Saturday, October 18, 2008
Asunnottomien yö venähti vähän pitkäksi, mutta tulipa ainakin vietettyä tehokkaasti ja teeman mukaisesti. Tosin suurin osa porukasta oli entisiä asunnottomia, ja yksi tapaus kertoi saaneensa kämpän vuoden asunnottomuuden jälkeen paettuaan väkivaltaista miestä. Vanhempi tuttu herrasmies kaipasi apua rollaattorinsa kanssa ja nappasi mut turhankin reilulla kaljapalkalla mukaan kiertämään Helsingin ja Vantaan kantakuppiloitaan. Harvinaisen hilpeä ilta, harvinaisen letkeää porukkaa, mutta ilta kesti vähän liian pitkään...
Tänään on sitten ollut taas krapula, aika tapposellainen. Elimistö prakaa, oksettaa, paleltaa ja tuskanhiki vaan valuu. Ja kohta pitää lähteä viemään nuuskaa katkolle.
Yks siis pääsi lopultakin sisään. Kävin eilen viemässä suklaata, ja sen kanssa tulee heti taas hyvin toimeen kun se on selvinnyt ryyneilystään. Nyt se on taas oma ihana itsensä, muuten en jaksaiskaan ravata viemässä sille milloin mitäkin. Se lupasi pysyä sisällä vajaan viikon.
Jos tämä krapulasiideri ei helpota oloa, en yksinkertaisesti kestä. Huomisaamuna kämpän pitäisi olla siinä kunnossa, että tänne voi roudata naapurista huonekaluja, enkä tajua millä loitsulla se onnistuu.
Tajusin, että olen kohta ollut 4kk ilman, ellei sitä yhtä relapsia lasketa. Eilen kuuntelin duunituttujen meuhkausta siitä, miten nistit ei ansaitse elää ja kuinka ne ois valmiita tappamaan omin käsin jokaisen narkkarin, että maailmasta tulis edes vähän parempi paikka elää. Hitaasti alkoi keittää, mutta join sitten hiljaa kaljaa.
2 kommenttia:
Kuulostaa tutulle, niiiiiin tutulle. Mulla on aina ihan törkeet tappokrapulat nykyjään. Ei ennen ollu, sillo kun vedin tai jos meinas olla niin lääkettä nassuun ja krapula helpottui. Ja sitte tuo, että kaikki nidet on pahoja ja kauheita ja kaikkea muuta skeidaa... Joskus tekis niin mieli sanoa jotain, että mäkin olen sit kaikkea tota tai et siltäkö mäkin näytän jne... Mut sitä vaan pitää turpansa kii, ei se suun avaaminen ainakaan täällä näille ennakkoluuloisille riemuidiooteille mitään painais kuiteskaan. Plääh.
Ennen sentään sammui kohtuullisessa kohtaa humalaa, nyt jalat kantaa pidempään kuin pää ja kaatamista jatketaan tietysti loppuun asti. Ei ihme että näitä himmeitä darroja tulee.
Joku päivä vielä ripustan kaulaani kyltin "NARKKARI" ja lähden kaupungille huutelemaan ohikulkijoille hyvää nistien päivää, niinkuin yksi hörhö joskus keskustassa.
Post a Comment