Friday, January 09, 2009
Viime aikoina on kirjoitettu paljon päihdeäitien pakkohoidoista. Jutuissa kirjoitetaan yleensä alkoholiongelman vaikutuksista lapsiin ja lasten kehitykseen, mutta silti itse äideistä puhuttaessa (haastattelut ym.) koskevat yleensä ns. huumeäitejä. Esimerkkinä Hesarin artikkelit Työryhmä ehdottaa pakkohoitoa päihdeäideille ja sitä seurannut Päihdeäitien pakkohoidolle ristiriitainen vastaanotto.
Uutisuskovaisena olen saanut sen käsityksen, että äidin huumeidenkäytöstä raskauden aikana ei koituisi lapselle samalla tavalla pysyviä vaurioita kuin raskausaikana reippaasti alkoholia käyttävillä. Aiheen ei pitäisi koskettaa kovin syvältä, koska en ole päihdeäiti, mutta on hyvin mahdollista, että minusta tulee vielä sellainen. Ja voin hyvin kuvitella vältteleväni julkisia palveluita huostaanottojen pelossa, varsinkin jos pakkohoito uhkaa. Vapaaehtoinen pakkohoito (= johon äiti antaa luvan, että hänet voi pitää hoidossa vasten tahtoaan vaikka haluaisi myöhemmin keskeyttää hoidon) on vielä ymmärrettävissä, mutta mitä hyötyä pakkohoidoista on?
Koska tiedän, että tätä blogia seuraa muutamakin päihteitten kanssa tuttavuutta tehnyt äiti, kertokaa vauvakuumeiselle, miten suhtaudutte eri hoitovaihtoehtoihin, millaisia kokemuksia esim. raskauden aikana saatavasta tuesta ja hoidosta on ja millaista seurantaa synnytyksen jälkeen th/sosiaaliviranomaisten puolelta on tullut? Miten luokitellaan riskitilanne, millä perusteilla lapsia huostaanotetaan jne? Haluaisin kuulla inhimillisiä kokemuksia ihan anonyymina, koska aihe on mulle jotenkin uhkaava ja pelottava.
Tottakai, jos jonain päivänä hankin lapsia, haluan olla täysin päihteetön ja lopettaa tupakoinnin ja kaikkea muuta. Mutta entä jos, entä jos sittenkin jonain päivänä retkahtaa? Onko korvaushoitoon sitoutuminen ainoa vaihtoehto, jos täysin kuivilla ei pysty olemaan, vai riittääkö sekään? Vai onko vain helpointa salata koko päihdehistoriansa viimeiseen asti, jos käyttö on satunnaista eikä kuosaamista?
15 kommenttia:
En ole päihdeäiti mutta mulla on myöskin sellainen kutina että alkoholin liikakäyttö on nimenomaan se juttu tässä. Huumeista kait lähinnä joku LSD on todella nounou raskauden aikana.
Ja lehdet repii lööpit helposti nimenomaan narkkariäideistä jotka ei mun mielestäni ole mikään iso ongelma. Hemmetin harva oikeasti vetää sata lasissa & on samaan aikaan raskaana, tavannut en ole ainuttakaan, hirveästi yrittäneet skarpata silloin.
Palaan tähän aiheeseen kunhan olen saanut muutaman asian kotona hoidettua. (pyykit koneessa ja joulukoristeet keskellä olkkarin lattiaa huutaa tekijäänsä, prkl.)
Pyykit on laitettu, mutta iso kasa joulukoristeita on pitkin ja poikin olkkarin lattiaa -mitä väliä..?
Mä poltin pari kertaa pilveä ja vedin yhdet pirivedot ennen ku tiesin olevani raskaana. Tupakkaa poltin koko raskausajan sillä (omalla) perusteella, että olin sairaalassa kaks ja puoli kuukautta raskausajasta -joku pahe piti muka jättää paikan vuoksi, ettei 'verenpaine nouse'. (Ei vaan, tupakkahuoneessa sai kaivattua juttuseuraa..)
Salasin kaikilta kaman vaikka sitä(-kin) tutkittiin maksa- ja sappiarvojen ollessa myrkytyslukemissa. Sain sairaalasta iltalomia ja aina jouduin seuloihin palatessani. Asiayhteyttä ei pystytty koskaan mitenkään todistamaan.
