Hetken aikaa oli helpompaa

Thursday, November 08, 2007

Kaksi viikkoa poissa maasta eri puolilla, tapaamassa hirvittäviä määriä ihmisiä ja opettelemassa outoja kieliä. Teki hyvää, mutta nyt alkaa taas radanvarsi musertaa.

Opintotukilautakunta vaatii selvitystä viime vuodelta, lekuri kitsastelee saikkujen kanssa tänä vuonna ja koittaa selvästi ajaa mut lopettamaan opinnot ja kärsimään karenssin, Yheltä menee ehkä jo tänään lääkkeet ja a-klinikka vittuilee sille korvausjonoon ja päihdepsykiatrille päästämisestä. Kaikki tuntuu taas kaatuvan päälle, enkä enää uskalla lähteä ovesta.

Tänään olis työhaastattelu, itse asiassa 45 minuutin kuluttua, enkä ole saanut edes ilmoitettua etten ole tulossa, kun kännykän näkeminenkin saa voimaan pahoin. Koulukeikkojakin olis tarjolla, ottasin sellasen jos sais läheltä (alle tunnin matkan päästä) ja edes viikon kerrallaan. Se tän päivän duuni olis jotain asiakasyritysmarkkinointia, joten vittuako mä siellä kun en sais töitä kuitenkaan, en näillä papereilla ja tällä habituksella.

Molemmat alkaa olla lähinnä epätoivosia virastojen ja terveydenhoidon kanssa. Voimat alkaa olla lopussa, ellei molemmilla menis päin helvettiä oltais varmaan luovutettu jo ja annettu kaiken mennä. Nyt kituutellaan jotenkin, vaikka helvetti tuntuukin venaavan aina kun kotoa on pakko poistua. Omalääkärin päämissio on saada meiät murtuneina tippa silmässä ulos vastaanotolta ja poistaa loppukin lääkitys päihdehuollon ohjeistusten nimessä (ei hän tietenkään voi asiaan vaikuttaa, paitsi ettei kuulemma määrää bentsoja ja kipulääkkeitä edes syöpäpotilaille), ei auttaa eteenpäin hoidon hakemisessa. Psykiatrilähetettä odotellessa - paitsi että sitä on saanut odotella pitkin syksyä, turha edes toivoa.