Ojaa vai allikkoa

Monday, August 06, 2007

Viime torstaina vedettiin viimeiset muruset, sen jälkeen metrovarren itsepalveluklinikka myönsi metiskuurin. Kun edes tietäisin, onko tässä menossa vaan ojasta allikkoon, mutta toisaalta ihan sama kun vaan paleltaa ja hikoilee.

Oon kuulemma kadonnut puoleen puolessa vuodessa. Musta se tavara vaan valuu vyötäröltä alaspäin, mutta viimeisen reilun kuukauden ajalta saattaa olla perääkin. Jäätelö menee vieläkin alas (huolimatta siitä, että kaikki jäätelölaadut on kokeiltu jo pariin kertaan), mutta oon muistaakseni syönyt yhden lämpimän aterian kahteen-kolmeen viikkoon.

Pitäisi surffata metadonikuurikokemuksia. Hyttysmyrkyltä maistuvan aineen nieleminen tietämättä, onko siitä oikeasti edes apua (=lyhentääkö se tätä tuskailua yhtään) tuntuu turhauttavalta. Toisaalta yhdentekevää. Annosta ei huvita lisätä, vaikka se ehkä auttaisikin. Ei lopettamisen ja reflojen kuulukaan olla kivaa. Tarkoituskin on, ettei sitä halua kokea enää uudelleen.

Yks on tyhjentämässä reseptejään. En oo koskaan ollut bentsojen perään muuta kuin ihan aidosti lääkinnällisessä tarkoituksessa ja minimimäärillä paniikkikohtausten iskiessä, nukkumishäiriöiden kanssa jne, mutta nyt ne tuntuvat pelastavilta enkeleiltä joita ei voi olla liikaa. Silloin puolitoista vuotta sitten, kun reflat kestivät pari kk, niistä ei tuntunut olevan mitään apua - nyt pystyn niiden voimalla jopa käymään suihkussa ja tuntemaan nälkää...

Holittomuus etenee kelvollisesti. Yritin - ihan oikeasti yritin - juoda tuopillista Facesissa ja tölkillistä Nthabin keikalla, mutta paha maku pysäytti alkuunsa ja ojensin juomat eteenpäin. Nyt ei tee enää ees mieli.

Tekkenin lopettaminen pelottaa, entä jos pää hajoaa taas? Psykoterapiahakemus on nyt Kelalla, vaikka terapeuttini vaikuttikin vähän liian kiltiltä. Olisin halunnut sellaisen ison, ruman, kovaäänisen ja tylyn partaäijän, en pientäkokoista hissukkaa. Mutta ihan mukava se oli, kuulosti tosin varsin freudilaiselta unineen ja piilotajuntoineen.

N:n näkeminen Turussa teki hyvää. Kun kerrankin voi lakata varomasta sanojaan tai miettimästä, mitä toinen saa minusta tietää. Kiitos kahvista ja siitä, rakkaani. Tule käymään.