Poika syntyi yli kaksi kuukautta etuajassa keskosena (1500g/40cm) ilman selvitettyä syytä. Myöhempien (keskeytettyjen-) raskauksien aikana tehtiin pyynnöstäni maksakokeet ja jo raskauksien alkuvaiheessa arvot olivat korkealla. Syytä ei keksitty, eikä se kamastakaan voinut johtua sillä en sitä jokaisen kohdalla käyttänyt.
Hoidossahan en ole koskaan ollut ja huostaanottopelkoa ei ollut salatessani asian kaikilta. Olin kyllä raittiina vuosia ollessani yksinhuoltaja (Itä-Helsingissä).
En tiedä oliko tästä mitään 'iloa' sulle -kerroin vain mitä omalta kohdaltani kokemuksesta tiedän. En suosittele, mutta oletan, että salaaminen antaa enemmän kuin rehellinen tilitys tiukkapipoisessakin hoitoympäristössä.
Vaikea sanoa enempää...
juu, mäkään en oo varsinaisesti päihdeäiti mutta tuli kyllä raskausaikana osin ihan huvikseen kävin läpi tutkimustuloksia niin paljon kuin vaan löysin, osin siksi, että mietin, olinko ennen raskaaksi tulemisen huomaamista tullut kiskoneeksi jotain ja jos, niin mitä ja mitä potentiaalisia vaikutuksia sillä voisi olla. Tietenkään kovin kummoisia kliinisiä tutkimustietoja ei löydy kun kokeellista tutkimusta ei moisesta voi tehdä, mutta esim. amfetamiinipohjaisia keskittymishäiriölääkkeitä näyttää olevan mahdollista vaikkei suositeltavaa käyttää raskausaikana, samoin opiaatteja ja johdannaisia sekä rauhoittavia. Kokaiiniäitien lapsetkin olivat jonkun artikkelin mukaan lähinnä pieniä ja ennen aikojaan syntyneitä mutta muuten terveitä. Enkä siis mitenkään tarkoita, et kannattais kuosata (enkä aatellu et sä niin tätä lukisitkaan mut sanonpa varmuuden vuoksi etten saa niitä kiukkuisia kommentteja).
Mä kirjoitin neuvolapapereihin. että kokeillut huumeita (vaihtoehdot oli kokeillut ja ei kokeillut) mutta terveydenhoitaja ei sitä mitenkään noteerannut ja kirjoitti kättärille meneviin papereihin että ei käytä huumeita. Jälkeenpäin kuulin serkulta, että ei välttämättä olisi kannattanut; se oli nuorena hippityttönä saanut inhottavaa kohtelua kerrottuaan kokeilleensa joskus pilvenpolttoa. Riippuu siis varmaan ihan tyypistä ja siitä, miten se lukee tilannetta. Ja tietty et mitä itse haluaa saada aikaan puhumalla tai olemalla puhumatta.
u.
Niinjoo, pätkii ajatus, sellainen siis piti vielä sanoa, että sen jälkeen kun huomasin olevani raskaana, jätin kyllä kaiken viikonloppukuosaamisen jota olin harrastanut, uutena vuotena taisin jonkun dexedrinen ottaaa kyllä, ja keväällä, kun sain jonkun hammasjuurikanavan tulehduksen, söin siihen panadolin osoittautuessa täysin tehottomaksi oxyconteja, jotka pharmaca fennian perusteella sisälsivät vähemmän riskejä kuin burana tai aspiriini. Niitä muuten kuulemma annetaan myös synnytyksessä kipulääkkeeksi.
u.
Heips, itse en kanssa ole raskaana ollessani vetänyt mitään, en edes tupakkaa. Lopetin sen heti kun sain kuulla olevani raskaana, siis tupakan.
Miten suhtaudun tuohon pakko hoitoon ni on aika ristiriitaista. Mutta ajatellen, että jos lapsi on siis syntynyt jo ja silloin tällöin käyttää satunnaisesti, samoin kun vetäis vaikka kännit ni en näe sitä minään maata kaatavana juttuna. Mutta sitten taas jos kuosataan kokoajan ja lapsi jää huonolle hoidolle ni on asia erikseen, silloin pakkohoito voisi olla oikea paikka. Katsottais, että kykeneekö äiti edes yrittämään, että onko sitä halua olla kuivilla.
