Liiallista kelailua

Monday, April 21, 2008

Päässä pyörii taas liikaa että saisi unta.

Helvetin mukava tyyppi, jolla oli harrastuksia ja oikeasti välittäviä ystäviä ampui itseään päähän. Se koitti pitkään myydä sitä mutkaa pois, mutta kielsin viimeiseen asti Yhtä ostamasta sitä, vaikka sen olisi saanut muutamalla kasipallolla halvalla. Jos olisin antanut ostaa sen, niin olisiko sitten Yks enää elossa, vai olisiko lopputuloksena ollut kolme raatoa yhden sijaan, koska se yks tyyppi olisi todennäköisesti ottanut itsensä päiviltä ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa, ja olen mielestäni kieltänyt ihan syystäkin minkäänlaisten oikeiden aseiden tuomisen tähän kämppään, koska kaksi itsetuhoista ja arvaamatonta ihmistä ei sovi yhteen moisten kanssa.

Ilman fyysistä riippuvuutta tuntee leijuvansa tyhjän päällä. Vieroitus kävi liian helposti ja tähän tilaan tipahti liian nopeasti. Kuukaudessa olisi ehtinyt jo kelata jatkoa hiukan paremmin. Aiemmin on ollut niin helvetin sairas niin helvetin pitkään, että fyysiset oireet on vieneet tilan liialta levottomuudelta ja rauhattomuudelta. Nyt roikun jossain kaikkivoipaisuuden tunteen löysässä hirressä ja pelkään alkavani täyttää arkeen yhtäkkiä tullutta tyhjää tilaa jollain yhtä tuhoisalla tai pahimmassa tapauksessa en osaa sitäkään ja palaan lopulta vanhaan ihan vain turhautumisen takia. Sisältöä se on paskakin sisältö, ei sille vain mitään voi.

Jos yksi ongelma on päällimmäisenä, tuudittautuu niin helposti siihen, että sitten jos siitä pääsee, niin asiat alkavat automaattisesti luistaa ylämäkeen. En kai vaan oo valmis hyväksymään sitä, että tästä työ vasta alkaa, ja se on vaikeampaa kuin mikään mitä koskaan oon tehnyt. Yhellä on sentään työhistoriaa ja se tietää mihin haluaa palata takaisin sitten kun pystyy, mulla päämäärä on täysin hukassa nyt kun se pieni ensimmäinen kynnys on ylitetty.

Tunnen vaan olevani pieni ja avuton laps, joka ei osaa normaalin elämän alkeitakaan. Säännöllisestä opiskelusta tai työajoista on kymmenen vuotta aikaa, mulla ei ole koulutuksia eikä työkokemusta eikä pääkään ole ihan kunnossa. Koskaan ennen puhtaalta tyhjältä pöydältä aloittaminen ei oo ollut pelottavaa, nyt se on, koska se vaatii oikeasti työtä ja sellaista itsekuria mitä mulla ei koskaan ole ollut...

Taivaalla oli ehkä maailman pelottavin pilvi. Se nousi jostain vasemmalta ja peitti selkeärajaisena, paksuna ja harmaana melkein koko taivaan oikeaa laitaa lukuunottamatta ja näytti ihan siltä, että jossain taivaanrannassa olisi räjähtänyt tai palaisi jotain helvetin isoa ja kohta se pilvi peittäisi kaiken. Näen varmaan ensi yönä jotain Tsernobyl-painajaisia.