Soitellaan huomenna.

Saturday, April 26, 2008

Reflat paukahti päälle lopulta kolmen viikon kohdalla. Vatsakrampit pahenee illalla eikä enää oo jäljellä mitään, millä huijata niitä luulemaan, että elimistössä olis opiaatteja. Sirdat, leptit ja bentsot on yhdessäkin yhtä tyhjän kanssa jos pitäisi nukahtaa ja rätkimään en enää rupea.

Mikä helvetti siinä on ettei itse voi tajuta mennä katkolle siinä vaiheessa jos pitää tehdä itsestään idiootti ihan vaan saadakseen rahaa alkoon?

Yks ruinas ja uhkaili tutuiltaan kympin tililleen että sai fillaroitua muutaman asemanvälin handeliin pari minuuttia ennen sulkemisaikaa. Kun se ehti himaan isosta pullosta oli 3/4 jäljellä ja ehin jo aatella että sehän saattaa juoda kohtuullisella vauhdilla tänään, ja neljännes piti kuulemma laittaa aamuksi talteen. Sen klassisen viimeisen neljänneksen kohdalla se heittelikin jo tavaroita seinille ja touhus muita omia juttujaan ja lähti pohjien kanssa lopulta pariinkin maailmansotaan varustautuneena valloittamaan toista puolta pk-seudusta ja kokeilemaan onneaan, josko sais vaikka turpiinsa. Ihme ettei kukaan oo hakannut sitä vielä pahemmin noilla reissuilla.

Ehkä vastuutonta päästää sitä menemään konttauskunnossa ja hirveessä uhossa, mutta tapelkoot mieluummin kisiksen palkattujen kanssa kuin itekseen tai mun kans kotona, enkä jaksa enää refloja deliriumtapauksen seurassa. Ei se lopulta meinannut ees lähteä, mutta avasin ovet valmiiksi ja toivotin hauskaa loppuiltaa että nähdään huomenna. Toivottavasti se nyt pitää huolen itestään eikä sammu raiteille tai muuta yhtä typerää.