Raskaanaollessaan taas parempi vaihtoehto toki on ottaa joskus satunnaisesti kuin olla korvaushoidossa mielestäni. Jos kerran pystyy siihen satunnaiseen käyttöön. Ja mites se nyt menikään, että kunhan raajat yms. kaikki olennainen on kehittynyt masuasukkaalla, niin silloin vetäminen ei ole niin vaaraksi, ei pysty tulemaan niitä paljon pelättyjä kehityshäiriöitä.
Että itse olisin satunnaiskäyttäjänä neuvolassa hissukseen. Näin minä asiaa katson. En tiedä onko se oikea tapa kylläkään... Parashan tietty olisi olla ilman mitään, mutta siitähän ei nyt kysytty mitään ;) Siksi sitä en niin esiin nostanutkaan.
Viikonloppuja ja kiitos haasteesta, teen sen tässä piakoin.
Mä olen nyt muiden kanssa taas eri mieltä. Ensinnäkin... tässä tulis taas miettiä asiaa sen lapsen kannalta. Kukaan, lapsesta välittävä äiti ei douppaa raskausaikana, eikä mielellään ennen sitäkään.
Ennen ku sitä lasta ees lähtee suunnittelemaan, pitäs olla jonkinlaisesti elämä hallinnassa. Onko sen lapsen paikka oikeasti sellaisissa olosuhteissa, joissa jompikumpi vanhemmista hilluu aika-ajoin mömmöissä?
Onhan näitä heroiinivauvoja näytetty televisiossakin, ihan hiljankin. Kuinka ne raukat ovat heroiinikoukussa jo syntyessään ja kärsivät kovista vieroitusoireista. Jotkut kuolevat... raskausaikana ollaan muutenkin tiukkoja esim. lääkkeiden kanssa. Jopa se mitä sä syöt on tarkkaa, ei rajoitu siis pelkästään päihteisiin.
Päihteiden käyttöön liittyy aina jollain tapaa elämän hallitsemattomuus joten... jos ei hallitse omaa elämäänsä niin onko oikein tehdä siihen sitten vielä lapsi, joka on täysin riippuvainen vanhempiensa turvasta ja hoivasta?!
Mä olen neljän lapsen äiti ja kahden ensimmäisen lapsen kanssa tuli hölmöiltyä kaikenlaista... no... vanhempi lapsista on käynyt 5-vuotiaasta asti terapiassa ja ilmeisesti sairastaa jonkinlaista ylivilkkaushäiriötä ja lukivaikeutta.
Huostaanottopelkoa ei ole silloin jos asiansa hoitaa niin kuin ne kuuluu hoitaa. Lapsi huostaanotetaan silloin kun on selvää, ettei äiti/isä kykene lasta hoitamaan niin kuin lasta kuuluu hoitaa.
Itse olen kertonut taustani aina ja olen saanut apua tarvittaessa. Se, että sosiaalitoimi tiesi taustoista ja asioista itseasiassa toimi jonkinlaisena kannustimena... oli vaan pakko lasten takia tapella irti aineista. Ei voinu enää selitellä itselleen, että kuinka tämä nyt on taas niin vitun hallinnassa... se oli pakko lopettaa kokonaan.
Äitiys ei rajoitu pelkästään siihen raskausaikaan. Sen lapsen kanssa pitää jaksaa olla jatkuvasti ja turvata sille asianmukainen hoito. Miten sen turvaat jos et osaa turvata edes omaa hyvinvointia?
http://www.myspace.com/cudosmyspace
rentoudu...
Hei, kiitokset paljon kommenteista, Ilkka, Stansta, Lumi ja U. Ja Kiipeli, tietysti. ;)
Ei musta vaikuttanut loppujen lopuksi siltä, että oltaisiin hirveän eri mieltä. Lapsen etu on tottakai ensin mielessä, ja kuten tekstissäkin sanoin, niin pohdituttaa vain "entä jos". Entä jos sittenkin on heikompi kuin luulee? Samalla lailla pelkään synnytyksen jälkeistä masennusta, huom. jo ennen kuin lasta on tulossakaan. :)
Eikä tarvitse huolehtia, en ole lisääntymässä hetkeen jo senkin takia, että isäkin olisi toukalle kiva..
