Olen pitkästä aikaa huomannut seuraavani tiiviisti, tunti tunnilta, tapahtumia jossain kansainvälispoliittisesti ajankohtaisessa paikassa. Ehkä kiinnostus johtuu siitä, että Persianlahden sodan aikaan olin sen verran pieni ja paljon sarjakuvia lukeva lapsi, että kun iltauutisten jälkeen kysyin äidiltä, miksi siellä soditaan, niin poliittisesti valveutunut äitini tuhahti ja selitti, että Bagdadissa on sellainen presidentti kuin Saddam Ahne. Saddamille ei riitä se mitä sillä jo on, vaan se haluaa viedä kaikilta muiltakin sen mitä muilla on, ihan vain että Saddamilla olisi kaikista eniten. Lapsenmieleni oli melko tyytyväinen selitykseen, vaivasi ainoastaan epämääräinen tunne siitä, että ehkä tässä asiassa on kuitenkin vielä paljon sellaista mitä en tiedä enkä ymmärrä.
Tuttavapiirissä pohditaan kärjistäen lähinnä sitä, kenen puolelle Georgian, Venäjän ja Etelä-Ossetian konfliktissa voi asettua. Osa myöntää symppaavansa Georgiaa ihan periaatteellisesta Venäjä-vastaisuudesta, Etelä-Ossetian hallinnon roolia konfliktin sydämessä vähätellään tai se unohdetaan kokonaan, vaikka E-Ossetian maakuntajohto on melko järjestelmällisesti torpedoinut sovitteluyrityksiä ja neuvottelutarjouksia kieltäytymällä ja saapumatta paikalle neuvotteluihin. Venäjän kansainvälisen median ohjailu taas on ylivoimaista Georgian heikkoon viestintään verrattuna.
Kuulostaako tutulta - suurvalta on vastuussa vapaiden maiden kansalaisten turvallisuudesta ja oikeuksien kunnioittamisesta ja sillä on oikeus ja velvoite puuttua kansalaistensa oikeuksien rikkomiseen. Venäjällä on siis suoranainen velvollisuus konfliktien kiristyessä "vapauttaa" kansalaisensa miehittämällä osia vieraan, suvereenin ja kansainvälisesti tunnustetun itsenäisen valtion maaperästä, huolimatta siitä, että näillä kansalaisilla Venäjän passin omistajina on jo teoriassa mahdollisuus vaihtaa maaperää halutessaan.
Venäjän vyöryttäessä panssareitaan, vallatessa suvereenin valtion maakunnan pääkaupungin Tshinvalin ja tulittaessa ilmasta Georgian sotilastukikohtia se samaan hengenvetoon tuomitsee Georgian aseelliset hyökkäykset Venäjän miehittämälle alueelle, koska nyt Georgia tappaa ihmisiä. Venäjän joukkojen sijoittaminen Tshinvaliin on lähinnä raukkamaista suojautumista siviilien ja "rauhanturvaajien" selän taa, joilta ei ole kysytty heidän halustaan elää ja kuolla sotilaiden ihmiskilpinä. Mitenköhän moni kuolleista venäläisistä "rauhanturvaajista" on loppujen lopuksi ollut ihan vain tavallisia venäläissotilaita?
Tähän mennessä vuorokauden aikana kuolleiden määrästä annetut tiedot vaihtelevat. Venäjä - joka hallitsee kv-tiedotusta ylivoimaisessti - kertoo satojen kuolleiden olevan pitkälti siviilejä, jotka ovat kuolleet Georgian pommitettua aluetta. Venäjä ei siis Medvedevin sanoin "voi jättää rankaisematta" sitä, että heidän kansalaisiaan kuolee. Etelä-Ossetian johtaja Kokoity kertoo yli 1400 ruumiista, tottakai Georgian tappamia siviilejä ja rauhanturvaajia. Georgia ei muuten kommentoi kuolleiden lukumääriä, mutta paljastaa kolmenkymmenen georgialaisen sotilaan kaatuneen ja Venäjän lentokoneiden pommittaneen Etelä-Ossetian ulkopuolista Goria, joka sijaitsee muistaakseni about 60km pääkaupunki Tbilisistä.
