Monday, March 09, 2009
Vartissa oli juttua junan jumittumisesta Tiksiin viikonloppuna. Seisoin lauantaina odottamassa junaa sukulaisvierailulle, kun muutaman metrin päässä suoraan radan toisella puolella joku jannu kompuroi raiteille aivan seisovan junan eteen eikä päässyt ylös. Tyyppi oli niin lähellä junaa, ettei sitä ilmeisesti huomattu ohjaamosta, ja siinä vaiheessa kun juna sihahti ja oli lähdössä liikkeelle, ruvettiin vieressä seisovan naisen kanssa huitomaan kuin heikkopäiset. Juna pysähtyi alkuunsa ja matkaa keulasta tyyppiin oli ehkä reilu metri.
Tyyppi valui verta ja kävin katsomassa oliko se loukannut kompuroidessaan itsensä pahastikin: haavat ei näyttäneet pahalta mutta sekaisin se oli kuin seinäkello. Pari sillä puolella rataa olevaa yritti nostaa sen kainaloista pois, muttei siitä tullut mitään. Jäivät sitten odottelemaan poliisia ja minä hyppäsin omaan junaani. Sydän tykytti kyllä jonkun aikaa, sen verran olin ehtinyt säikähtää kun tajusin sen junan olevan lähdössä liikkeelle.
Joskus tuollaiset pienet tilanteet saavat päässä aikaan oikean ajatusruuhkan. Mitä kaikkia läheltäpiti-tilanteita on ollut, missä olisi voinut käydä oikeasti pahasti? Yhellä niitä on ollut enemmänkin, viimeksi ehkä se kun sen jalka tippui lähtevän junan ja laiturin väliin. Tai ne tappelut, teräaseelliset syyhkyt, fillarionnettomuudet. Itse olen lähinnä aina säännöllisin väliajoin ollut vähällä jäädä sporan alle, kerran hirvikolarissa tie oli onneksi niin liukas että vauhti oli väkisinkin hiljainen, muuten se elukka olisi liiskannut etupenkin. Joskus liftasin tyypin kyytiin, joka oli ilmeisesti juuri ennen liikkeelle lähtöä dokannut aika kohtuudella, vauhti kiihtyi pikkutiellä sataankahteenkymppiin ja pari mutkaa meni erittäin suoraksi. Perille kuitenkin päästiin.
Ne tilanteet, joissa tiedän onnettomuuden olleen lähellä ovat varmaan vähemmistössä suhteessa niihin läheltäpiti-tilanteisiin, joista en koskaan edes tule tietämään. Liikenteessä, liftatessa, kaman kanssa, ulkomailla.
Onneksi en tiedä kaikkea. En ikinä saisi öitäni nukuttua, kun pohtisin mitä kaikkea voisi ja olisi voinut tapahtua.
Yhen selvinpäin olosta ei taida tulla mitään. Yksi päivä välissä ja taas menoksi. Alkaa taas toivoton olo hiipiä.
1 kommenttia:
Kurjaa, että joudut aina uudelleen ja uudelleen pettymään Yhen touhuihin. En sano tätä pahalla, mutta minua ei yllätä vähääkään, että ryyni+alkoilu jatkoi heti lepyttelyn jälkeen.
Kuinka kauan ajattelit antaa rajan venyä?
Post a Comment