Flirttailun vaarat

Wednesday, March 18, 2009

Kävin lääkärissä ja ehdotin oma-aloitteisesti tennareiden vaihtamista johonkin muuhun, mihin tahansa millä vain nukkuu. Sain ataraxeja ja imovaneja. Hiukan ärsytti lääkärin yritys pidentää kautta, joka säälittävillä oxamiineillani tulisi pärjätä, ja siihen en enää suostunut. Niillä on nytkin kituuttamista, mutta tulen kuitenkin juuri ja juuri niillä toimeen. Lekuri tenttasi katukauppa-asioinnista, ihmettelen mistä se sen on nyt keksinyt, kun olen ollut streittinä - ei se ennen sellaisia kysellyt. Ehkä silmät seisoi taas yhden läpivalvotun yön takia.

Eniten kuitenkin harmitti lääkärin - joka siis on molempien, minun ja Yhen omalääkäri - tapa puhua elämäntilanteestani meidän tilanteenamme. "Teillä meni kyllä ennen selvästi huonommin kuin nyt." "Kyllä teidän tilanteenne vaikutti aika hurjalta silloin joskus, onneksi nyt menee paremmin." Ymmärrän sen ymmärtävän, että parisuhteessa toisen tilanne vaikuttaa myös toisen hyvinvointiin, mutta silti - on kuitenkin syynsä siihen, että vain toinen meistä ravaa katkoilla ja klinikalla. En nyt yritä olla jotenkin parempi tai skarpimpi kuin toinen puoliskoni, mutta päihtymishakuisuus on meillä kuitenkin hiukan eri asteikolla.

Duunissa menee edelleen hyvin, paitsi että tapana on siirrellä pitkään vaativimmissa hommissa raataneita helpompiin ja kevyempiin duuneihin, ja minutkin on nyt siirretty siihen seinäännojailukastiin. Tällä hetkellä tuntuu, että tärkein tehtäväni on jutella asiakkaiden kanssa mukavia. Mikäs siinä, mutta aika tuppaa tulemaan joskus pitkäksi ja jos olen ihan rehellinen, niin kaipaan sitä vastuuta mitä ennen oli edes jonkun verran. Nyt tunnen olevani lähinnä turha ja työpäivät käyvät tylsiksi.

Antabus on tullut taloon jäädäkseen, ainakin toistaiseksi, ja pidän tilanteesta. Kävelen joka viikko aina enemmän ja säännöllisemmin, ja vyötärön kapeneminen ei ole enää kuvittelua. Olen kohtuuttoman ylpeä itsestäni ja tunnen suurta vallantunnetta kontrollistani kehoa, sitä ikuista vihollista kohtaan. Tulen hyvälle tuulelle aina, kun huomaan taas yhden vanhan vaatteen mahtuvan päälle. Vielä kun olisi varaa uusiin.

Viime kesän lopetusprojektin jälkeen jatkoin jatkuvaa flirttailua nideilyn kanssa. Jauhoin paskaa nitkujen kanssa napeista ja nippeleistä, säädöistä ja syyhkyistä, hoitsuista ja hoidoista, puhumattakaan snadeista subumuruista aina silloin tällöin. Nyt flirtistäkin on kadonnut maku, enkä jaksa vastata puhelimeen, en edes enemmän tai vähemmän streittien työkavereiden pyytäessä dokaamaan ja nisteille vielä vähemmän. Poikkeuksena on yksi tuttu, joka oli vähällä menettää koko kätensä ja jota käytiin katsomassa sairaalassa. En jaksa huvittua siitä, miten sekaisin joku taas on tai jeesata tuttuja nitkuja niiden sählätessä omia sotkujaan. Viimeinen niitti taisi olla se, kun ovikello alkoi satunnaisesti soida ja porukkaa tuppasi käymään ilmoittamatta ja meitä alettiin sotkea hörhöjen sisäisiin sotkuihin levittämällä juttuja, että oltiin puhuttu paskaa milloin kenestäkin, mitä nyt harvemmin tulee tehtyä. Varsinkin kun ei edes tunne niitä tyyppejä joista on kyse.

Nyt en siis jaksa edes jutella tai pysähtyä vaihtamaan kuulumisia, heilautan ehkä kättä ja yritän näyttää siltä että on kiire.

Pääsen lopultakin kaivatulle lomalle pohjosiin. Ei duunia, ei nistejä, ei mitään. Ei edes rahaa, mikä vähän rajoittaa rentoutumista, mutta samapa tuo. Tuntuu hyvältä ajatella, että pääsee edes hetkeksi pois.