Tbilisi on ehdottomasti yksi viehkoimpiä, kauneimpia, helposti lähestyttävimpiä historiallisia kaupunkeja joissa olen käynyt, niitä paikkoja joissa kerran käytyään tietää käyvänsä uudelleen niin pian ja niin usein kuin mahdollista. Mielettömät vuorenrinteet, kaupungin halki virtaava Mtkvari-joki, kapeat kujat, hurmaavat rakennukset, kiehtovat raflat ja mahtava ruokakulttuuri... Tiedän, että yksikään siellä tapaamistani ihmisistä ei arvostanut hallintoaan, ja maan tilanteesta, sikäläisistä versioista "demokratiasta", "ihmisoikeuksista" tai "sananvapaudesta" löytyi tilitettävää moniin ateriakeskusteluihin. Vielä vähemmän lämpimiä tunteita herätti diktaattoriksi kutsuttu Saakashvili, "Misha". Kaikki tapaamani olivat kotiseuturakkaita mutta eivät fanaattisia patriootteja, joten Abkhaziasta ja E-Ossetiasta keskusteltiin kevyesti, neutraaliin sävyyn, ja vaikka jokaisella olikin mielipiteensä, niin aiheiden käsittelyn henkeä ei voi edes verrata esim. Azerbaidjanin skismaan Nagorno-Karabakhin ja Armenian suhteen. Siitä azerien kanssa on mahdoton keskustella, on vain yksi ja ainoa totuus - loukatun ja taistelevan diktatuurisen Azerbaidjanin, jonka on saatava syntipukki sille, miksi vuosikausien jälkeenkin IDP:t elävät yhä käsittämättömässä kurjuudessa huolimatta maahan virtaavista pakolaisille suunnatuista kansainvälisistä avustusrahoista.
Vaikka Saakashvili onkin inhokkidiktaattorilistallani numero kaksi tiukasti Valko-Venäjän Lukashenkan perässä ja niukasti Azerbaidjanin Aliyevin edellä, joudun varmaan tällä kertaa asettumaan epädemokraattisen ja korruptoituneen valtion päämiehen puolelle konfliktissa, jossa a) minun mielipiteelläni ei valitettavasti ole kärpäsenpaskankaan vertaa merkitystä, joten voin turvallisesti harrastaa kotisohvapolitiikkaa riippuvaisena kansainvälisestä mediasta ja b) myös kaikki muut konfliktin osapuolet ovat epädemokraattisia ja taatusti jossain määrin korruptoituneita. :) En useimmissa tapauksissa kannata kolmannen osapuolen aseellista puuttumista konfliktiin, joka tapahtuu suvereenin valtion omalla maaperällä ja pitäisi siksi katsoa maan sisäiseksi. Varsinkin, kun venäläisiä kohtaan Georgiassa ei tietääkseni ole suunnattu mitään etnistä puhdistusta, vaikka Venäjä viime päiviltä sellaista väittääkin. Toisekseen, Venäjä ja etenkin Etelä-Ossetian johto ovat tehokkaasti torpanneet mahdollisuudet neuvotteluihin ja Georgian ilmoitettua tulitauosta Venäjän joukot ovat tunkeutuneet Georgiaan. Vaikka Saakashvili olisi pikku enkeli hellantelttu, niin ei sellainenkaan selitä patrioottiselle kansalle, miksi tulee kääntää toinen poski. Vaikka yleensä ottaen kannatan lämpimästi itsenäistymään pyrkivien alueiden mahdollisimman laajaa autonomiaa ja pidemmällä tähtäimellä itsenäisyyttä tai vaihtoehtoisesti oikeutta valita valtio, jonka osa haluaa olla, niin tällä hetkellä sympatiat Etelä-Ossetian venäläisenemmistöä kohtaan ovat vähän vähissä.
