Piikkipuisto odottaa pukkia

Thursday, November 15, 2007

Taas on onnistunut paketoimaan itsesäälinsä ja kiukkuvihan pieneen sievään pakettiin ja sängyn alle :), vaikka ranteet on tulehtuneet ja turvoksissa (kävin ekaa kertaa koskaan näyttämässä turpoja vinkin lääkärille ja sain kaikenvara-reseptin noudettavaksi ellei nuo laske), käsivarsien suoraksi ojentaminen sattuu, elimistö kärsii kroonisesta nestehukasta ja ilmeisesti jopa menetin jonkun hyvän kohdan Sinkkuelämästä yhden rynnätessä komennosta raiteille ja hyvän joulupukin pikku apurin tavoin kaivoin pyytämättä juna-aikataulut ja mahdolliset jumitiedot.

Alkaa tankkaaminen, ettei taas oo kädet hajalla nestevähyyden takia niinku normaalisti. Inhoan ranteisiin ja kämmenselkiin heittämistä, mutta vaihtoehdot on vähissä, ja näihin nilkkoihin ei kosketa edes niin intiimissä tilanteessa mitä toiselle heittäminen voi hirveen säädön sattuessa olla.

Naapurit oli kuulemma seisoskelleet pihalla niskat takakenossa kummastelemassa, että "onkohan tuossa asunnossa joku kannabisviljelmä, kun niin valot paistaa yötä päivää". Joo, se on kasvilamppu ikkunalla; antaa tekohengitystä basilikalle ja sitruunamelissalle, jotka vetävät aika viimesiään. Ja niille parille viherkasville, joita ei paljon poltella. Me ollaan itteämmekunnioittavia työtäetsiviä- ja tekeviä matalapalkkanitkuja, ei mitään pössytteleviä yliakateemisia aktivistivegetalonvaltaajapunaviherrastapäähippejä, perkele.

Hesarikin uutisoi tekkenin maahantuonnin rajoittumisesta Baltian maiden liittyessä Schengeniin. Tälläkin hetkellä on tiukkaa verrattuna muutaman vuoden taakse, ja välillä ahistaa ajatella miten kuivaa tulee sitten kun nuo Tallinnankin parit iisimmät henkireiät menee umpeen. Mistä nuo huumeidenorjien äidit on oikein revitty? Eihän tuollaisia oo kuin antihumehistien painajaisissa. Eihän sinne nyt itse jaksa lähteä, hyvänen aika, sekin on jo liikaa ettei kaikkea saa enää lähiasemalle kannettuna vaan joutuu juoksemaan sinne mihin juoksutetaan. Tuntien ja saaliiden suhteen perusteella jo tuntuu et saalisonni heikkenee viikko viikolta: viis tuntia kokonaisesta, kaheksan tuntia puolikkaasta, neljä tuntia millin velan (oma-aloitteisen, ei tuollasta jaksa alkaa perimään) takasinmaksun takia kun muualta ei saanu. Kahdeksan päivää seittemällä millillä tekee keskimäärin puol milliä päivässä henkeä kohti. Tunnen syvää vahingoniloa kaikkia näitä päivittäin tuskissaan juoksentelevia ressuja kohtaan ja yritän kovasti unohtaa, että tähän tulokseen meni vuoden verran projektia.

Tyypit jotka levitteli levylaatikoitaan muutamia vuosia sitten soittelee kitkusina ja juoksee 2h hakeakseen milliä, jonka sit jakaa 2-3 ihmisen kesken. Useimmat joille syydettiin säästöjä aikanaan tuntuu kitkuttelevan Hesarilla huutelemassa toiveikkaina ohikulkijoille, soittelevan meille(kin) viis kertaa päivässä kun tulkkaavat useemman päivän metskaustauot jatkuvaksi saatavuudeksi, juoksevan tuntikausia kelle kuspäälle tahansa kunhan voi toivoa saavansa vedot välistä eikä lopulta saa mitään ja höpöttävän päivä/viikkokausia puhelimeen/viiteen puhelimeen yhtäaikaa/kaikille tutuille/itekseen, miten "kohta se lasti tulee, kohta se tulee, kohta se tulee, kohta se tulee... huomenna mul on miten paljon vaan mihin hintaan vaan, vipatkaa ny hei vähän, huomenna saatte takas, huomenna tulee, huomenna tulee."

Toiset käy vaan röyhkeemmiks, "kyl mä tiedän et sul on, sä et oo koskaan näin kipee, sä saat aina jostain, koitat vaa nostaa hintaa." Kai nyt kehtais ottaa sen 45 tai viiskybää tärräävältä nilkiltä, joka on vedättäny ennenkin kohteliaalla asian stylellä kaverisuhteisiin vedoten, mutta kun ei oo, ei oo, ei oo. Ei vaan oo. "Emmä oo sulta toissapäivänä lainannu mitään, emmä muista siit illas mitään, te kaikki vaan koitatte kusettaa, en salee oo vastannu eilen luuriin ja luvannu maksaa, te ootte kaikki ihan sekasin, mul on kaikki kondiksessa mut te muut ootte sekasin..." Grrraah.

Vallanhimoinen aatelisromaaneja ahminut koulukiusattu tyttöraasu minussa meinaa nostaa päätään. Miten kivaa olis jos vois välillä laittaa muut juoksemaan!1!! Vaatis pelkän alkuinvestoinnin ja vois sen jälkeen testata ihan rauhassa oman itsekkyytensä rajoja. Joojoo. En jaksais kuitenkaan rampata asemalta toiselle pihtaamassa euroja, näkisin valvepainajaisia hopeafarmareista ja punasista transiteista ja pomppisin sydän hakaten betoniporsujen taa aina kun joku napauttaisi ohimennen olalle.

Elämänilo on onneks taas palaillut viime päivinä kuten voi ehkä huomata. Koitan tietosesti opetella olemaan ilonen pienistä asioista, olemaan huutamatta tuolle Yhdelle kun se kuitenkin on se hyvä ja turvallinen juttu ja ottamaan ilon irti saippuasarjoista ja hyvästä epäeettisestä ruoasta. Duuneja en edes katso kuin vitsinä, vedän rauhassa överiks vastaukset opintotukilautakunnalle, en aio hävetä lekurille antamaani palautetta sen saamattomuudesta joka ihan oikeasti vaikuttaa elämään nyt neljättä kuukautta, en stressaa siivoamisesta ja vaikka en jaksais luopua kylpytakista koko päivänä kieltäydyn vankasti masentumasta siitä ja syyttämästä itteeni jumituksesta. Kyllä se tästä taas.