Välitiedote

Tuesday, June 10, 2008

Että pitää ihmisen jatkaa kaivamista, vaikka kuopan pohjalle valuis jo vettä. Parista säälittävästä millistä tuli 10 päivän reflatuskat, pitäis kai alkaa oppia että pienestäkin palaa ei nyt ihan lähtöruutuun mutta melkein. Lääkityksetkin on ihan vituiks, sivuoireet puristaa ohimoita ja pää ei kestä stressiä yhtään flippaamatta. Oon heräillyt lakanat ja peitot hiestä märkinä vatsakramppeihin ja kävellyt tuskissani edestakaisin pari tuntia, ennen kuin onnistuu nukahtamaan. Krampit on ehkä pahinta mitä tiedän ja vaihtaisin ne pahemman luokan refloihin milloin vaan, kun refloista sentään tietää milloin niitä voi odottaa. Krampit on tulleet pienestä pitäen milloin sattuu kevyinäkin stressivaiheina, eikä niihin auta magnesiumit sen enempää kuin rauhottavatkaan.

Ulkona on harvinaisen paska sää. Olen odottanut sadetta viikkoja syksyn sieni- ja mustikkaretkiä silmälläpitäen mut silti. Eilen tuuli paiskoi ikkunoita ja ovia, kattopellit heilui ja ikkunaruudut helisi koko päivän. Toivottavasti tätä ei jatku liian kauaa tai en uskalla nostaa taimia laatikoihin riepoteltaviksi. (Timjamit ja retiisit on hyvällä alulla ja eilen taisi nousta ensimmäiset paprikat ja salviat)

Yks lähti korvaushoitoarviointiinsa hakemaan luvattuja hyviä uutisia. Ehkä nyt selviää, suositellaanko sitä metikselle vai xonelle. Xoneissa on puolensa kuten niiden saaminen mahdollisesti apteekkisopimuksella lähiaikoina (helpottaisi työssäkäyntiä kummasti), mutta noin muuten en ole ihan vakuuttunut buprekorvaushoidon autuaaksi tekevästä vaikutuksesta, vaikka se pienin paha onkin. Jos ihminen ei ole varhaisteinivuosien jälkeen viettänyt juurikaan aikaa oikeasti selvinpäin sitä on paha alkaa tässä vaiheessa opettelemaan jos motivaatio on yhtään hakusessa.

Käytiin päiväreissulla Tallinnassa - äiti lahjoitti reissun hytteineen käyttörahoineen kaikkineen etukäteisenä synttärilahjana. Kai tätä voi melkein pitää tasavuosina, kun on keskimäärin kolmasosa käytössä olevasta ajasta takana. Shoppasin pellavapannulappuja ja muuta sälää, ja autoon kannettiin hillitysti vain kaksi lavaa. Ykskin pysyi ainakin anopin nähden selvinpäin matkan ajan ja olen melkein ylpeä siitä...

(Lakatkaa nyt jo vouhkaamasta noista vaalirahoituksista. Ei kai ihmiset oikeasti ole luulleet, että niitä 70 000 euron kampanjoita, primetime-tv-mainoksia ja maakuntalehden etusivuja on pelkillä pankkilainoilla rahoitettu? Yhdistysten kautta on kierrätetty rahaa taulukaupoilla ja seminaareilla iät ja ajat ja siitä on kirjoitettukin jo vuosia. Joojoo, ilmoittaahan ne pitäis, mutta ei siitä ole ennenkään mitään noussut vaikka mystisiltä yhdistyksiltä ilmoitettuja rahoja on listattukin. Kohun olisi pitänyt nousta siinä vaiheessa, kun hyväksyttiin laki jonka rikkomisesta ei saa sanktioita.)

edit. Pari viikkoa, niin Yks lähtee evakkoon osastolle aloittamaan xonehoitoa. Pitänee alkaa laskemaan rahoja, jos vaikka saisi lentoliput johonkin päin Neuvostoliittoa, kun on taas tilaisuus reissata itekseen ja yhteisestä Lapinreissusta ei näytä tulevan toistaiseksi mitään... Voisi ehkä kerrankin kiertää katsomassa tuttujakin entisissä kotikaupungeissa.


2 kommenttia:

Anonymous said...

Että xonehoito napsahti? Onneksi olkoon. Kai.Parempi kuin etku, mielestäni. Sehän kestää jonkun aikaa se alkusähläys sun muu, mutta sitten kun hoito on tasoittunut jonkun puolen vuoden päästä ja on täydet lomat, voi elää lähes "normaalia" elämää. Se merkkaa todella paljon, että on kerran viikossa klinikka ja lääkkeet saa joko sieltä tai apteekista, katunidenä on aika vitun kurja olla. Toivotaan, että säkin nyt pysyt ilman(ne retkahdukset vieroituksen jälkeen on kyllä karmeita, nuokut ja kauheat reflat jälkeenpäin, ei mitenkään mieltäylentävää)ja voit tehdä kaikkea haluamaasi ilman rajoittavaa koukkua. Iso peukku,täällä seurataan edelleen,
-minh-

Anonymous said...

siis parempi xone kuin metku, yritin sanoa..
-minh-