Sunday, January 18, 2009
Sain Torey Haydenin Sähkökissan loppuun. Tänä aamuna, kuuden aikaan. Olin menossa nukkumaan jo klo 22, sitten klo 01 ja lopulta päädyin lukemaan koko nivaskan loppuun kerralla. Silmät särki ja päässä vippas mut pakkohan se oli. Vaikka jatkuvasti vituttikin, että henkilöhahmot oli ohuita ja persoonattomia, seassa ei ollut yhtään uskottavaa ja ei-stereotyyppistä mieshahmoa (selkeä naiskirja, harmi kyllä...) ja vielä sen jälkeen kun laitoin kirjan kiinni, jäin miettimään että miten se mekaniikka nyt liittyi taas mihinkään. Mutta joo, harvemmin viimeinen lause kirjassa saa aikaan sellaista puoliunista "wtf?"-efektiä. Tosin olisi kai pitänyt tajuta.
Mutta joo, suosittelen naisille ja naisenmielisille. Mullakin teki välillä tiukkaa se maailmojen naiskeskeisyys, vaikka oonkin ollut just sellanen mielikuvitusmaailmoihin pakeneva tyttölaps, jonka sosiaalisessa lähipiirissä todellisuudentaju vaihtuu aina välillä joukkopsykooseihin.
Yritin olla spoilaamatta, sori jos tein niin.
Seuraavaksi pitäisi kai kaivaa jostain Banksin Kävelyä lasilla ja Whartonin Birdy. Oon lukenut molemmat joskus 16-17-vuotiaana, mutta jostain syystä ne tuli mieleen tuosta. En kyllä muista kummastakaan juuri mitään.
Tuntuu tosi villiltä, kun lukeminen onnistuu. Olo on kuin pikkutyttönä; kun katse kääntyy kirjan sivulle kaikki häviää ympäriltä. Vanha eläytymis- ja muununohtamiskyky alkaa palailla. Eikä se edes tarvitse kovin laatua, niin kauan kuin taso vain ylittää Higginsit.
Romahdus vieraasta maailmasta toiseen on vaan joskus aika ryminää, ja joskus kirjasta toiseen vaihtaessa edellinen maailma meinaa seurata mukana. Kun on 5-10h ollut jossain ihan muualla, joku ovikellon soiminen on ihan hirveä pudotus.
0 kommenttia:
Post a Comment