Eli kyllä - olen Etelä-Ossetian puolella ja toivon heille lämpimästi alueellista autonomia ja siirtymäaikojen jälkeen mahdollisuutta valita emämaansa, kunhan ensin ansaitsevat sen tuomitsemalla separatistien aseellisen toiminnan, saattamalla Venäjän joukot kotimatkalle ja tekemällä itse aloitteen rauhanneuvottelujen uudelleen aloittamisesta. Georgia ja Venäjä puolestaan saisivat tukea vaikka taloudellisesti siirtymiseen halukkaiden E-Ossetian venäläisten siirtymistä Venäjälle. Saakashvilin olisi aika höllentää muutamaa lankaa käsissään ja ojentaa jokunen niistä diplomaateille ja demokratiamielisille ja antaa Etyjin ja YK:n ohjauksessa eteläossetialaisten päättää järkevällä aikataululla itse asioistaan. Muuten uskoisin voivani ymmärtää miksi tilanteessa on toimittu niinkuin on toimittu, vaikka se on vaarantanut myös omalla maaperällä asuvien siviilien henkiä, koteja ja yleistä turvallisuutta. Kyllä - vaikka näkisin Saakashvilin mielelläni jalkapuussa, niin symppaan myös Georgiaa. Georgialaisilla on nähdäkseni (ei, en tunne alueen historiaa niin hyvin että osaisin perustella) hyvä syy pitää sitä puolen Rovaniemen kokoista, noin 70 000 asukkaan maaplänttiä omanaan, mutta olisiko se oikeasti pitkittyvien aseellisten konfliktien ja siinä menetettävien ihmishenkien arvoinen?
Olen hypettänyt Yhelle venäläistä ja erityisesti nimenomaan georgialaista safkaa vaikka kuinka kauan - olen varma, että se ymmärtäisi esim. hyvin kypsennetyn ja maustetun lampaan päälle, liharuokaileva ruoanlaittaja kun on. Kuulin irkissä lopultakin Tallinnassa olevan georgialaista ruokaa tarjoavan ravintolan nimen ja löysin sen nettisivut. Tallinnassa käydessä käy aina niin, että vaikka jo vanha kaupunki on tulvillaan loistavia ravintoloita, niin niitä ei tule koskaan selvitettyä etukäteen ja paikan päälle niiden etsintä vaatisi jo vähintään eksymistä ja sitten päätyy ensimmäiseen vastaan tulevaan raflaan. Yritetään jossain vaiheessa alkusyksyä päästä edes päiväreissulle Tallinnaan, shoppailla vähän ja lähinnä kierrellä vanhaa kaupunkia, istua kahvilla ja ennen kaikkea syödä hyvin. Tallinnassa ei vaan yksinkertaisesti voi olla syömättä kuin pieni porsas. Muuttaisin sinne mielelläni muutamaksi kuukaudeksi joskus (suunniteltiinkin sitä tässä joku kesä sitten) ihan vain istumaan kauniissa kaupungissa, kirjoittamaan ja leikkimään amatöörietnokulinaristia, mutta toistaiseksi pelkkää haaveilua...
Jos jaksan opetella kuvien lisäämisen niin lisään kuvitusta tämän päivän tekstiin. Tämä postaus taitaa olla aika normaalilinjasta poikkeava, mutta kyllä, olen kiinnostunut kauniiden maiden ja hyvän ruoan lisäksi myös kv-politiikasta ja yritän jotenkin ymmärtää konfliktien taustoja ja syyseuraussuhteita, vaikka olenkin teoriassa sitä mieltä että niiden ymmärtäminen vaatisi paljon kovempaa kielitaitoa, lukemista ja reissaamista/maasta toiseen muuttoa, joten tyydyn kotisohvasaarnaamiseen. Ettei tänään menisi ihan överiksi, niin ehkä postaan vasta jonain toisena unettomana yönä lähes-tulkoon-koukuttumisestani (joojoo, tiedän et se on jo passé ;) Johanna "J-tuk" Tukiainen -ilmiöön, ettei linja lipsu liikaa kerralla. Jonain päivänä siis luvassa linkkejä strippivideoon räkälästä, keittiöpsykologiaa ja Betsey Johnson -vaatearvosteluja. Antakaa minulle anteeksi.
