Sunday, July 20, 2008
Elämä alkaa voittaa. Viime yönä nukuin jo viitisen tuntia ja eilen söin kahdeksan tuntia, jatkuvasti, yhteenmenoon. Tehkääpä perässä.
Enää päivä, ennen kuin Yks tulee lopulta kotiin ja voidaan alkaa opettelemaan uutta elämää, jossa herätään joka aamu ennen kahdeksaa, ja jossa toinen lähtee joka aamu hankkimaan päivittäistä metkuaan. Aion emännöityä ja keskittyä ajan kanssa ruoanlaittoon ja retiiseihin, multasäkkeihin ja eläinten ruokakuppeihin, enkä aio vielä pitkään pitkään aikaan miettiä, mitä elämälläni teen.
En siis päässyt opiskelemaan, mikä ei onneksi kaatanutkaan maailmaa. Jollain tavalla olin erittäin helpottunut puolen vuoden lisäajasta toipumiseen; pääsykokeiden aikaanhan oli mennyt kuukauden verran ilman ja elättelin silloin vielä toiveita onnistumisesta sillä kertaa.
Kävin lopulta väkisinvääntämällä Vinkissä kahvilla, juttelemassa ja muistamassa miten kotoista siellä onkaan. Kokosin lopulta myös kaikki biohazardin ulkopuolelle jääneet paritkymmenet värkit ja avaamattomissa paketeissa olleet putket ja roudasin ne Vinkkiin. Nyt ei kotonakaan ole enää värkkejä.
En uskaltanut tehdä tuota ennen kuin oli varmaa, ettei kotona ole muuta vedettävää kuin sellaista, mitä en oikeasti halua heittää - kuten sirkkoja - ja ettei sellaista ole lähiaikoina tulossakaan. En halunnut mitään dramaattisia päättäjäisrituaaleja, koska sellaiset ovat vähän kuin itselleen tehtäviä lupauksia, jotka on turhan helppo rikkoa. Jätin pumpun tai pari eläinten antibioottiannostelua ym. varten ja varastoin märkälaput lääkekaappiin.
Viiteen päivään on mahtunut kaikenlaista. Sukujuhlia, kissaa, sukua, kiroilevia naapureita huutamassa mulle huoravittua sammuessaan rappukäytävään, iloisia naapureita jotka haluavat tutustua vuoden molemminpuolisen seinienläpikuuntelun jälkeen, muistoja perityistä vanhoista vaatteista (suvun kuopusten kirous) ja kohtuuttoman monta siideriä. Blogaamisessa tullee hetken taukoa ellei sitten syvä vitutus syystä tai toisesta iske, aion ihan vain pysähtyä ja rauhoittua ja nukkua niin kauan kuin pystyn, ellei muuten niin siltä varalta että tästä se vasta alkaa.
6 kommenttia:
En osaa sanoa, kun en sinua henkilökohtaisesti tunne, mutta yleisesti olettaisin, että se opiskelu voisi olla ihan saatanan rankka juttu aloittaa nyt tähän saumaan. Ymmärrettävää on haluta muuttaa elämäänsä melko totaalisesti ja rajusti vieroituksen aikana ja jälkeen, mutta kai se on kumminkin ihan hyvä ottaa rauhallisesti ja totutella siihen megatylsyyteen ja vetämättömyyteen. Vuosi on loppujen lopuksi lyhyt aika. Mulla on nyt vuosi mennyt siitä vieroituksesta ja ihan karmeaa käyrää vetää,ylös-alas ja välillä on kadonnut koko pointti ja retkahduksia on ollut liikaa. Luulis, että se kärsimys(10 viikon reflat) pysyisi tuoreena mielessä pitkään, mutta ei, aina pitää kokeilla kepillä jäätä ja huomata olevansa heikko raukka. Tai siis tyhmä, ihan suoraan sanottuna.
Toivon, että teillä lähtee arki sujumaan ja k-hoito toimii. Metku saattaa olla parempi vaihtoehto just parisuhteessa oleville, jos toinen on k-hoidossa, koska xone menee helposti puoliksi ja hihaan molemmilla. Tästä on meinaan kokemusta.
Niin, ja muista meitä lukijoita kuitenkin, äläkä jätä bloggaamatta...:)
-minh-
P.S. Ihan jees vankilaelokuva, Felon, tuli katsottua mökillä. Stephen Dorff, Val Kilmer ja Harold Perrineau oli kaikki loistavia rooleissaan, että tässä leffavinkki samaan syssyyn.
