. Piirtäminen jäi jo kauan sitten ja kirjoittaminen rajoittuu blogiin.
Piirtäminen on nykyään hankalaa. Jos saa kynän käteen ja paperin eteen, pää tyhjenee samantien, eikä mitään saa aikaan. Pentuna ja vielä yläasteella käytin helposti 4-5 tuntia päivässä piirtämiseen, opettelin uusia juttuja, eläimiä, ihmisiä, rakennuksia, valoja ja varjoja sun muuta. Sitten se vain jäi. Hyötypiirtäminen loppui siihen, että ympärillä oli oikeasti osaavia ihmisiä, tai joilla oli ainakin enemmän itseluottamusta ja taiteilijaidentiteettiä, ja omaksi iloksi piirtäminen loppui tyhjään päähän ja siihen, että päässä pyöriviä juttuja ei halunnutkaan piirtää.
Kuitenkin tarvitsis jonkin henkireiän, mistä vois hetkellisesti innostua ja johon keskittyä täysin pari tuntia kerrallaan. Itsekritiikki ja epäilys oman arvostelukyvyn puutteesta tunkevat vain usein tielle, ihan niinkuin sellaisia kaipais jos touhuaa vaan omaksi ilokseen. Pitäisi tutkimusmatkailla askartelukauppaan tai edes rakennella eläimille häkkivirikkeitä. Tai hankkia pienoismalleja, ennen kun vanhat maalit menee käyttökelvottomiksi. Viimeinen projekti jumi, kun Yks huomautteli jostain pikkuvirheestä jonka tein noudattamalla ohjeita järjenkäytön sijaan, ja se alkoi ahdistaa liikaa enkä pystynyt enää jatkamaan. Se pikkuvirhe, joka ei ensin haitannut yhtään, hyppi niiden huomautusten jälkeen jatkuvasti silmille ja koko projekti, josta oli ollut niin innoissaan, oli yhtäkkiä täysin pilalla. Tuntuu lapselliselta, mutta minkä sille mahtaa, kun ahdistus valuu yli jo ajatuksestakin.
Musta on tullut sosiaalinen raato ja se kai tavallaan vituttaa, kun muistaa että sosiaalinen elämä oli kai joskus ihan hauskaakin. Psykologillakin menee täysin jumiin, enkä osaa puhua enää mitään, vaikka vielä reilu vuosi sitten klinikalla pystyi normaaliin jutusteluun. Nyt ei ole enää mitään sanottavaa tai sitten ei vain halua puhua. Tuttuja ei huvita tavata, kun ei ole mitään asiaa. Hittojako sitä maksamaan kahvista tai kaljasta, jos kaupan päälle tulee vaivautunut hiljaisuus ja väkinäistä juoruilua yhteisistä tutuista. Omien kuulumisten puiminen ei nappaa, ja muutenkin mieluiten istuu kotona lukemassa tai koneella. Pitäis mennä kirjastoon, voisi edes panostaa siihen mitä lukee sen sijaan että koluaisi ties miten monetta kertaa läpi samoja opuksia kirjahyllystä tai parhaimmillaan matkalukemisiksi ostettuja sotapokkareita. Ehkä kunnon kaunokirjallisuus nykis lopulta takaraivossa jotain liikkeelle, kun muuten virikkeet on vähissä.
Mulla ei oo mitään käsitystä viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuista hyvistä kirjoista, joten saa ehdottaa.
4 kommenttia:
Kirjasuosituksia kyllä piisaa. Ota vaikka se Myrkkypuun siemen projektiksi, se oli mulle viime vuoden vaikuttavin kirja. Saa pokkarina halvalla. Tai vedä kaikki Muumi-kirjat putkeen. Just keskusteltiin, että mistä kannattaa aloittaa, jos ei tunne yhtään muumeja(siis kun ulkomaalaiselle antaa muumeja luettavaksi) ja Taikurin hattu on ehdottomasti paras aloituskirja.
Sosiaalinen elämä on yliarvostettua, vaikka on joskus kai ollut ihan kivaakin.
-minh-
Muumeja sentään löytyy hyllystä, ja niitä ei jaksa enää lukea :). Vähän liiankin kevyitä.
Hyvää skifiäkin ois kiva löytää, siitä sais tekemistä pidemmäks aikaa. Tai sitten joku kirjailija jolla ois enemmän tuotantoa ja jota vois alkaa käydä läpi.
Mulla on vähän sama tunne tuon sosiaalisen elämän kanssa, onneks perdu on niin sosiaalinen otus, et meillä käy kavereita harva se päivä, vaikkei itse jaksa ja saa aikaisiksi kenellekään soitettua, kun tuntuu, ettei just ole mitään kuulumisia, jotka ketään kiinnostaisi. Mut joo, onneks on kirjoja.
Ilmari Kianto on mun viime kesän löytö, etenkin Ryysyrannan Jooseppi oli ihan törkeen hyvä, samoin Joel Lehtosen Putkinotko. Sit kaikki Kjell Westön kirjat, vaikka niistä ne aiemmat (Isän nimeen, Leijat Helsingin yllä ja se novellikokoelma Rennot suosikit) hiukan toistaa itseään. Uudemmista mä tykkäsin Riikka Pulkkisen Rajasta ja Susanna Alakosken Sikaloista, vaikka sitä en kyllä ihan loppuun ehtiny lukee. Ja jos tykkäät dekkareista ni Michael Connelly on aika hyvä.
u.
Komppaan minhiä! Juuri häneltä lainasin myrkkypuun siemenen ja se oli vuoden hienoin.
Post a Comment