Ensi vuonna sen ehkä näkee?

Thursday, December 11, 2008

Kävin läpi kaikki säännöllisesti puolen vuoden aikana käyttämäni lääkkeet ja karsin joukosta ne, joiden tiedän (tai Lääkelaitos tietää) aiheuttavan turvotusta ja painonnousua. Niitä oli useampi ja osaa niistä olen lisännyt ruokavaliooni huomattavasti kesän jälkeen.

Jos kroppa ei tästä pienene, niin kai sit piru vie pitää lähteä lenkille loskaiseen pimeään metsään, jossa vaanii kirvesmurhaajien, hullujen raiskaajien, haisulien ja mörköjen lisäksi irti kulkevia äkäisiä dobermanneja. Odotan muutaman viikon tai pari kuukautta tapahtuuko pientäkään muutosta. Jos ei, niin vielä on aikaa itsekuriin ennen bikinikautta. Olen joka tapauksessa luvannut aloittaa salilla käynnin yhdessä Yhen kanssa.

Vaihdoin toistaiseksi leptit toisiin, joiden ei pitäisi lisätä painoa pitkälläkään käytöllä. Lepti kuin lepti, pääasia että auttavat nukkumaan. Bentsoilla nukahtaminen kroonisesta unettomuudesta kärsiessä olis niin vihoviimestä touhua, että tipun mieluummin lepteillä. Ja kyllä, minulla on reseptit nukahtamislääkkeisiin.

Toivon, että leptivaihdos tuottaisi pientä helpotusta elämään vyötärölinjan kanssa. Efexoreista en olisi valmis luopumaan, niiden tuoma positiivinen elämänmuutos oli sen verran suuri.

Yks sentään jaksaa aina kertoa, miten tykkää musta ihan millaisena vaan ja vertailee joskus omaa puhjennutta miehistä kaljamahanalkuaan mun pömppäriin (ollaan ihan samiksia...) ja hihkuu aina huomatessaan, että tissit oikeasti kasvaa lihoessa. Miehet on ihania.

2 kommenttia:

Anonymous said...

Ei paljon ole vuosien aikana lohduttanut, että äitini sanoi naiselle kuuluvan mahan...Mulla on hoikimmillanikin ollut sellainen alavatsapömppis ja on edelleen. Daisat olen saanut synnytyksen jälkeen eka kertaa linnassa -tällä kertaa ne on vielä tallella...arvaa miksi..? ;o)

Ensi vuonne sitten. Tsemiä sinne!!!

Anonymous said...

Jos käyttämisestä tai siitä ajasta pitää etsiä hyviä puolia mun kohdalla, niin se oli se laihtuminen ja hoikkana olo. Sitä mä kaipaan näin kuivana edelleen, mutta ei taida olla sen väärti, että alkais uudestaan ;)

Juujuu, naisella pitää tissit olla, olen kuullut sen miljoona kertaa, ja peba kans. Ihan tyypillistä miehen puhetta. Sen vuoksi olen kuulemma nykyjään parempi kuin hoikkana, koska on "mistä kiinni ottaa". No joo, on on, muttei sitä tarttis ny olla näin paljoa, muut ylimääräinen pois, mut et tissit ja peba jäis ni kaikki ois tyytyväisiä silloin :)

Mukavaa viikonloppua Sinulle!