Mikähän siinä muutes onkaan, että heti kun ajattelee ja onkin ns. selvemmillä vesillä, niin iskee tommonen opiskeluvimma. Tai no nyt puhun lähinnä itsestäni kyllä... Tai ylipäätään on hirvee tarve tehdä jotain joka liittyy työhön tai opiskeluun tmv. Kuvitteleeko sitä sillä tekevänsä itsestään jotenkin kokonaisemman ja että elää täysin _normaalia_ elämää. Rakentaa ikäänkuin semmoisen kuplan itseleen ja sitten jos työ tahi opiskelu alkaa käymään hermon päälle ni onkin lupa raskaan elon vuoksi alkaa vetämään. Että petaako sitä ittelleen valmiiks jo alitajuisesti. Tälläsiä mä pyörittelen täällä päässäni opiskeluvimmassani...
Toivottavasti kaikki menee hyvin kun Yks on palannu takas kotiin ja arki alkaa taas pyörimään kahden ihmisen voimin. Tulehan kertomaan kuulumisia.
Hmmhmm.
Oikeastaanhan siis vasta vetämisen aikana mm. kirjoitin ylioppilaaksi, aloitin yliopiston ja olin ensimmäisessä about oikeassa työssä ja elin muutenkin ensimmäistä kertaa ns. normaalia elämää. Eli ei ole niinkään kyse elämänmuutosyrityksestä lopettamisvaiheessa, paitsi että siinä nyt kävi niin että lopettaminen tuli samaan saumaan kuin toisen opiskelupaikan haku (missasin viime syksyn haun, koska en tajunnut että nettilomake sulkeutuu tiettyyn kellonaikaan).
Enemmänkin tässä olisi kyse yrityksestä päästä samaan elämänrytmiin kuin ennen lopetusprosessia, mutta jätän ihan suosiolla itseruoskinnat epäonnistumisista hamaan tulevaisuuteen ja otan rauhassa aikaa.
Olisikin opiskeluvimma. :) Ennemmin vain sellainen olo, että tässä vaiheessa voisi olla jo järkevää hankkia koulutus jolla saa muutakin kuin osa-aikapätkätöitä...
Siinä tapauksessa sulla on varmasti paremmat mahikset, kuin esmes mulla, joka ei sitä koulutusta sitten ole jaksanut hakea. Mutta se, että on opiskellut tai tehnyt töitä säännöllisen vetämisen kanssa, kertoo siitä, ettei ole ihan syrjäytynyt. Mullahan oli kolmisen vuotta taukoa säännöllisestä työelämästä(tein lähinnä keikka- ja free-juttuja) kun koukutuin kunnolla ja harrastin masennusta ja terapiassa käyntiä. Sitten lopettamisyritysten jälkeen menin vain töihin. Ajattelin, että jos yritän ensin lopettaa ja sitten vasta mennä duuniin, it´s never gonna happen ja ilmeisesti olin oikeassa. Huomasin, että olen paremmassa asemassa hakemaan hoitoa riippuvuuteen, kun käyn töissä, lastis ei suoraan dumaa paskaksi äidiksi ja siinä myös tuntee edes pienimuotoista elämänhallintaa, kun hoitaa hommansa. Töihinpaluu esti myös liukumisen kokopäiväiseen säätämiseen(tai no, olihan sitäkin tuossa jokunen vuosi..) ja sitäkautta esmes pahaan pirikoukkuun ja kaikenlaisiin rikoksiin. Tosin Laps on aina pitänyt mut suhteellisen kaidalla polulla muutenkin.
Katoppa, kun mä olen tässä pari päivää kiertänyt muiden blogeja, omaa ei jaksa päivittää ja bloggaan näköjään toisten kommenttilaatikoissa nykyisin:)
Tsemiä edelleen, ota rauhassa aikaa vaan, sillai siitä hyvä tulee!
-minh-
Pidä hyvää lomaa! Opiskella ehtii myöhemminkin...
Lomaa ja lomaa, niinkun oisin viimeiseen vuoteen mitään tehnytkään. Kulunut vuosi on kyllä ollut ehkä lähinnä syrjäytymistä, yhtä pitkää saikkua, reflaa, masennusta ja masennuslääkkeitä. Onneksi kesäisin aina maailma on valoisampi.
Post a Comment