Saturday, May 17, 2008
Heräsin viime yönä taas vatsakramppeihin, pitkästä aikaa näin pahasti. Harva asia on yhtä epämiellyttävää kuin harhaileminen pitkin kämppää leptizombina käytännössä umpiunessa, ja aina jos koittaa pysähtyä tai päästä pitkälleen niin krampit pahenee. On alkanut tuntua että Seroquelien kanssa ei herää yöllä kramppaamaan, joten pitää koittaa vaihtaa niihin joksikin aikaa.
Kävin visiitillä katkolla viemässä tavaraa ja pyörähdin sen jälkeen pikasesti Alkon kautta. Päätin viime yönä pitää aina piilossa jossain kaapin pohjalla jonkun verran kirkkaita, koska parin paukun saa yleensä nukuttua jos mikään muu ei auta. Joillekin minkä tahansa (suklaan, alkoholin, karkkipussin...) jemmaaminen on täys mahdottomuus, mulla ongelmana on yleensä se että ne löytää vasta vuoden pari vanhenemisen jälkeen.
Yritän lukea, mutten jaksanut tänäänkään mennä kirjastoon vaikka pääsykoekirjatkin olisi pitänyt selvittää jo viikkoja sitten. Päätin joskus pienenä, että sitten Isona kun on Oma Perhe, niin kotona pitää olla oikea hyvien kirjojen ja klassikoiden pienoiskirjasto ja aloin kiertää vähillä rahoillani divareita. Keskittymiskyky on aika nollassa, joten käyn ties miten monetta kertaa läpi Monte Criston kreiviä (yksi ehdottomia lempparikirjojani ala-asteella) ja Troyat'n Dostojevskin elämäkertaa. Kirjat on muuten kivoja omistaa, mutta kirjahyllyt loppuu aina kesken ja muuttaessa painolasti tappaa joko oman tai jonkun toisen selän.
Kävin sittarissa. Kammoan isoja kauppoja, joissa ensin saa kävellä jalkansa kipeiksi ja löydettyään lopulta oikean suunnan eksyy puhdistusaineosastolle, jossa on 500 muuta puhdistustuotetta muttei tavallista mäntysuopaa. Isojen markettien sisäänkäynneillä pitäis olla osastokartat: ellen olisi tapellut piilareiden kanssa ennen lähtöä harhailisin puolisokeana siellä vieläkin.
Mulla on selvästi vielä paljon opettelemista kotitalousjutuista. Kylpyammeessa on edellisten asukkaiden jäljiltä ollut raitoja, jotka ei lähde liottamalla ja hankaamalla, mutta sitkeät huhut väittää että sellaisten pitäisi lähteä kunnollisilla puhdistusaineilla, joihin mun yleispesuaine mäntysuopa ei ilmeisesti kuulu. Valikoin hyllyistä tappavimman näköiset myrkyt ja koitan aktivoitua hankaamaan ammetta. Jostain syystä uusissa ostoksissa on aina joku mystinen viehätys, oli ne sitten vaatteita tai vessanpesuaineita. Sellaisia on aina kivempi käyttää ensimmäistä kertaa.
Nyt vaan jo melkein vituttaa, että tuli ostettua. Nyt ei ole enää mitään tekosyytä olla tehopesemättä kylppäriä, ja kaiken lisäksi noilla puhdistuisi vielä uunikin. Onneksi unohdin edes pyykinpesuaineen.
1 kommenttia:
Mä olen kans viime aikoina ostellut uusia pesuaineita. Mä nuuhkuttelen niitä kaupassa ja mietin mikä ois parasta ja sitten kun pääsee kotiin sitä ikäänkuin pakottaa ittensä siivoomaan sillä UUDELLA pesuaineella koska sitä on nyt tullut ostettua.
Mukava lukea, että draivi on vielä päällä vetämättömyyden kanssa. Tsemppiä, edelleen. Tiedän, ettei se helppoa ole, mutta kyllä se joskus palkitaan vielä :)
Post a Comment