Huono tsägä

Wednesday, April 01, 2009

Miten voi yhdellä viikolla kaikki mennä niin pieleen?

Istuttiin muutama päivä sitten Yhen kanssa yön läpi puhumassa välejämme selviksi ja tultiin yksissä tuumin siihen tulokseen, että aletaan pikkuhiljaa pohtia eroprosessia. Käytännössä tämä tarkoittaa totuttelua ajatukseen erosta, mahdollisen eron huomioimista taloustilanteessa (ei yhteisiä hankintoja tupakkaa ja ruokaa lukuunottamatta) ja sitä, että annetaan ajatukselle aikaa. Kumpikaan meistä ei ole valmis tekemään asian suhteen äkkinäisiä päätöksiä, tässä vaiheessa ollaan tunnustettu ja puitu se tosiasia, että meillä on ollut tiettyjä pysyviä ongelmia iät ja ajat, jotka eivät tunnu korjaantuvan ja että eroaminen saattaa tosiaan olla ainut ratkaisu.

Edellisen kappaleen sisältö olikin sitten se ainut positiivinen asia tällä viikolla.

Lomalle lähtiessä puolitoista viikkoa sitten Yks hukkasi bussipysäkin ja päämäärän välillä lompakkonsa, jossa oli sen omien juttujen lisäksi pankkikorttini. Lompakkoa on metsästetty Finnairilta, löytötavaratoimistoista ja poliisilta ilman tulosta. Ennen lomaa se oli hukannut jo kännykkänsä.

Paluun jälkeen lainasin sille bussikorttini, kun sillä tuli kiire klinikalle. Se katosi jo ennen kuin Yks ehti bussipysäkille asti. Lähikauppaan sitä ei ole palautettu, ei myöskään joukkoliikennefirmoille.

Eilen tarkoituksena oli tyhjentää loppuun pohjosissa yksityisellä uusittu resepti, josta oli puolet ostettu jo matkalla ulos. Puolen tunnin jälkeen Yks soitti hätääntyneenä apteekista, selitti jotain sekavaa vartijoista ja ettei käsitä tilanteesta mitään ja käski tulla äkkiä paikalle. Apteekin täti oli alkanut epäillä reseptin aitoutta, ilmoittanut ettei sv-numerolla ja nimellä löydy lääkärin puhelinnumeroa ja läiskännyt jo siinä vaiheessa reseptiin mitätöintileiman. Yhdelle ei selitetty mitään koko puolen tunnin aikana, mutta selän taakse kutsuttiin seisomaan vartijat. Yks soitti omaan laskuunsa numerotiedusteluun ja selvitti henkilökunnalle lääkärikeskuksen numeron, josta tavoittivat lopulta lääkärin.

Kun tulin paikalle, apteekkitäti tuli takahuoneesta ja ilmoitti lääkärin todenneen, ettei Yhelle tarvitse myydä sillä reseptillä mitään. Apteekin mukaan mitätöinnin perusteena oli puhtaasti se, että lääkäri oli uusinut semel rep -reseptin jolloin uusinta ei ole pätevä, vaikka resepti kuinka olisi lääkärin kirjoittama ja siitä oli maksettu normaali yksityisen käyntimaksu.

Vartijat saattoivat meidät ulos ja pitkän soittokierroksen ja numeroiden metsästämisen jälkeen reseptin kirjoittanut lääkäri kertoi apteekin sanoneen soittaessaan, että resepti oli jo nostettu tyhjäksi(!). Paperissa on kuitenkin selvästi näkyvissä jäljelläolomäärät ja lääkäri ihmetteli asiaa kovasti. Ei kuitenkaan suostunut kirjoittamaan puhelinreseptiä akuuteille minimipakkauksille, vaikka myönsikin mokanneensa uusimalla uusimiskelvottoman reseptin uuden kirjoittamisen sijaan.

