Wednesday, April 08, 2009
En muista, milloin olisin selvinnyt talvesta osapuilleen terveenä. Kerta tai pari kuumeflunssaa nyt olisi normaalin puitteissa, mutta joka talvi tuntuu olevan aina vähemmän terveitä päiviä. Nuha on ollut aktiivinen jo viime keväästä, hapenottokyky heittelee miten sattuu ja kuumeinen olo on vähintään parina päivänä viikosta.
Keuhkoja repivä kouristava tappoyskä ei talttunut desikaupalla Resilaria, Panadol Hotilla, kuumalla teellä eikä savuttomuudella, ja muutaman yskäunettoman yön jälkeen käännyin puskatohtorin puoleen hakemaan yskäapua opiaateista. Ainakin sai pari yötä taas nukuttua. Subusta pysyn edelleenkin lähinnä erossa. ja yskä palasi jo entiselleen.
Osittain kyse on asenteesta, mutta melkein väitän että jos aamulla on paska olo ja silmissä vippaa, tarvitsee kuka tahansa jonkintasoisen syyn skarpata ja piristyä. Niinkuin työn, josta saa palkkaa. Kahdeksan euron edestä en jaksa itteeni rääkätä.
Tänään oli niin mahtava ilma, että ihan jo psyykkisen hyvinvoinnin nimissä pakottauduin ulos kävelemään edes parin kilometrin edestä pankkiin ja apteekkiin. Ja aina, jos olen ollut aidosti kipeänä poissa töistä ja lähden apteekkiin tms, törmään aina töistä tuleviin työkavereihin...
2 kommenttia:
Voi hitsi! Mäkin olen sairiksella kahdeksan euron duunista...Kolmantena päivänä KUNTOUTTAVASSA duunissa menin ja kaaduin ruokalan edessä. Irtosoraa asfaltin päällä nääs. Illalla Mariaan ja nyt on nilkassa ilmalasta ja mulla apujalat kyynärsauvojen muodossa. Että noin kuntouttavaa duunia, hah. Onneksi kahden viikon saikusta tulee vain neljän työpäivän poissaolo.
Jaksuja pääsiäisen pyhiin! Ja paranemista!
Mäkin olin ma&ti saikulla (kirsi tosin väitti tiistaina etten oo kipee, mutta kun niistäessä meinas mennä jalat alta ni en ollu kyl terve).
Enkä oo vieläkään, mutta tulipahan toimsitolla istuskeltua kaks päivää. Tänään vielä bonuksena krapula. Karmeeta puuhaa.
Post a Comment