Saturday, December 20, 2008
En tiedä onko näillä yhteyttä toisiinsa, mutta a) lopetin jonkun aikaa sitten leptien syönnin kokonaan ja b) enää ei ole nälkä, juuri koskaanlainkaan, ja vatsa täyttyy mukavasti pienenpienellä määrällä. Lihaa tai muuta raskasta ei tee mieli. Tosin c) en saa nukuttua.
Leptitipautusten loputtua päivän rakenne on muuttunut. Enää en herää seitsemältä aamulla ja ala nuokkua päivärytmilääkityksellä yhdeksältä illalla. Päivään on palannut se vaihe, jolloin istuu yksin pimeässä tietokoneella silmät unettomuudesta kiiluen toisen mentyä nukkumaan ja tuntee olevansa edes hetken aikaa yksin. Ilman sinisen enkelin makua kielellä ei kannattaisi edes yrittää nukahtamista, ne taittavat levottomuudelta pahimman kärjen.
Tilasin itselleni joululahjan. Muutamia vuosia sitten harkitsin osallistuvani, kun sosiaalitoimiston ilmoitustaululla pyydettiin lähettämään omia pieniä tarinoita köyhyydestä kirjaa varten. Nyt sain lopulta aikaiseksi tilata Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, 15,10e. Vähän aikaa sitten ilmestynyttä Kallis köyhyys -pamflettia en edes halua lukea, koska haastatteluiden perusteella tekijä vaikuttaa aiheestaan vieraantuneelta elintasourpolta.
Haluaisin kirjoittaa enemmän niistä pienistä tarinoista, mitä köyhyys saa aikaan kontaktipiirissä. Toisten köyhyydestä kirjoittaminen vain tuntuu härskiltä, tunkeilevalta, intimiteetin loukkaamiselta. Köyhyys on arka asia, se heijastuu ensimmäisenä äärimmäisen henkilökohtaisissa asioissa, kodissa, ruoassa, vaatteissa, hygieniassa, ihmissuhteissa, kätketystä nöyryytyksestä puhumattakaan. Sen vaikutusten penkominen on ihmisen salattujen ja usein kipeiden kokemusten penkomista.
Itse köyhyyttä on helppo käsitellä tilastoissa, prosenttiyksiköissä ja euromäärissä, mutta leipäjonoa valokuvaava tuntee epämääräistä häpeää.
0 kommenttia:
Post a Comment