Tuesday, April 08, 2008
Alkaa apatia iskeä, kun ei jaksa enää edes Roger Moorea ihastella. Pääsin raatokuolleena raahautumaan kotiin, vaikka muutamaan otteeseen kotipolulla tekikin mieli käpertyä sammalikkoon nukkumaan.
Sinänsä yksinolo tekee selvästi hyvää. En muista milloin olisi rentoutunut niin tehokkaasti kuin kotiin kävellessä, ja kropan reistaaminenkin melkein jo kuului asiaan, kun sateisena yönä kuuluukin vähän palella. Oon aina tykännyt kaupungeista pimeällä ja sateella, kun valo heijastuu asfaltista. Varsinkin nyt, kun polku oli sellainen sumuinen kiiltävä tunneli, joka jatkui jonnekin kauas eteenpäin. Kun vielä kaukaa kuului kehätien kohinaa ja pikkupisaroita tipahteli maahan, muuten oli ihan hiljasta eikä ollut kiire mihinkään, niin pää tyhjeni ja ajantajun saattoi heivata huoletta menemään ja löntystellä hitaasti suunnilleen oikeaan suuntaan.
Tuon tyyppinen yksinään rauhoittuminen jää yhteiselämässä vähiin, tai on ainakin mulla jäänyt. Pitänee panostaa siihen nyt kun ehtii opetella.
(olin näköjään unohtanut postata yo. viestin eilen illalla. sama kai tuo)
0 kommenttia:
Post a Comment