Kaikki tahot, joihin oltiin yhteydessä, olivat tylyn asiallisia, voivottelivat tilannetta ja olivat sitä mieltä, että "huono tsägä" ja näin vaan joskus käy, eikä kellään ole velvollisuutta tehdä mitään. Yks sai jatkuvia paniikkikohtauksia siitä lähtien kun vartijat oli kutsuttu apteekkiin. Alkuperäisen reseptin kirjoittanut paikallinen lääkärikeskus kieltäytyi antamasta keskusteluaikaa ja neuvoi hakeutumaan sairaalan akuuttiosastolle. Yhestä näki selvästi, että se oli täysin rikki, paniikissa, hysteerinen ja romahtamispisteessä. En uskaltanut jättää sitä yksin.

Tänään se lopulta pääsi keskustelemaan hoitajan kanssa tilanteesta, mutta sitä ennen se oli jo harhaillut pitkin kaupunkia ja hukannut uudenkin kännykkänsä ja lompakon, jossa oli meidän loput rahat jotka piti viedä pankkiin laskujenmaksua varten, eikä sillä ole mitään muistikuvaa siitä missä on kulkenut. Ja tämä siis edelleen ilman douppausta. Kännykkä löytyi illalla sen kulkureitiltä, lompakkoa ei. Yks on täysin rikki edelleen ja sen onkin parasta olla nyt pimeässä peiton alla. Mulla alkaa loppua voimat, kun tilanne on muutenkin vaikea ja se skitsoilee aina hetkittäin, realiteetit hajoilee, se elää omassa maailmassaan ja saa välillä absurdeja syyllistämis- ja raivonpuuskia itkuisen apatian lomassa.

Yks on kolmen viikon sisällä hukannut kaksi eri lompakkoa yhteensä neljästi, ja kahdesti se on löytynyt. Kahden lompakon lisäksi hukka on siis vienyt kymmenen päivän sisällä loppukuun rahavarat, kelakortin, kaksi kännykkää joista toinen löytyi, mun bussi- ja pankkikortit, kaksi täyttä röökiaskia (50m säteellä kotiovesta) ja herraties mitä. Jos se vielä hukkaa passinsa ja avaimet niin alan repimään hiuksia.

Kävin kirjastossa palauttamassa kirjoja, ja viidestä kirjasta kahden kohdalla palautusautomaatti jatkoi niiden sysäämistä takaisin ja käski ruudulla palauttaa kyseiset teokset virkailijalle. Ojensin tiskin tädille kirjat ja sanoin, ettei automaatti ottanut, niin se tokaisi takaisin, että "kyllä se ottaa". Yritin selittää koittaneeni monta kertaa, mutta virkailija intti automaatin ottavan kaikki kirjat vastaan ja epäili hyvin ilkeään sävyyn, etten taida oikein osata käyttää sitä, että pitääkö hänen tulla näyttämään että ne kirjat laitetaan sinne sisälle. "Ja tässä kirjastossahan ei sitten ole mitään palautustiskiä, että sinne automaattiin ne pitää kyllä palauttaa." Se ei tainnut uskoa, kun sanoin automaatin ruudulla lukeneen toistuvasti, että kone ei hyväksy ko. teoksia ja ne on palautettava virkailijalle. Katsoi kuin hullua ja pudisteli päätään, kun lähdin ulos. Ihan niinkuin en osaisi laittaa viivakoodia ohjeiden mukaan jos muutkin kirjat menivät huoletta koneeseen.

Duunissa olin tänään koko päivän itku kurkussa ja käytin työaikani pääosin istumalla auringossa rappusilla polttamassa ketjussa tupakkaa ja puremassa leukoja yhteen. Olen ihan liian väsynyt jo pelkästään tilanteeseen kotona; kaikki pienetkin asiat ja epäkohteliaisuudet tuntuvat repivän hajalle. Tässä tilassa ei pysty käsittelemään enää oikein mitään itkemättä. Onneksi on kuitenkin duunia, kotiin verrattuna siellä hermo lepää.