Friday, April 17, 2009
Pari päivää on mennyt ihan ohi. Ensin tuli täydellinen 12h blackout xanoreista (!), viimeinen muistikuva on Hakiksesta ja seuraava herätessä yöllä vaatteet päällä kotoa sängystä. Toinen päivä menikin dormareilla, nukkuessa, lisädormareilla, lisänukkumisella ja alkoholilla. Sekakäyttö kunniaan. Onneksi eivät soittaneet töihin.
Pidän taas muutaman viikon täystaukoa opiaateista. Metkusta meinasi vahingossa tulla sen verran säännöllistä, että jossain vaiheessa huomasin hikoilevani ja palelevani väärissä paikoissa ja vuorotellen. Toisin sanoen on aika streitata taas, vaikken ole kokenut käyttäneenikään käytännössä mitään.
Olen yrittänyt parin viikon ajan aina silloin tällöin lähettää asuntohakemusta samalle lafkalle josta nykyinenkin kämppä on, mutta aina lähetä-nappia painaessa systeemi lykkää mystisiä virheilmoituksia. Olin lafkaankin yhteydessä, mutta heidän mukaansa hakemuksia tulee netin kautta ihan normaalisti joten vika olisi koneessani. Yritin Yhenkin koneelta, sama vika. Pitänee yrittää työpaikan koneelta taas siinä vaiheessa, kun vitutustaso ylittää hälyttävän rajan.
Homekorjaus on lopuillaan ja lattioihinkin tuli samalla kertaa laminaatit. Kolme kuukautta siihen menikin. En tiedä valitinko jo aiemmin, mutta isännöitsijän kanssa keskustellessa mailitse se tarjosi vuokranalennukseksi 50e kuussa siitä hyvästä, että yksi huone ja säilytystilat eli vaatehuone ovat olleet käyttökiellossa tämän ajan. Koko kämppä on siis täynnä jätesäkkejä ja vaatteita ja huonekaluja sun muuta. Kämpän vuokraa nostettiin juuri 700 euroon kuussa, joten minusta tuo 50e oli joko vitsi tai kirjoitusvirhe. Jos saadaan kolmelta kuukaudelta 500e eli vuokrarästit kuitattua hyvityksenä korjaustöistä, niin olen tyytyväinen ja voin tarvittaessa muuttaa täältä velattomana pois.
Alkaa ärsyttää rankasti se, että kämppä on osapuilleen jokaista neliötä myöten niin täynnä tavaraa ja jätesäkkejä, että siivouksesta voi vain haaveilla kun millekään ei ole paikkoja. Näyttää kuitenkin siltä, että viikon sisällä paikkoja pääsee laittamaan kuntoon. On jo aikakin. Jos tästä saisi taas pitkästä aikaa kodin esteradan sijaan.
6 kommenttia:
Hei,
sulla on rankkaa nyt. Jaksa kuitenkin.
Et koe käyttäneesi varsinaisesti mitään. Ei kuulosta minun korviini siltä. Streittausideasi on varsin hyvä ja sellaista tuskin tarvittaisiin, jos varsinaisesti ei käyttäisi. Mistä streittaisit silloin, jos käyttöä ei olisi? Ymmärrän toki, että viittaat käyttö-sanalla vakituiseen käyttämiseen, mutta tuo miten asioita kuvaat, se on mielestäni käyttöä silti. Ihmisellä, joka ei oikeasti käytä, ei ole muistikatkoksia rauhoittavien lääkkeiden ja viinan sekakäytön takia tai vieroitusoireita metadonin vuoksi.
Onkohan suhtautumisessasi omaan huumeidenkäyttöösi jotakin sellaista, mitä et täysin tunnista - esim. vähättelyä, kaunistelua, oikeuttamista? Tiedän, että tämä on varmasti arka kysymys ja tähän ei tietenkään tarvitse alkaa vastata täällä (siis selitellä/puolustella asiaa minulle tai muillekaan). Lähinnä vain huomiona, ajatuksen herättäjänä.
Hyvää viikonloppua!
Gata: Veikkaan, että meillä on lähinnä erilainen käsitys siitä, mitä kuivilla olona pidetään. Minulle se on sitä, etten ole fyysisesti enkä pääosin psyykkisestikään riippuvainen mistään (masennuslääkkeitä lukuunottamatta). Riippuvuuden aiheuttamat ongelmat olivat ensisijainen syy lopettaa vetäminen (=päästä eroon riippuvuudesta), ei tarve täysstreittiyteen.
Siinä vaiheessa, kun käytöstä alkaa tulla ongelmia on aika taas tarkistaa linjauksia ja tarkistaa paljonko nyt onkaan tullut otettua. Se vaihe on menossa osapuilleen nyt.
Niin, ja pakko vielä niuhotarkentaa. En käytä nykyään juurikaan alkoholia, enkä ainakaan bentsojen kanssa. Siksi tuo x-muistikatkos vähän yllättikin, mutta sen siitä saa kun on yleinen bentsotoleranssi laskenut reippaasti...
Se on salaliitto!
Juu, ymmärrän hyvin tuon lähtökohdan, että ei pyri täysistreittaukseen. Yleensä, tai monet, narkomaanit eivät siihen pyri. Otin sen kyllä kommenttia rakentaessani huomioon, vaikka en sitä siinä nyt ehkä osannut tarpeeksi hyvin tuoda esille. Olen ehkä tuosta vähän-silloin-tällöin-joskus vetämisestä tiukempaa mieltä ja mielestäni se usein on juurikin sitä oman käytön ja riippuvuuden vähättelyä. Mitään en kuitenkaan väitä sinun kohdallasi, olisihan se älyttömän röyhkeää väittää tietävänsä toisen ajatukset paremmin kuin omansa. Lähinnä siis herättelin vain ajatuksia, en väitä tietäväni mitään. :)
Post a Comment