Paviljonkileski

Saturday, August 05, 2006

Se herää, saattaa ehkä ehtiä keittää kahvit ja sen jälkeen ovi kolahtaa ja Yks poikkeaa Siwan kautta takapihan paviljongille. Ehkä se soittaa jossain vaiheessa päivää et jollakulla siellä on mulle asiaa, tai ilmottaa käyvänsä hakurina jollekin Alkossa, mutta muuten sitä ei paljon näy. Illalla 23-24 aikaan yleensä se tulee tekemään ruokaa ja lähtee sitten taas takapihalle. Roikun välillä ikkunasta tupakalla ja kuulostelen, tiedän osapuilleen ketä siellä on ja missä kunnossa. Kämpässä on hiljaista, mutta jos koitan nukkua niin jokainen rasahdus saa luulemaan että se jos se tulisi sittenkin kotiin.

Enää ei paljon puhuta. Pitäisi mennä paviljongille puhumaan. Teen nykyään ruokaa itsekseni, tiskaan, istun tuijottamassa ikkunasta.

Ei siellä jaksa enää istua. Ensimmäiset kolme viikkoa oli hauska tutustua letkeisiin naapureihin, juoda kaljaa vieroitusoireisiin ja tuntea pääsevänsä hiljalleen osaksi porukkaa, tulla toimeen perusstreittien denojen kanssa. Mutta paskat. Eilen ovikello soi ja toisen rapun pariskunta tuli "selkäkipuineen" kerjäämään mitä tahansa kolmiolääkkeitä. En halunnut niitä sisälle, mutta hankala oli estää. Heitin pari lihasrelaksanttia ja sanoin et muuta ei oo, kannattaa soittaa taksi sairaalapäivystykseen.

Edellisenä yönä luottonaapurimme Nyrkkeilijä alkoi puhua ristiin ja asioita, joita ei pitäisi puhua, päteä "ohimennen" sanotuilla jutuilla, vaikka sillä viimeksi pitäisi olla tarvetta päteä meille mitään. Pitää alkaa vähän suhtautua varauksella.

Muutenkin täällä on alkanut liikkua vähän liian sekalaista väkeä siihen nähden, että tänne tultiin rauhottumaan ja tapaamaan normaaleja ihmisiä. Liikaa tatskoja, flippereitä, sinisiä vilkkuvaloja ja omasta taloyhtiöstä etsittäviä syntipukkeja.