Thursday, February 19, 2009
Joskus jouduin myöntämään liian monen turhan yrityksen ja turhautumisvitutusitkun jälkeen, ettei näihin suoniin enää mene mitään. Käyttökelpoisia putkia on aina ollut vähän, mutta nyt käsistä tuntuu viimeisetkin arpeutuneen käyttökelvottomiksi kämmenselkiä myöten. Jalkoihin heittäminen taas saa aikaan sellaisen pahoinvoinnin, etten halua lipsua siihen. Se jo riittää, etten voi käyttää hihattomia paitoja sukujuhlissa - haluan pystyä käyttämään edes lyhyttä hametta lämpimillä säillä.
Tämä on johtanut kaiken muun paitsi liuotettavan, nieltävän tai snortattavan tavaran täydelliseen lopettamiseen, ja koska stimulantit ei oo oma juttu niin skaala on aika snadi. Viimeisestä parista millistä xonea ei tullut kuin päänsärkyä, eli ei edes sitä normaalisti tavoiteltavaa rentouden tunnetta, mikä kannustaa venyttelemään kipeytyneet paikat auki. Nyt tuntuu kuin haukkois henkeään kuin kala kuivalla maalla, kun mitään ei ole, mistään ei saa kiksejä ja mikään ei tunnu miltään. Yritin jopa polttaa pilveä ekaa kertaa pariin vuoteen, mutta siitäkin tuli vain paska olo. Huuhaahuumeet on ihan perseestä.
Kotona on vaan tapeltu monta päivää, minun mielestäni siksi ettei toinen tajua miten paljon sanoillaan ja teoillaan loukkaa ja satuttaa. Huusin eilen Yhelle haluavani olla rauhassa, ja nukkuessani se pakkasi tavaransa ja herätessäni lähti. Tänään tuli viesti, jossa ilmoitti tulevansa kotiin ehkä joskus ensi kuussa käytyään ensin katkolla. Olen vihainen ja loukkaantunut, jos se tosiaan kuvittelee ihmissuhteiden jotenkin paranevan sillä, että toinen vain lähtee yhtäkkiä vetämään kertomatta miksi, minne ja niin poispäin. Yksin kotona olen turhautunut ja ahdistunut, enkä halua syödä enkä laittaa ruokaa. Oletan tottuvani yksinoloon jonkun ajan sisällä, mutta olenko sen jälkeen yhtään vähemmän vihainen vai haluanko vain jatkaa nukkumista yksin siihen totuttuani?
Juuri tällä hetkellä haluaisin unohtaa duunin, kaverit sun muut, lainata jostain 500e ja pöhistä ja notkuilla niin perkeleesti seuraavat 2-3 viikkoa. Turruttaa olon niin totaalisesti, ettei tarvitsisi miettiä yksin nukkumista tai yleisuupumusta tai mistään välittämistä. Kun on rahaa, viinaa ja kamaa niin on aina kavereitakin, eikä sellaisten kanssa tarvitse miettiä mitään.
2 kommenttia:
Voi rakas, älä sorru! Tunne ja fiilis on niin tuttu täälläkin päässä, mutta kampoihin pistän niin kauan kuin kykenen ja se toivottavasti on loputtomiin...
Tsemppiä ja isoja haleja!!!!
No voihan hö! Olen tänään jotenkin uusavuton enkä osaa sanoa mtn mihinkään. Inhottava juttu tuo kaikki, mitä on aiemmin jo sattunut (luin menneet kirjoitksesi läpi), sen vain sanon, että ei sun tartte tollasta katsoa ja kestää, mutta kyllähän sä tiiät sen... Voimia paljon, kaikkeen. Elämään ja eloon ja siihen yksinoloonkin... Ja siihen muuten tottuu kyllä, eikä oikeastaan mene edes kauaakaan ja sitten siitä alkaa jopa nauttimaan ja tykkäämään :)
Post a Comment