Itkua pinnan alla

Monday, February 11, 2008

Taas niitä viikkoja, kun kaikki hajoaa käsiin eikä missään ole mieltä. Yhen kanssa ollaan tapeltu viikon verran, ja siirryn ajoittain nukkumaan olkkariin. Parin minuutin välein se huutaa suoraa huutoa eläimille narskutuksesta ja heittelee häkkejä esineillä. Jos huomautan, että aika paska tapa yrittää kouluttaa eläintä olemaan syömättä, saan niskaan paskalaarin siitä, että eläimet haisee enkä siivoa niitä riittävän usein. Mikä jatkuu sillä, että valitan sen omineen kolmannen huoneen kokonaan romuvarastokseen jota väittää työtilaksi, jota ei ikinä käytä, vaikka sen voisi siivota vieras- ja lukuhuoneeksi ja siirtää eläimet sinne tv:n katselua häiritsemästä. Voisivat olla siellä vapaallakin ilman pelkoa johtojen syönnistä. Mutta ei, herra tarvitsee tietokoneenraadoilleen ja johto- ja komponenttivarastoilleen 20m2 tilaa, ylimääräinen vaatehuoneemme ei kelpaa, vaikka olen luvannut tyhjentää sen sitä varten heti tarvittaessa.

Kiukututtaa. Yks lähti ovet paukkuen korvaushoitoarviointiinsa, ja tänään pitäisi selvitä jatkuuko arviointi eli pääseekö se korvaukseen vai ei. Katkolle on vielä jonoa muutaman viikon verran, sen tilanne selvinnee tällä viikolla. Jäin kerrankin itekseni kotiin rauhassa - se odottaa mun tällä välin tyhjentävän pyykkikoneen, tiskaavan ja siivoavan eläimet. Oon katkera, vihainen, surullinen ja turhautunut enkä enää tiedä, missä määrin mulla on oikeus kiinnittää huomiota omiin tarpeisiini ja miten sanoa sille, ettei se ota mua huomioon muuten kuin huutamalla, että se on itsekäs paska.

Huoh. Onneksi tällaiset vaiheet ovat yleensä olleet vain vaiheita, ja jossain vaiheessa taas kaikki on yhtä pinkkiä pitsiunelmaa. Silti just nyt haluis vain mönkiä peiton alle itkemään, mutten osaa enää sitäkään. En tiedä johtuuko Efexoreista, mutta itku jää johonkin pinnan alle, ja riidat jatkuvat aina vain pidempään kun ne eivät lopu siihen että alan itkemään vaan huudan takaisin. Yleensä riidellessä vain toinen on huonolla tuulella ja huutaa toiselle ja pyytää sitten anteeksi ja kaikki on taas hyvin, mutta nyt molemmat huutavat suoraa huutoa tasapuolisesti.

Vuoden alusta alkaen sosiaalitoimiston pitäisi käsitellä toimeentulotukihakemukset seitsemän arkipäivän sisällä, aiemmin tuo aikaraja oli vain eduskunnan oikeusasiamiehen suositus jolle viitattiin sievällä kintaalla. Nyt on kaksi viikkoa hakemuksen jättämisestä, eikä päätöstä tullut vieläkään postissa. Soittivat yhdeksäntenä arkipäivänä, pyysivät käsittelyajan pikatiliotteita ja sanoivat päätöksen tulevan samana päivänä. Juoksutin paperit sinne, jätin Kelaan sairaspäivärahahakemuksen ja aloin tarkistaa tiliä tunnin välein, että josko saisi lopulta laskut ja viime kuun vuokran maksettua. Siitä on nyt kolme arkipäivää, eikä päätöstäkään tullut postissa. Eilen piti taas lainata rahaa, kun oli nelisen päivää viety pulloja kauppaan maitotölkin ja tupakan ostamista varten, eikä rahoja ole edelleenkään tullut.

Puhelinajan pitäisi olla joka päivä tunnin. Oon soittanut kolmelle eri työntekijälle puhelinaikana viimeisen viikon, ja yleensä ainut joka vastaa on vastaaja, jossa on aina sama viesti poissaolosta "huomenna". Kerran joku oli selvästi paikalla, koska numero oli varattu 20 min, ja koska toimisto ei tunne jonotussysteemiä, paukutin numeroa 15 sek välein koko sen ajan. Lopulta puhelu päättyi ja puhelinaikaa oli jäljellä vajaa vartti, mutta kukaan ei enää vastannut. Oli varmaan ollut niin rankkaa asiakaspuhelinpalvelua, että tarvittiin kahvitauko. Asiakkaallahan pitäisi olla oikeus saada halutessaan tieto hakemuksen käsittelytilanteesta, mutta ainahan voi ottaa vessatauon ja pyyhkiä hallintolailla perseensä.

Talous hajoaa käsiin. Onneksi sentään loppui opintotuella kituuttaminen, kun se lakkautettiin puuttuvien opintosuoritusten takia, mutta onneksi lääkärintodistuksia on kertynyt sen verran, ettei tullut takaisinperintää eikä toimeentulotukea voi maksaa alennettuna sen takia. Lopultakin voin hakea korvauksia viidenkympin kuukausittaisiin lääkekuluihin, sähkölaskuun ja vuokraan. Asumis- ja th-kulujen jälkeen käteenjäävän osuuden pitäisi olla about tuplat entiseen nähden, jos sen vain sais ennen kun laskut menee perintään.

Äh. Onneksi on ne pari reilua ihmistä, jotka uskaltaa lainata ja joilta uskaltaa itse lainata kun tietää pystyvänsä maksamaan lähiaikoina takaisin. Vilpittömät kiitokset sinne. Inhoan ottaa velkaa, mutta eipä se kuuluisa upporikas pyhä henkikään pidä luottotietoja kunnossa tai laskuja poissa perinnästä. Onneksi Maailman Paras Sosiaaliturva pitää huolen siitä, että ennemmin tai myöhemmin voi taas nollata velkasaldon.