Mä en osannu pelätä synnytyksenjälkeistämasista lainkaan, mutta man kohdallehan se iiski, ainakin jollain tapaa... Mutta yli päästiin siitäkin, ei se maailmaa lopettanut tai kaatanut, kuten näkyy ;)
Jotenkin jäin miettimään noita aiempia sanojani tuosta douppaavasta äidistä. Noh, olinhan itsekin semmoinen vielä tuossa vuosi takaperin, mutta Lapseni olen aina hoitanut hyvin ja tiedän monia douppiäitejä jotka ovat tehneet/ja tekevät edelleenkin samoin, lapsi ei siis välttämättä joudu aina kärsimään vaikka ihmisillä on se kuva, että nistimutsit (ompa ihnasti sanottu!) jättävät lapsensa hunnigolle. Ei saa yleistää, sanon mä.
Juu, tein sen meemityksen johon haastoit. Ja muutes, mitä tarkoitat tuolla, että olisihan se isäkin toukalle kiva ? Mitämitä ???
Asiasta ämpäriin. Sut on haastettu meemiin!
No voihan nenä. Sä olet jo tähän vastannut! Ei voi mittään. Unohda. Kauhean vaikeaa löytää haastettavia.
Lumi: No, kun mehän ollaan puhuttu jo vuosia siitä, että haluttais molemmat hankkia lapset kohtuullisen nuorina ja semi-suunniteltu, että sitten joskus tässä, kunhan(...).
Nyt sitten kuulin, ettei enää puklarit houkuta, kun kaverin kersakin vaatii jo niin paljon huomiota, ettei se jaksais omaa josta pitäis huolehtia vielä enemmän. Että se ajatus on toistaiseksi kuulemma pois suljettu, että omia alettais hankkimaan.
Pistää vaan miettimään, että luuliko se muksujen vaihtavan itse vaippansa ja poimivan tuttinsa maasta? Vaikka onhan siitä puhuttu, että se on sit 24/7 koko ajan vuoskaudet. Mutta nyt tuli kai sit yllätyksenä silti. Emmä vaan tiiä tai tajua.
Hei Erroristi,
Oon lukenut blogiasi pitkään kommentoimatta. Ihailen itseanalyysiä, kuten myös monipuolista älykkyyttäsi.
Mielestäni ymmärrät oman riippuvuutesi harvinaisen hyvin ja uskon että sinulla on hyvät mahdollisuudet päihteettömään elämään.
Omien kokemuksieni perusteella on kuitenkin pakko sanoa, että sinulla on ongelmasi käsittelyssä mielestäni sokea piste; parisuhteesi.
Lämmöllä ja kuunioituksella sanon mielipiteeni. Uskon, että mahdollisuutesi yksin olisivat paremmat. Joskus sitten myöhemmin ehkä parisuhteessa, jossa kumppanisi ei välttämättä ymmärtäisi riippuuudesta mitään.
En tunne historiaasi mutta saatat yllättyä kun löydät miehen, joka rakastaa sinua eikä jaa kanssasi minkäänlaista päihdetaustaa.
Parasta jatkoa.
Lennu
Lennu: Olet varmaankin ihan oikeassa. Ei ole kerta eikä kaks kun on ehtinyt miettiä, miten paljon helpompaa ja normaalimpaa elämä olisi sinkkuna - mutta silti.
Parisuhteet hajoavat ajallaan ja omalla painollaan, ja myönnän ettei minulla ole selkärankaa tehdä järkeviä tulevaisuudensuunnitelmia parisuhteen kustannuksella. Eli saa nähdä mitä aika tuo, varsinkin kun kuitenkin haluan pysyä parisuhteessa juuri saman ihmisen kanssa.
Tosin tuo lisääntymiskysymys voi olla se korsi kamelin selässä. Mutta hätäkös tässä, vielä.
Post a Comment