Parvekemittapuu

Monday, August 06, 2007

Monilla on rankkaa kun jotkut elää keskel satuu, niin monet syntyy heti keskelle kivistä latuu... Tämä tilanne, nyky-yhteiskunta, painajainen jatkuu vaikken nää unta, kärsimystä kipuu sekä kuolemaa, näitä asioita lisää tiedos huomenna. ... Uneksin paremmasta kunnes sängystä alas tipun, mun unessa joku nostaa puolitangosta ylös lipun, sitä päivää odotan mut tuskin se tulee... Maailma masentaa, liipasimesta on helppo painaa, helppo tie ulos murheista on olemalla vainaa, moni ei jaksa onneks itsemurhal pääsee pois, Suomel kolmas sija itsemurhatilastois. Tämä tilanne, nyky-yhteiskunta, painajainen jatkuu vaikken nää unta...

Onneks joku jaksaa julkisesti väsää angstisia riimejä, ei ite jaksaiskaan väsätä itsesäälisepustuksia joita piilottaa häpeillen pöytälaatikkoon... ;) Viimeset muutamat viikot - tai vikat reilu puol vuotta - oon pikkuhiljalleen selvitellyt saatavilla olevien douppien ld50:iä, laskeskellut välimatkaa parvekkeelta asfalttiin ja muuta säälittävää, ettiny jotain helppoa tapaa unohtaa kuviot lopullisesti. Kaikki on vaan turhan epävarmaa, ja joku pieni ääni siel takaraivossa sättii jatkuvasti luovuttamisesta tai edes sen ajattelemisesta - se kuulostaa vähän mutsilta joka huus liian vähästä yrittämisestä jos koetulos alko ysillä. Aina voi yrittää enemmän. Aina.

Teiniangsti... Silläkin on niin helppo kuitata kaikki itsetuhosuus ja paha olo, mutta mihin sen rajan vetää? Pahaa oloa on vaikea kuvata niin, ettei se olis enemmän tai vähemmän pateettista tai tragikoomista. Onneks tuo terapiasauma tuli nyt, kun teksistä pitäis päästä irti, koska psyyke tulee tarviimaan jotain, mikä tasapainottaa ja korvaa sen, minkä tekkenin puuttuminen vie. Jos tästä ei tuu mitään niin sit antaa mennä, sit on ihan sama muuttaa Latviaan.

Siunatut bentsot. Pystyn menemään parvekkeelle röökille ilman, että yritän kyykkiä kaiteen takana piilossa muulta maailmalta. Joku päivä viel kumarrun kaiteen yli ja alan katella naapureita.